Valvova viranomainen vaikeni ratkaisevista mittaustuloksista Talvivaaran iho-oirekohussa

Talvivaaraa valvova Kainuun ely-keskus jätti kertomatta
hallussaan olevista paljastavista mittaustuloksista
viime syksynä Talvivaaran joutuessa keskelle
lasten iho-oireista aiheutunutta kohua.

>>> Lue, millaiseksi tilanne Kivijärvellä on kehittynyt parissa vuodessa.

Viime syksynä MTV3 kertoi lasten saaneen iho-oireita Talvivaaran läheisen Kivijärven rannalla seurakunnan leirillä kesinä 2009 ja 2010. Oireita epäiltiin Talvivaaran päästöjen aiheuttamiksi, koska Kivijärvi on välittömästi kaivoksen eteläpuolella.

Seurasi kohu, jonka kaivosyhtiön tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Perä vaiensi tuikein sanankääntein Ylen aamu-tv:ssä.

”Tähän mennessä, kun nämä iho-oireet näillä erityislapsilla tulivat, niin siihen mennessä meillä ei ollut ollut kohonneita pitoisuuksia Kivijärven suuntaan ollenkaan”, Perä sanoi.

”Ei ole edes teoreettista mahdollisuutta, että nää iho-oireet olis aiheutuneet meidän toiminnasta. Tämä vaan jätettiin tarkistamatta siinä vaiheessa kun juttua tehtiin. Ja silloin meidän on aika paha puolustautua sitä vastaan. Ja tää MTV3:n tekemä uutisointi ja Kainuun Sanomien säestämä ei voi pitää paikkaansa.”

”Ammattitaitoinen toimittaja ois tämän kyennyt näkemään, jos ois seurannut asioita ja käynyt katsomassa meidän hyvinkin julkistetut tutkimustulokset”, Perä jyrisi Aamu-tv:ssä

Samana päivänä Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla toisti MTV3:ssa väitteen, jonka mukaan Talvivaara on syytön iho-oireisiin.

”Oireet eivät voi johtua puhdistetuista purkuvesistä, koska niiden johtaminen Kivijärveen on aloitettu vasta syksyllä 2009”, Hilla sanoi.

MTV3:n haastattelussa hän myös totesi, että Talvivaara ”aikoo käydä asian vielä läpi viranomaisten kanssa”.

Viranomainen, Talvivaaran kaivosta valvova Kainuun ely-keskus, ei enää palannut asiaan, joten keskustelu tyrehtyi.

Suomen Luonnon selvitellessä Talvivaaraan päästöjen laajuutta perjantaina ilmestyvän kesäkuun lehden artikkelia varten paljastui yllättäen, että Talvivaarasta on tullut suuria määriä ainakin nikkelin saastuttamaa kaivoksen kuivatusvettä etelään, muun muassa Kivijärveen, jo vuonna 2008. Luonnollista korkeammat pitoisuudet ovat jatkuneet 2009, kuten oheisesta ely-keskuksen hallussa olevia mittaustuloksia esittelevästä taulukosta ilmenee.

Talvivaaran päästöt näkyvät huomattavan korkeina nikkelipitoisuuksina Kivijärvessä vuoden 2008 mittaustuloksissa, joita on tehnyt myös Kainuun ely-keskus itse, siis kaivoksen valvova viranomainen, ilmenee ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta.

*

”Kivijärvessä nikkelin luontainen taustapitoisuus on yksi mikrogramma litrassa”, sanoi Kainuun ely-keskuksen erikoistutkija Marja Liisa Räisänen Suomen Luonnon haastattelussa toukokuun alussa.

Vuoden 2008 mittaustuloksissa nikkelipitoisuus kohoaa Kivijärven mittaustuloksissa syksyllä korkeimmillaan peräti 128 mikrogrammaan litrassa, mikä on siis yli 120 kertaa luontainen taustapitoisuus. Lisäksi se ylittää kuusinkertaisesti lain säätämän laatunormiarvon, joka on nikkelille 20 mikrogrammaa litrassa. Kivijärvessä laatunormiksi lasketaan 20 mikrogrammaa plus alueen luontainen taustapitoisuus, siis 21 mikrogrammaa litrassa.

