blogi

Monet eivät luota Kainuun ely-keskukseen Talvivaaran
valvonnassa. Suomen Luonto on perehtynyt
yksityiskohtaisesti viraston toimintaan. Onko
se ollut asianmukaista vai ei? Lue kooste,
ja arvioi itse.

Helsingin Sanomat toteaa tänään aiheellisesti pääkirjoituksessaan, että ely-keskuksissa elinkeinoelämä jyllää ja ympäristö tuntuu jäävän lapsipuolen asemaan. Juuri tästä on kyse Talvivaaran tragediassa. Juuri tähän seikkaan pitäisi paneutua sen sijaan, että ympäristöministeri Ville Niinistö ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies loputtomiin toistelevat, että ratkaisu asioista kuuluu yksin Kainuun ely-keskukselle.

”Pai­kal­li­sen ely-kes­kuk­sen joh­ta­jan hen­ki­lös­tä ja joh­ta­mi­ses­ta riip­puu, mil­lais­ta val­von­taa käy­tän­nös­sä har­joi­te­taan”, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Tämä tarkoittaa, että kyse ei ole vain ympäristöhallinnon toiminnasta, vaan yhden tietyn viraston toiminnasta. Millaista se on laadultaan? Eikö juuri siitä pitäisi riippua, annammeko tälle yhdelle virastolle vallan yksin päättää Oulujärven ja Vuoksen vesistöjen kohtalosta?

Kuinka Kainuun ely-keskus on hoitanut tehtävänsä? Suomen Luonto on yrittänyt vuoden selvittää vastausta tähän kysymykseen. Tässä muistin virkistykseksi paljastuksiamme liittyen Kainuun ely-keskuksen toimintaan. Jokainen päättäköön itse, voiko tällainen virasto uskottavasti valvoa Talvivaaran ongelmissa painiskelevaa kaivosta.

Raskasmetallien puutteellinen mittaus

Selvittäessämme Talvivaaran raskasmetallivyyhtiä keväällä paljastui käsittämätön seikka: Talvivaaran lähivesien kadmiumpitoisuuksia mitataan aivan liian korkeilla määritysrajoilla. Rajoilla, jotka ovat lain (tai asetuksen) vastaisia.

Kadmium on raskasmetalli, äärimmäisen vaarallinen myrkky, joka kertyy munuaisiin ja aiheuttaa syöpää. Se on vesistöjen ”vaarallisin tai elohopean jälkeen toiseksi vaarallisin aine”, arvioi Suomen ympäristökeskuksen asiantuntija Jaakko Mannio haastattelussamme keväällä.

Valtioneuvoston asetuksen mukaan kadmiumia saa olla vesistössä 0,1 mikrogrammaa litrassa. Jotta vaaralliset pitoisuudet varmasti huomattaisiin ajoissa, sitä pitäisi tarkkailuissa mitata vesistöistä analyysilla, jonka tarkkuus on 0,03 mikrogrammaa litrassa, sanoo sama asetus.

Tätä asetusta ei ole noudatettu Talvivaaran valvonnassa: kadmiumia on mitattu Talvivaaran lähijärvistä tarkkuudella kaksi mikrogrammaa litrassa – siis 20 kertaa liian karkeasti. Tämä tarkoittaa, että kaikki kahta mikrogrammaa pienemmät pitoisuudet ovat vuosien varrella jääneet pimentoon.

Ainoa taho, joka velvoitetarkkailun määritystarkkuuksiin voi vaikuttaa, on tarkkailuohjelman hyväksyvä ely-keskus. Esimerkiksi Pirkanmaan ely-keskus muutti määritysrajoja ohjaamissaan velvoitetarkkailuissa heti, kun asetus tuli voimaan 2010. Kainuun ely-keskus ei näin tehnyt, vaikka se olisi vaatinut kenties vain yhden sähköpostiviestin tai soiton.

”Tämä on tyypillisesti asia, jota ely-keskus pystyy lyhyelläkin varoitusajalla muuttamaan”, vahvisti toukokuussa Suomen Luonnolle Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristöneuvos Sami Koivula. ”Kadmiumin pitoisuudet voitaisiin jo seuraavalla kuukausittaisella tarkkailukierroksella mitata tarkemmin”, hän sanoi.

Kainuun ely-keskus puolustautui sanomalla, että määritysrajoja tarkistetaan sitten luvanpäivityksen yhteydessä. Koivula tyrmäsi tämän.