Kuvassa näkyy ote Kainuun ely-keskuksen Suomen Luonnolle
lähettämistä Kivijärven mittaustuloksista. Kuvasta on poistettu
muutamia sarakkeita mittauspäivämäärän ja nikkeli-sarakkeen
välistä selkeyden vuoksi. Viivat ja ympyröinnit on lisätty
dokumenttiin Suomen Luonnon toimituksessa.

*

Kaivoksen vastuuvalvoja, ely-keskuksen ympäristögeologi Ilkka Haataja ei ole vastannut Suomen Luonnon selvityspyyntöihin liittyen Kivijärven vuoden 2008 korkeisiin nikkelipitoisuuksiin. Kysymykset lähetettiin hänelle vähän yli viikko sitten. Haataja on luvannut vastata, ”kunhan ehtii”. Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen kieltäytyi Suomen Luonnon haastattelusta, jossa oli tarkoitus kysyä muun muassa Talvivaaran päästöjen valvonnan lepsuudesta, josta Kainuun ely-keskusta on aiemmin julkisuudessa kritisoitu. Pääkkönen kieltäytyi haastattelusta vedoten kanteluun, joka hänestä on tehty kaivoksen valvontaan liittyen oikeuskanslerille.

Pekka Perältä Suomen Luonto on pyytänyt kommenttia sekä sähköpostitse että puhelimitse hänen Ylen aamu-tv:n lausunnostaan, mutta Perä ei ole kommentoinut asiaa.

*

Kainuun ely-keskuksen erikoistutkija Marja Liisa Räisänen, mistä nämä jo syksyllä 2008 korkeiksi nousseet nikkelipitoisuudet teidän näkemyksenne mukaan johtuvat?

”[Vastuuvalvoja Ilkka] Haataja tietää. Mutta mitä hän on sanonut, niin noita louhoksen kuivanapitovesiä on jouduttu laskemaan ilman puhdistusta. Mutta Haataja tietää. Ne on dokumentoitu”, Räisänen vastaa.

No miksi ely-keskus ei tullut näistä asioista julkisuuteen viime syksynä, kun kävi ilmi, että Kivijärvellä on ollut iho-oireita jo 2009 kesällä? Kaivosyhtiöhän väitti julkisuudessa, että heiltä ei ole tuolloin tullut päästöjä Kivijärven suuntaan, mikä ei pidä paikkaansa.

”[Kainuun] kuntayhtymä on selvittänyt, että iho-oireet eivät johdu Talvivaaran päästöistä”, Räisänen vastaa.

”[Kaunuun kuntayhtymän] Päivi Nykänen on siitä antanut lehdistöön tiedotteen näistä iho-oireista, mitä Kivijärvellä oli.”

”THL:n [Terveyden ja hyvinvoinnin laitos] Hannu Komulainen teki sen lausunnon siitä. Se oli kai jossain käsittelyssä. Kyllä siitä tiedotettiin. Hannu Komulainen oli se, joka THL:stä antoi sen päätelmän. Että kyllä ne selvitti ne iho-oireet, että johtuvatko ne tästä kemiallisesta laadusta, vai syyhystä tai jostain semmoisesta.”

”Sen muistan joka tapauksessa, että ne ei tähän veden kemialliseen laatuun liittyneet ne iho-oireet”, Räisänen sanoo.

Tutkimusprofessori Hannu Komulainen on THL:n verkkosivujen mukaan laitoksen johtavia ympäristöterveyden ja toksikologian asiantuntijoita. Mutta Komulainen ei ole antanut lausuntoa Kivijärven iho-oireista.

”Mistä iho-oireista? Kivijärven? Ensimmäisen kerran kuulen tästä asiasta”, Komulainen sanoo Suomen Luonnolle, ja kertoo antaneensa kyllä aiemmin, keväällä 2011, lausunnon siitä, että eräillä järvillä suuret määrät mangaania tekevät vedestä sopimatonta löylyvedeksi. Kivijärven iho-oireiden syytä hän ei tiedä.

”Niistä en osaa sanoa yhtään mitään.”

Kainuun kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon toimialajohtaja Päivi Nykänen, milloin Kuntayhtymä on tiedottanut, ja mitä, liittyen Kivijärven iho-oireisiin?

”Meiltä ei ole mitään tiedotetta lähtenyt.”

Onko iho-oireiden syy selvinnyt?

”Ei. On ollut yleistä pohdintaa siitä, että limalevät voivat aiheuttaa tämän kaltaisia oireita.”

Mutta onko Kivijärveltä löytynyt tutkimuksissanne limalevää tai vastaavaa, joka nämä oireet olisi voinut aiheuttaa?

”Ei ole löytynyt. Ei ole myöskään täysin poissuljettua, etteivätkö iho-oireet olisi voineet aiheutua Talvivaaran vesistä”, Nykänen täsmentää.

Entä oletteko kuullut, että Kivijärvestä on mitattu jo 2008 syksyllä normaalista poikkeavia nikkelipitoisuuksia?

”En muista tällaista kuulleeni. Mehän olemme tietysti seuranneet asiaa näiden virallisten seurantaraporttien tietojen perusteella”

*

Varmuutta ei siis ole siitä, mikä iho-oireet on aiheuttanut Kivijärvellä. On kuitenkin ilmeistä, että nyt tiedossa olevan nikkelipitoisuudet, esimerkiksi 128 mikrogrammaa litrassa jo 2008 syksyllä, eivät anna kattavaa kuvaa Kivijärven koko tilasta. Pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti järven eri osissa.

”Meillä on jo aiemmin ollut epäilys, että Kivijärven eteläosassa on huomattavasti pahempaa vettä kuin se mikä on tarkkailussa, se [Kivijärven] pohjoisosa”, ely-keskuksen Räisänen kertoi Suomen Luonnolle haastattelussa toukokuun alussa.

Ely-keskus varmistui tästä huhtikuussa, kun eteläiseltä Kivijärven otettiin näytteitä.

”Eteläosassa on huomattavasti huonompilaatusta [vettä] kuin mitä pohjoisosassa, jota on seurattu. Jätevedet itse asiassa kertyy eteläpuoleen.”

Kajaanin seurakunnan Kivijärven kämppä sijaitsee järven keskivaiheilla, länsirannalla, lähellä Kivijoen suuta. Kivijokea pitkin vedet virtaavat Kivijärvestä edelleen Laakajärveen, jossa on myös mitattu korkeita pitoisuuksia esimerkiksi nikkeliä ja sulfaattia.

Juha Kauppinen
toimittaja

Perjantaina ilmestyvässä Suomen Luonnossa lisää asiaa Talvivaaraa valvovasta Kainuun ely-keskuksesta.

Tilaa Suomen Luonto erikoistarjouksella kolme numeroa 13,90 euroa!

14 Kommenttia »

324

Kommentti @ Terho Toivanen

Kesäkuu6 11. 2012 @ 21:34

En voi ymmärtää miten meillä toimitaan kuin mafia italiassa. Peräkin kiistää ja valehteelee julkisesti virkamiehet salaavat ja ei selkärangattomina uskalla vastata kysyjille. Silloiset ministerit haahuili mitä lie haahuileet Eikä ole yhttään vieläkää häkämiehellä selkärankaa sanoa stop.

325

Kommentti @ Jari Natunen

Kesäkuu6 11. 2012 @ 21:58

Nikkeli on tunnetusti allergisoiva metalli. Kuivatusvesissä on ollut myös muita raskametalleja. Ainakin koboltti ja kromi ovat ilmeisesti samoin allergisoivia ja niiden määrät pitäisi selvittää.