”Ei se mitään lupakierrosta vaadi. - - Valitaan analytiikka niin, että saadaan riittävän yksityiskohtaisia tuloksia”, Koivula totesi lyhyesti Suomen Luonnolle.

Kadmiumin ohella muitakin raskasmetalleja on valvottu vesissä surkeasti.

Pohjois-Savon ely-keskus kritisoi voimakkaasti Kainuun elyä, sisarvirastoaan, keväällä. Sen mukaan liian karkealla määritysrajalla mitattiin myös arseenia, kobolttia, kromia, kuparia, nikkeliä, sinkkiä ja vanadiinia, luetteli Pohjois-Savon ely-keskuksen asiantuntija Suomen Luonnolle.

Kadmiumin ja nikkelin puuttuminen tiedotteista

Löperöistä määritysrajoista huolimatta kadmiumia on kuitenkin havaittu ajoittain vesistötarkkailuissa – niin paljon sitä on ollut vesissä. Kuinka ely-keskus on reagoinut näihin löytöihin? Valitettavasti jättämällä ne säännönmukaisesti pois tiedotteistaan – siitä huolimatta, että kadmium on Syken asiantuntijan mukaan vesien vaarallisimpia myrkkyjä.

Kadmiumia mitattiin esimerkiksi maaliskuussa velvoitetarkkailussa Talvivaaran eteläpuolisesta Lumijoesta pitoisuus 4,07 mikrogrammaa litrassa. Valtioneuvoston laatunormitaso (0,1 mikrogrammaa) siis ylittyi 40-kertaisesti.

”Se on hyvin korkea pitoisuus”, kommentoi Suomen Luonnolle Syken Mannio.

”Jo yhden mikrogramman pitoisuus on vesistössä korkea”, kommentoi puolestaan Syken johtava tutkija Matti Verta.

Mitä teki ely-keskus, kun tuli aika tiedottaa Talvivaaran ympäristön järvien tilasta toukokuussa, kaksi kuukautta Lumijoen korkean pitoisuuden mittaamisen jälkeen? Ely-keskus ei edes maininnut sanaa kadmium tiedotteessaan.

Tiedotteessa ei mainita myöskään korkeita nikkelipitoisuuksista, joita oli mitattu velvoitetarkkailuissa neljästä järvestä maaliskuussa 2012.

”On hyvä kysymys, miksi toukokuun viidennentoista [2012] tiedotuksessa tätä ei ole sanottu. Onko tämä avointa toimintaa? Ymmärtääkseni viranomaisviestinnän on tarkoitus toimia mahdollisimman avoimesti”, Syken Verta kummasteli Suomen Luonnon toukokuun paperilehden jutussa.

Nikkeli ja kadmium eivät siis ole pudonneet mistään taivaasta tämän kipsisakka-allaskohun myötä: niitä on mitattu ympäristöstä suuria määriä jo aiemmin. Ne eivät ole päätyneet sinne Talvivaaran pelkästään jätevesien mukana: jätevesien pitoisuudet ovat pääsääntöisesti pysyneet sallittujen vuosikeskiarvojen sisällä.

Ongelmat ovat muualla, ne ovat piileviä. Metallikuormitusta on tullut esimerkiksi Kolmisoppi-järveen suoraan Kuusiojaa pitkin kaivoskentältä, on kaivoksen vastuuvalvoja Ilkka Haataja kertonut Suomen Luonnolle. Ja lisäksi erinäisten poikkeustilanteiden myötä, siis vuotojen, joita on ollut useita vuosien varrella.

Kadmiumista ja nikkelistä ely-keskus on ollut puhumatta jo ennen tätä vuotta, esimerkiksi toukokuussa 2011. Silloin virasto tiedotti kohonneista sulfaattiarvoista ja muusta – mutta jätti mainitsematta, että velvoitetarkkailuissa oli vain kaksi kuukautta aiemmin, maaliskuussa 2011, huomattu selvästi kohonneita kadmiumpitoisuuksia Kolmisopessa. Pitoisuudet olivat luokkaa 15 kertaa yli laatunormitason.

Myös kesäkuussa 2011 kadmiumia havaittiin laatunormitason ylittäviä pitoisuuksia – tällä kertaa myös pohjoispuolen Jormasjärvessä ja etelän Kivijärvessä. Näitäkään pitoisuuksia Kainuun ely-keskus ei ole tiedottanut julkisuuteen.