Raahen kaivoksen kohdalla uraani on erityisesti kuivatusvesien ongelma. On jokseenkin mahdotonta, etteivät lupaviranomaiset ja valvontaviranomaiset tietäisi mitä kuivatusvesissä on. Viranomaisten tapana vaan on antaa kaivoksille alkuun pieni tukijainen, sallimalla kontrolloimattoman myrkkymäärän laskeminen vesistöön “kuivatusvesinä”.

Talvivaaran varhaisissa päästöissä oli reippaasti myös kadmiumia. Kadmiumin ja muiden raskasmetallien joutuminen pelloille kasteluvedessä tai eläinten juottoon pitää estää, ettei ravintosaastu.

326

Kommentti @ Henri Lentonen

Kesäkuu6 11. 2012 @ 23:54

Tervehdys,

Fukushimaan liittyen: http://www.forum.BonekoBrothers.com

327

Kommentti @ mikkon

Kesäkuu6 12. 2012 @ 8:57

Toivottavasti Suomen luonnonsuojeluliitolla on resursseja tehdä rikosilmoitus näistä valehtelevista virkamiehistä ja viedä asia aina oikeuteen asti. Oikeuskanslerin ja -asiamiehen huomautukset eivät riitä, eikä niistä aiheudu virkamiehelle juuri mitään haittaa, varsinkin jos salailusta on tiedetty yleisesti ko. ELY-keskuksessa.

328

Kommentti @ Marja Jauhiainen

Kesäkuu6 12. 2012 @ 11:10

nikkeli on yleisin allergisoiva metalli . kun kerran altistuu ja reagoi , yliherkkyys pysyy lopun ikää .

ja nikkeliä on kaikkialla , alkaen vaateiden napeista …

lapsuuden yliherkkyys myös pahenee iän myötä .

eli nyt on myrkytetty “näitä erityislapsia” aivan
valtion tuella ja siunauksella .

329

Kommentti @ Elias

Kesäkuu6 12. 2012 @ 11:44

Hei,

Kyseessä on siis kesäleirit kesinä 2009 ja 2010. Vaikka järven pitoisuudet ovat olleet korkealla 2008, onko tällä merkitystä, kun vuosina 2009 ja 2010 päästöt ovat olleet huomattavasti pienemmät?

Kivijärven nikkelipitoisuuden keskiarvo kesäkuun ja heinäkuun osalta v. 2009 oli 23,1 µg/l. Tämä ei juuri ylitä laatunormiarvoa 21 µg/l.
Vuoden 2010 tilastot eivät näy kokonaan kirjoituksenne liitteestä, mutta trendi on selvästi laskeva, ja pitoisuudet vielä pienempiä kuin kesällä 2009.

Jos iho-oireiden väitetään syntyneen kesinä 2009 ja 2010, mitä väliä sillä on, paljonko nikkelipitoisuus on ollut vuosina 2008, 2007 tai vaikka 1950? Eikö vain leirien ajankohdan pitoisuuksilla ole väliä? Vai olenko missannut jonkin oleellisen pointin kokonaan? (tämä on ihan oikea kysymys…)