Viraston yhdessäkään tiedotteessa ei mainita sanaa kadmium lainkaan. Kadmiumista ei puhuta myöskään nyt meneillään olevaa vuotoa koskevissa tiedotteissa. Nikkeli mainitaan, mutta sen määrää ei juuri suhteuteta mihinkään.

Suomen Luonto kertoi eilen kadmiumin ja nikkelin valtavista määristä, joita kipsisakka-altaasta pääsee ympäristöön.

*

Toisen raskasmetallin, nikkelin, laatunormiylitykset ovat olleet arkipäivää useissa Talvivaaran ympäristön järvissä jo vuosia. Tämä on selvinnyt meille vähitellen vuoden mittaan. Asian selvittelyä on vaikeuttanut se, että kaivoksen tarkkailuraportteja ei ole ollut lainkaan saatavissa sähköisenä vuosilta 2008 ja 2009. Kerroimme tästä kesäkuussa. Sittemmin raportit ovat ilmestyneet Talvivaaran sivuille.

Nikkelipitoisuudet ovat olleet korkeita etenkin pohjoispuolen Kolmisopessa ja eteläpuolen Kivijärvessä.

Maaliskuussa 2011 velvoitetarkkailumittauksissa näkyi Kivijärvessä nikkelipitoisuus 90 mikrogrammaa litrassa. Se on 4,5 kertaa yli lain laatunormitason (20 mikrogrammaa litrassa). Laatunormitaso ylittyi myös Kolmisopessa ja Tuhkajoessa. Kainuun ely-keskuksen toukokuun 2011 tiedotteessa tätä ei kerrota. Nikkeli-sana mainitaan kerran:

”Talvivaaran kaivoksen ympäristöluvan lupamääräyksissä on asetettu raja-arvot vesistöön johdettavan jäteveden happamuudelle, kiintoaineen, nikkelin, kuparin ja sinkin pitoisuudelle sekä jätevesimäärälle. Jätevesien johtaminen ei ole aiheuttanut haittavaikutuksia lupamääräyksissä mainittujen aineiden vuoksi.”

Ei mainintaa korkeista pitoisuuksista järvissä.

Kaiveltuamme asiaa lisää paljastui, että nikkeli- ja sinkkipitoisuudet ovat olleet hyvin korkeita jo 2008, ennen kuin ensimmäinen nikkelikuorma on edes lähtenyt kaivokselta.

Ely vahvisti tämän haastattelussamme. Kaivoksella oli useita poikkeustapauksia jo 2008, virastosta kerrottiin. Kysyttäessä, miksi näistä ei ole tiedotettu julkisuuteen, virastosta muistutettiin, että vuosiraporteissa on näistä kyllä mainittu.

Talvivaaran tarkkailuraportit ovat yhteensä satoja sivuja paksuja nivaskoja, joihin on hyvin helppo piilottaa asioita (ja joita ei vielä keväällä ollut saatavissa sähköisenä vuosilta 2008 ja 2009).

Sen sijaan, että Talvivaara olisi tiedottanut avoimesti esimerkiksi vuoden 2008 poikkeustilanteista, se tiedotti lokakuussa, että, että Kainuun pintavedet ovat ”pääsääntöisesti hyvässä tilassa”.

Iho-oirekohussa Talvivaara sai rauhassa vääristellä asioita julkisuudessa elyn puuttumatta asiaan

Iho-oirekohussa oli lyhyesti sanottuna kyse siitä, että MTV3 kertoi vuosi sitten Kivijärven rannalla seurakunnan retkeilymajalla uineiden nuorten saaneen iho-oireita. Talvivaara kiisti jyrkästi, että oireet voisivat johtua sen päästöistä.

”Tähän mennessä, kun nämä iho-oireet näillä erityislapsilla tulivat, niin siihen mennessä meillä ei ollut ollut kohonneita pitoisuuksia Kivijärven suuntaan ollenkaan - - Ei ole edes teoreettista mahdollisuutta, että nää iho-oireet olis aiheutuneet meidän toiminnasta”, sanoi kaivoksen tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Perä Ylen Aamu-tv:ssä.

Suomen Luonto paljasti keväällä, että Pekka Perän puheet eivät pitäneet paikkansa, ja että ely-keskuksella oli tiedossaan mittaustuloksia, mutta se ei tullut niiden kanssa julkisuuteen Perän puhuessa muunneltua totuuttaan. Ely-keskus puolustautui – muistuttamalla, että tiedot ovat olleet julkisia: pitoisuudet on kerrottu tarkkailuraporteissa.

Voi olla, että Kainuun ely-keskus noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Mutta kyse ei ole vain laista. Kyse on esimerkiksi tästä: kun mammuttimainen kaivosyhtiö valehtelee julkisuudessa, että iho-oireet eivät edes teoriassa voi johtua sen päästöistä, ja kun mammuttimaista kaivosyhtiötä valvova viranomainen ei tee eikä mitään, kuka puolustaa paikallisia ihmisiä? Kenen puoleen he voivat kääntyä?

Kainuun ely-keskus ei edelleenkään ole vastannut kysymykseen: miksi se ei tullut julkisuuteen ja kertonut, että Talvivaaran väitteet päästöistä Kivijärven suuntaan eivät pidä lainkaan paikkaansa.

Ely-keskuksen ylijohtajan esteellisyystutkinta

Moni paikallinen on sitä mieltä, että Kainuun ely-keskus ei tee mitään, koska viraston ylijohtaja Kari Pääkkönen on taustaltaan vuorimies. Suomen Luonto kertoi keväällä, että Pääkkönen on itse asiassa ollut keskeisessä roolissa Geologian tutkimuskeskuksessa, kun Talvivaaran ratkaisevia bioliuotuskokeita tehtiin puoli vuosikymmentä sitten.

Oikeuskansleri tutkii kytköstä yhä.

*

Jokainen voi itse tehdä johtopäätöksensä näistä seikoista. Onko Kainuun ely-keskuksen toiminta ollut avointa, jämäkkää, riittävää?

Tämä kysymys on ratkaistava ensin. Vasta sen jälkeen voidaan palata jankuttavaan keskusteluun siitä, että Kainuun ely-keskus tekee päätökset, eikä maan hallitus voi sille mitään.

Juha Kauppinen
toimittaja

• Talvivaaran läheisen Kivijärven pohjaan on kertynyt huomattavia määriä nikkeliä.

• ”Nykyään tällaista ei saisi enää tapahtua”, sanoo Itä-Suomen yliopiston sedimenttiasiantuntija.

• Suomen Luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto keräsivät kesäkuun lopussa vesi- ja sedimenttinäytteitä Talvivaaraa ympäröivistä vesistä. Näytteet analysoitiin laillistetussa Labtium-laboratoriossa kansalaisten lahjoittamin varoin.

• Analyysien tuloksia käsitellään tässä blogissa lähipäivinä lisää.

Talvivaaran vaikutukset näkyvät uusissa pohjasedimenttinäytteissä, jotka otettiin Kivijärvestä ja Laakajärvestä kesäkuun lopussa. Näytteet otettiin Suomen Luonnon ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteistyönä, ja analysoitiin kansalaisten lahjoitusvaroin.

”Tämä on tällaista tyypillistä metallisaastumista. Pitoisuudet eivät sinänsä olisi järkyttävän korkeita, mutta ne ovat huolestuttavia, koska paikat joista näytteet on otettu, ovat luontaisesti puhtaita erämaajärviä”, kertoo pitkän uran järvisedimenttitutkikijana tehnyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Heikki Simola. Simola on myös Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen.

”Käytännössä sedimenteistä siis nähdään, että Talvivaaran kaivoksesta vuotaa ympäristöön niitä metalleja, joita siellä yritetään erottaa malmista, esimerkiksi nikkeliä ja sinkkiä.”

Nikkeliä on kaivoksesta etelään sijaitsevan Kivijärven pohjoisen syvänteen pohjassa uusimmassa kerrostumassa peräti 20 kertaa enemmän kuin vuosikymmeniä vanhassa sedimentin osassa. Laakajärven Jakinniemen syvänteestä otetussa sedimenttinäytteessäkin nikkeliä on pintakerroksessa viisinkertaisesti verrattuna vuosikymmenien takaiseen tilaan. Laakajärvi on seuraava järvi Kivijärvestä etelään, siis kauempana Talvivaarasta.

Sedimentti tarkoittaa järven pohjaan ajan saatossa kertynyttä ainesta. Eri aikoina järvessä kulkee erilaisia aineita. Nämä kertyvät järven pohjaan, ja kun sieltä otetaan niin sanotulla putkinoutimella kymmeniä senttimetrejä syvälle porautuva näyte, joka viipaloidaan sentin paksuisiksi viipaleiksi, päästään aikamatkalle järven historiaan.