330

Kommentti @ suomenluonto

Kesäkuu6 12. 2012 @ 16:47

Kiitos Elias kommentista. Muutama vastaus.
1.
Jutun pointti ei ole, että Kivijärven iho-oireiden mysteeri olisi ratkennut, vaan a) se mitä kaivosyhtiön edustaja on sanonut päästöistä Kivijärven suuntaan ja b) kuinka valvova viranomainen on tähän reagoinut.
2.
Jos kerran nikkelipitoisuus on pieni (mitä se ei tosin ole), miksi kaivosyhtiö ei voinut sanoa iho-oireuutisoinnin yhteydessä viime syksynä, että nikkeliä tuli Kivijärveen jo 2008 ja 2009, mutta vähän? Ehkä näin ei voitu sanoa, koska sitä ei ole tullut vähän: tuosta nopeasti laskettuna 2009 pitoisuuksien keskiarvo on 26,3, siis selvästi yli laatunormin. Se tarkoittaa, että nikkeliä on tullut järveen huomattavasti.
3.
Noita Kivijärven pitoisuuksia ei ole mitattu siitä kohdasta, missä lapset ovat uineet. Sitä, mikä pitoisuus on ollut seurakunnan uimarannassa, ei tietääkseni ole mitattu. Tiedossa on, että Kivijärven pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti mittauspaikan mukaan (kuten useissa järvissä). Mikäli olen oikein ymmärtänyt, uimaranta on lähellä sitä kohtaa, josta vedet lähtevät Kivijokea pitkin etelään. Jos järveen tulee vierasaineita ylävesistöstä (kuten Kivijärveen tulee), niistä suuri osa kulkee usein virtauksia pitkin ja jatkaa matkaansa alavesistöön. Voi siis teoriassa ajatella, että joen suussa, virtapaikassa, on ehkä korkeita pitoisuuksia vierasaineita – siis korkeampia kuin sellaisessa kohdassa, joka on sivussa virtapaikasta. HUOM: tämä on täyttä spekulointia, koska en ole nähnyt mittaustuloksia tuosta jokisuusta. Ylipäänsä tällaisten ajatusten tueksi pitäisi olla tarkka kuva siitä a) miten vesi virtaa järven läpi ja b) mihin paikkoihin aineita siellä kertyy.
4.
Vuoden 2010 trendi ei ole laskeva. Toukokuusta 2010 lähtien vuoden kaikissa mittauksissa (niissä papereissa mitä meille on ely-keskuksesta lähetetty) nikkelipitoisuus oli luokkaa 40-50 mikrogrammaa litrassa.
Juha Kauppinen

331

Kommentti @ Kauhu Kuva

Kesäkuu6 12. 2012 @ 21:47

Tämä on törkeää piittaamattomuutta! Sekä yhtiön että valvovien viranomaisten toimet tulee asettaa tutkintaan, perusteena epäilys laiminlyönnistä ja Suomen ekosysteemin tärveleminen.

332

Kommentti @ Tami Sirén

Kesäkuu6 13. 2012 @ 11:38

Tiedoksi Marja Jauhiaiselle, että allergia, myös nikkelille, voi myös lieventyä tai hävitä iän mukana. Ei pidä tehdä asioita pahemmiksi kuin ne ovat pelottelemalla.
Sinänsä on joka tapauksessa oleellisin asia, että oireet voivat olla aiheutuneet Talvivaaran päästöistä ja niin yhtiön kuin viranomaistenkin toiminta on ollut jotain muuta kuin sellaista vastuullisuutta, mitä pitäisi voida edellyttää.
Omasta mielestäni kaiken (julkistetun) tapahtuneen jälkeen pitäisi voida ainakin keskeyttää kaivostoiminta, vähintäänkin sakottaa ja mieluummin ottaa valtion haltuun sen tutkimiseksi, voidaanko toimintaa turvallisesti jatkaa.
Lainsäätäjällä olisi nyt aihetta “Lex Talvivaaraan”

333

Kommentti @ Kshanti

Kesäkuu6 13. 2012 @ 12:20

Mitä tämä kuivausvesi on? Onko se vettä, joka pumpataan avolouhoksen pohjalta pois, jotta louhos pysyisi kuivana eikä täyttyisi vedellä?

Tämän vuoden yhtiökokouksen kaivoskierroksella mainittiin, että louhoksen pohjalta pumpattua vettä ei saa päästää luontoon vaan se listään kiertoliuokseen.

335

Kommentti @ suomenluonto

Kesäkuu6 14. 2012 @ 9:53

Kuivatusvesi on vettä, jota tulee, kun pidetään louhosta kuivana.
Juha Kauppinen

338

Kommentti @ Anssi Junnila

Kesäkuu6 15. 2012 @ 17:18

Todella korkealuokkaista tutkivaa ympäristöjournalismia. Luin juuri ilmestyneen lehden, jossa siis on jatkoa tähän. Joku tällaisista selvistä laiminlyönneistä olisi syytä saada vastuuseen: viranomainen on selkeästi lyönyt laimi velvollisuuksiaan, kun se tietoisesti on jättänyt kertomatta kohonneista ja rajat ylittävistä raskasmetallipitoisuuksista.