”10 sentin syvyydestä leikattu sedimenttiviipale on kertynyt sinne suunnilleen ehkä 1940-1950-luvulla”, Simola kertoo. ”20 sentin syvyydessä oleva sedimentti kertoo järven tilasta noin vuonna 1900.”

”Päällimmäiset kolme senttiä näiden järvien pohjasedimenteissä kertovat muutaman viime vuoden aikana kertyneestä aineksesta, siis ajasta, jolloin Talvivaaran kaivos on ollut toiminnassa.”

Uusimmat kerrokset ovat Simolan mukaan löyhempiä ja siksi paksumpia. Aika tamppaa sedimenttiä kasaan, ja siksi ei tarvitse mennä kymmentä senttiä syvemmälle sedimentin uumeniin päästäkseen kurkistamaan, millainen järven tila on ollut viime vuosisadan puolivälissä.

”Vielä 1960-70-luvulla tällaiset mittaustulokset eivät olleet tavattomia.”

Simola on törmännyt vastaaviin metallipitoisuuksiin muun muassa Pyhäsalmen Pyhäjärven ja Outokummun Sysmäjärven sedimenteistä vuosikymmeniä sitten.

”Mutta nykypäivänä tällaista ei saisi enää missään tapauksessa tapahtua”, Simola toteaa.

Talvivaaran kaivoksella on lupa päästää jonkin verran nikkeliä vesistöön jätevesipäästöissä. Ongelma ovat olleet toistuvat poikkeusvuodot, joiden vuoksi Talvivaaran lähijärvistä, muun muassa Kivijärvestä, on mitattu huomattavan korkeita pitoisuuksia esimerkiksi nikkeliä ja sinkkiä jo 2008 vuodesta alkaen.

Suomen Luonto kertoi näistä muutaman vuoden takaisista korkeista pitoisuuksista alkukesästä.

Nyt näyttäisi, että poikkeuspäästöt ja tasaisena virtana jatkuvat metallipäästöt ovat jo muutaman vuoden jälkeen alkaneet kertyä järvien sedimentteihin. Talvivaaran kaivoksen on tarkoitus toimia kymmeniä vuosia.

*

Simolan mukaan aineet eivät aivan helpolla lähde järvien syvänteistä takaisin kiertoon järvivesiin.

”Mutta niissä olevat korkeat pitoisuudet kertovat, että metalleja kiertää järviekosysteemin muissakin osissa. Esimerkiksi matalan veden ja rantavyöhykkeen liejun metallit saattavat helposti liettyä takaisin veteen aaltojen tai pohjalla ruokailevien kalojen vaikutuksesta.”

”Sedimentit ovat saostumishistoria, joka kertoo lahjomattomasti, että nikkeliä ja muita metalleja on pyörinyt luonnollista korkeampia määriä näiden järvien vesiekosysteemeissä jo vuosia, sen ajan, minkä Talvivaara on toiminut.”

Laakajärven näytteet vaikuttavat siltä, että pahin kuormituksen vaihe olisi ollut joitain vuosia sitten, ja kuormitus olisi sittemmin vähentynyt jonkin verran, sillä metallien pitoisuudet ovat korkeampia parin-kolmen sentin syvyydessä verrattuna aivan pohjan ylimmistä kerroksista mitattuihin pitoisuuksiin.

”Mutta pintakerroksessakin pitoisuudet ovat selvästi kohollaan, kun niitä vertaa tuohon 10 sentin syvyydestä otettuun sedimenttiviipaleeseen, joka siis kertoo järven tilasta 1950-luvulla, kauan ennen Talvivaaran tuloa.”

”Ja kuormitus jatkuu kaiken aikaa”, Simola sanoo.

Juha Kauppinen
toimittaja

Lisää tietoa Talvivaaran ympäristön vesien tilasta kerrotaan lähipäivinä tässä blogissa.

Tilaa Suomen Luonto tutustumistarjoushintaan 13,90 € / 3 numeroa!
(Normaalihinta 25,50)

Suomen Luonnon kustantaja on Suomen luonnonsuojeluliitto.

Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien monilla järvillä
metallipitoisuudet ovat normit ylittävällä tai
muuten haitallisella tasolla. Lisäksi metalleja
mitataan liian epätarkasti, arvostelee
Pohjois-Savon ely-keskus lausunnossaan.
Vahvistusta tähän kritiikkiin tulee
Suomen Luonnon haastattelemilta muilta
viranomaisilta. ”Kainuun ely-keskus voisi
vaatia mittauksia tarkemmaksi vaikka heti”,
sanoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
ympäristöneuvos Sami Koivula.

Julkisen keskustelun huomio kiinnittyy Talvivaaran vesistöpäästöissä sulfaattiin. Isompi huoli luonnon ja ympäristön kannalta ovat kuitenkin Talvivaaran vesistöihin valuttamat suuret metallipitoisuudet, arvioidaan Pohjois-Savon ely-keskuksesta (Posely), jonka alueella sijaitsevissa järvissä Talvivaaran vaikutukset hiljalleen kasvavat.

”Minä pitäisin metalleja suurempana asiana kuin sulfaattia”, sanoo limnologi Taina Hammar Poselystä.

”Eniten huolta aiheuttavat mahdolliset häiriötilanteet. Maaliskuussa tällainen toteutuikin primääriliuotuskasan alueella tapahtuneen putkirikon seurauksena. Tämä näkyi jo huhtikuussa [Kaivoksen eteläpuolella] Kivijärven päällysvedessä, missä nikkeliä oli 157 mikrogrammaa litrassa ja sinkkiä 270 mikrogrammaa litrassa.

Nikkelin laatunormitaso, jota ei saisi ylittää, on vesistössä valtioneuvoston asetuksen mukaan 20 mikrogrammaa ja sinkin puolestaan arvioidaan aiheuttavan todennäköisesti haittavaikutuksia vesieliöstölle pitoisuudessa 25 mikrogrammaa litrassa, kertoo ympäristöministeriön raportti vuodelta 2005. Nämä pitoisuudet siis ylittyivät moninkertaisesti.

”Huolta aiheuttaa myös havaittu yleinen nouseva suuntaus”, Hammar luonnehtii metallitilannetta Talvivaaraa ympäröivissä järvissä.

”Kemiallinen tila on Pohjois-Savon puolella toistaiseksi hyvä, koska luokittelussa tarkastellaan vuosikeskiarvoja, mutta ainakin alusvedessä sekä nikkeli- että sinkkipitoisuudet ovat kasvaneet.”

”Metalleihin suhtautuminen on yksiselitteisempää [kuin sulfaattiin]. Jos laatunormit ylittyvät, kemiallinen tila luokitellaan huonoksi. Kemiallisessa tilassa ei ole eri luokkia, vain hyvä ja huono”, Hammar muistuttaa.

*

Huolestuttavaa on Poselyn mukaan sekin, että useita metalleja ei tällä hetkellä mitata riittävällä tarkkuudella, koska Kainuun ely-keskus (Kaiely) ei ole vaatinut määritysrajoja lakia ja suosituksia vastaaville tasoille. Posely huomautti asiasta viikon takaisessa lausunnossaan, jonka se antoi liittyen Talvivaaran laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan.

Suomen Luonto kertoi taannoin, että kadmiumia mitataan Talvivaaran ympäristön järvissä tarkkuudella kaksi mikrogrammaa litrassa, mikä on yksiselitteisesti liian epätarkkaa mittaamista.

Valtioneuvoston asetus vesistölle vaarallisista aineista vuodelta 2010 kertoo, että kadmiumin pitoisuus vesistössä ei saisi ylittää 0,1 mikrogrammaa litrassa, laatunormitasoa. Mikäli tämä taso ylittyy vuosikeskiarvona, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi.

Kadmium on akuutisti hyvin myrkyllinen raskasmetalli, joka lisäksi kertyy kaloihin.

Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Matti Verta toteaa Suomen Luonnolle, että kadmiumin pitoisuutta vesistössä voidaan pitää isona jo silloin kun se on esimerkiksi yksi mikrogramma litrassa.

Nyt siis ei tiedetä, missä järvissä ja mittauspisteissä tällainen pitoisuus esiintyy, koska Kaielyn hyväksymää tarkkailuohjelmaa noudattava konsulttiyhtiö analysoi kadmiumpitoisuuksia järvistä tarkkuudella, joka paljastaa vain kaksi mikrogrammaa litrassa ja sitä suuremmat pitoisuudet.

Eikö kadmiumia pitäisi mitata tarkemmin näissä Talvivaarasta lähtevissä vesistöissä, johtava tutkija Verta Sykestä?

”Kyllä. Laatunormidirektiivi edellyttää, että mitataan riittävällä tarkkuudella normiin nähden”, Verta vahvistaa.