Propsit sille erikoistutkijalle, joka on ollut yhteistyöhaluinen ja tutkimustuloksia auliisti antanut käyttöön (vaikka julkisiahan ne tietysti ovatkin!) - ja joka myös ilmaisee rohkeasti oman mielipiteensä. Toivoa sopii, että tämä ei jää tähän, jatka Juha hyvää työtäsi!

342

Kommentti @ Jari Natunen

Heinäkuu7 11. 2012 @ 6:43

Kainuu väittää edelleen THL:n Komulaisen suulla vesiä allergiavaaraatomiksi
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194753277501/artikkeli/kalliojarven%20ja%20kivijarven%20vedet%20yha%20uimakelpoisia%20ei%20pesu-%20ja%20loylyvedeksi.html
ja YLE Kainuu:
http://kokeile.yle.fi/uutiset/uimaveden_metallit_eivat_aiheuta_iho-oireita/6181870

Todella typerä ja edesvastuuton lausunto.

Kun veden on käytännössä havaittu aiheuttavan allergiaa, pitäsi selvittää mitkä aineet sen aiheuttavat.
http://suomenluonto.blogit.fi/%E2%80%9Dkivijarven-rantahiekka-haisee-kananmunalle%E2%80%9D/

Asian kiistäminen ja vääristeleminen ei auta ketään.
Mahdollisesti vääristeleminen on Talvivaaralle ja siihen assosioituneille virkamiehille kunniakysymys, kun Pekka Perän on todettu julkisesti valehdelleen asiasta. Tämä oli MTV3:n lähetyksessä, jossa väitti, ettei allergia olisi edes teoriaassa ollut mahdollinen 2008. Oli kuitenkin itse luvatta tehnyt kaikkien aikojen suurimmat metallipäästöt jo 2008.

THL:lle oli ilmeisesti tahallaan annettu vain osa tiedoista. Olisi hyvä selvittää, ketkä kunnan viranomaiset vastaavat tästä ja mikä on heidän intressinsä toimia näin. Jos tiedot oli toimittanut Talvivaara, tästä olisi hyvä myös tiedottaa.
Ehdotan, että vedätte heti takaisin ja pyydätte anteeksi.
Tai asia tullaan oikeasti selvittämään.

Talvivaara ei koskaan kerro orgaanisten rikastuskemikaalien määriä ja pitoisuuksia. Lausunnosta puuttui suuri osa vaarallisista ja allergisoivista raskasmetalleista kuten koboltti ja kromi. Ainakin kromi-VI tiedetään vaaralliseksi iholla ja ihon läpi.
Mikä on vedessä olevien rikkiyhdisteiden kuten rikkivedyn vaikutus, mitä muita haisevia rikkiyhdisteitä vedessä on?
Myöskin komponenttien yhteisvaikutusten arviointi puuttuu. Ilman näitä tietoja vastuullinen henkilö ei menisi sanomaan mitään. THL:ssä tuntuu olevan henkilöitä, jotka ovat osa Kainuun rakenteellista korruptiota, tai heitä on johdettu harhaan.

Terveisin

Jari Natunen
Vantaa
Biokemisti, FT
040 77 13 781

343

Kommentti @ Jari Natunen

Heinäkuu7 11. 2012 @ 6:50

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/09/1393297/seurakunta-lapsille-iho-oireita-talvivaaran-lahijarvesta#kommentit

“45 minuuttia -ohjelman haastattelema mökkiläinen Sinikka Peronius kertoi myös järviveden aiheuttamista oireista.
Katso juttu Talvivaaran petetyt lupaukset (7.9.2011)”

Metalliallergiaa voisi ilmeiseti tutkia helpolla allergia testillä

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>