”Kadmiumin analyysit pitäisi tehdä herkemmällä menetelmällä”, sanoo myös kalatoksikologi Pekka J. Vuorinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

*

Kainuun ely-keskus puolustautuu näitä kommentteja vastaan sillä, että kadmiumille olivat käytössä löyhemmät rajat, kun Talvivaaran tarkkailuohjelmaa yli viisi vuotta sitten laadittiin ja tarkistutettiin ely-keskuksella.

”Koska asetus on tullut voimaan vasta vuonna 2010, niin asia on viipynyt”, selittää Marja Liisa Räisänen Kaielystä sitä, miksi kadmiumia ei vieläkään mitata Talvivaaran ympäristössä lain vaatimalla tavalla.

”Talvivaaran [ympäristö]lupaa ja sitä myöten tarkkailuohjelmaa päivitetään ja siinä yhteydessä [valtioneuvoston] asetuksen päivitykset tulee tietenkin huomioida”, vastaa kritiikkiin ympäristögeologi Ilkka Haataja Kaielystä. Haataja on kaivoksen valvova virkamies. Kainuun ely-keskus siis haluaa odottaa pitkän ja monimutkaisen lupapäivityskierroksen päättymistä, ennen kuin erittäin myrkyllistä kadmiumia aletaan mitata kunnolla.

Esimerkiksi Pirkanmaan ely-keskus on tehnyt toisenlaisen linjauksen Oriveden kaivoksen kohdalla: siellä kadmium on otettu omatoimisesti mittausohjelmaan jo viime syksynä.

Kaielyn selityksiä ei niele myöskään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ympäristöneuvos Sami Koivula, joka on ollut myöntämässä ympäristölupaa Talvivaaran kaivokselle.

”Kadmiumin pitoisuudet voitaisiin jo seuraavalla kuukausittaisella tarkkailukierroksella mitata tarkemmin”, Koivula sanoo Suomen Luonnolle.

”Eihän siinä ole kyse kuin siitä, että millä tarkkuudella nämä näytteet analysoidaan”, hän jatkaa.

”Ei se mitään lupakierrosta vaadi. Tämä on tyypillisesti asia, jota ely-keskus pystyy lyhyelläkin varoitusajalla muuttamaan. Tai eihän se ole oikeastaan edes muuttamista, vaan siinä vain tarkennetaan sitä tarkkailua. Valitaan analytiikka niin, että saadaan riittävän yksityiskohtaisia tuloksia”, Koivula sanoo.

*

Kadmium ei ole ainoa ongelma Talvivaaran ympäristössä.

Pohjois-Savon ely-keskus kiinnitti viikon takaisessa lausunnossaan huomiota ylipäänsä siihen leväperäiseen tapaan, jolla Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien järvien metallipitoisuuksia mitataan.

”[Metallien] määritysrajat olivat lähes kauttaaltaan selvästi korkeammat kuin pitoisuustaso luonnontilaisissa pintavesissä ja kadmiumin osalta määritysraja oli jopa 20-kertainen laatunormiin verrattuna”, Posely kritisoi lausunnossaan, joka on paikoin tiukkasanainen. Poselyn lausuma tarkoittaa käytännössä sitä, että löperöiden mittausrajojen vuoksi ei päästä kiinni siihen, mikä eri metallien pitoisuus todellisuudessa vesistöissä on.

Limnologi Taina Hammar Poselystä, mitä nämä metallit ovat, joihin viittaatte lausunnossanne? Mitä metalleja mitataan liian löyhästi Talvivaaran ympäristön järvissä?

”Ne ovat arseeni, kadmium, koboltti, kromi, kupari, nikkeli, sinkki ja vanadiini”, Hammar luettelee.

Näiden kaikkien metallien pitoisuutta siis mitataan tällä hetkellä määritysrajalla, joka jää kauaksi Suomen ympäristökeskuksen suosituksista.

”Esimerkiksi kuparin määritysrajana on nyt 10 mikrogrammaa litrassa, kun sitä suositeltaisiin mitattavan tarkkuudella 0,05 mikrogrammaa litrassa. Arseenilla suositus olisi 0,1 mikrogrammaa litrassa, mutta sitä mitataan määritysrajalla 10 mikrogrammaa litrassa. Kobolttia mitataan tarkkuudella kolme mikrogrammaa litrassa, suositus 0,05 mikrogrammaa litrassa. Vanadiinilla määritysraja on nyt kuusi mikrogrammaa litrassa, suositus sillekin olisi 0,05 mikrogrammaa litrassa”, kertoo Hammar.

*

Korkeista määritysrajoista huolimatta nikkelin ja sinkin kohoavat pitoisuudet ovat siis jo paljastuneet. Niiden parissa askarrellaan kuumeisesti myös Kainuun ely-keskuksessa.

Nikkelille on määritelty laissa laatunormi, kuten kadmiumille. Jos nikkelipitoisuuden vuosittainen keskiarvo ylittää vesistössä 20 mikrogrammaa litrassa, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi, sanoo valtioneuvoston asetus vuodelta 2010.

Tästä määrittelystä voidaan poiketa, jos todetaan, että alueen luonnolliset pitoisuudet ovat normaalia korkeampia. Tällä hetkellä Kaiely tutkii, millaisia Talvivaaran alueen luonnolliset pitoisuudet ovat olleet ennen kaivoksen perustamista.

”Pitoisuudet ovat täällä luonnollisestikin olleet tavallista korkeampia, koska tämä on mustaliuskealuetta”, kertoo Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Esimerkiksi erään tuoreen Geologian tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan Talvivaaran pohjoispuolella nikkelin luonnollinen taso on saattanut olla jopa yli seitsemän mikrogrammaa litrassa.

Maaliskuun tarkkailukierroksella nikkelin pitoisuus joka tapauksessa ylitti laatunormin, 20 mikrogrammaa litrassa, useissa mittauspisteissä Kolmisopessa, Tuhkajoessa, Jormasjärvessä, Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Kivijärvessä ja nipin napin vielä Laakajärvessäkin.

Pohjois-Savon elykeskuksen hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski, kun tämä nikkelin pitoisuus nyt näyttäisi kasvavan näissä vesissä, niin eikö tämä käytännössä tarkoita sitä, että Talvivaara on kovaa vauhtia pilaamassa näitä järviä?

”Kyllä se sitä tarkoittaa”, Vallinkoski vastaa.

Jos kehitys nikkelin osalta jatkuu, siis laatunormit ylittyvät, eikö se johda väistämättä siihen, että tällaisten järvien tila tullaan luokittelemaan kemiallisesti huonoksi?

”Kyllä näin on. Jos pitoisuudet pysyvät ylhäällä mittauskerrasta toiseen, silloin alueellinen ely-keskus tekee sen ratkaisun, että muuttaa järven luokituksen”, Vallinkoski summaa tilanteen.

*

Muista metalleista esimerkiksi sinkille ei ole olemassa valtioneuvoston laatunormia.

”Sillekin on kuitenkin olemassa vertailuarvo 25 mikrogrammaa litrassa, jota korkeammissa pitoisuuksissa todennäköisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia vesieliöille”, kertoo limnologi Hammar Poselystä. Raja löytyy ympäristöministeriön julkaisusta Vesiympäristölle haitalliset ja vaaralliset aineet pintavesissä.

Tuo sinkkipitoisuus ylittyy jo nyt lukemattomissa mittauspisteissä Talvivaaran ympäristön järvissä. Aivan lähimpien vesien lisäksi pitoisuus ylittyy esimerkiksi Jormasjärvessä ja Nuasjärvessä useissa mittauspisteissä. Vielä Nuasjärven ison altaan syvänteenkin kohdalla sinkin pitoisuus on keskivedessä 65 mikrogrammaa litrassa ja syvässä vedessä 32 mikrogrammaa litrassa maaliskuun näytteissä, siis tasolla, joka ympäristöministeriön mukaan todennäköisesti on haitallista vesieliöille.

Vuoksen vesistössä, Talvivaaran eteläpuolella, tuo sinkin pitoisuus ylittyy Laakajärvessä asti, missä yhdestä pisteestä on mitattu maaliskuussa pitoisuus 31 mikrogrammaa litrassa. Nämä pitoisuudet ovat peräisin maaliskuulta, vesinäytetuloksista, joita kaivoksen velvoitetarkkailuista huolehtivat Pöyry-konsulttiyhtiö teettää NabLabsilla.

*

Talvivaara on sanonut, että sulfaattipitoisuudet tulevat kääntymään hyväksi ja palautumaan normaaliksi vuosien saatossa. Tämä jää nähtäväksi. Metalleista sen sijaan ei toistaiseksi ole juuri julkisuudessa puhuttu. Monien metallien pitoisuudet ovat Talvivaarasta alkunsa saavien vesistöjen varrella jo nyt mittausten perusteella korkealla tasolla.

Esimerkiksi nikkelin kohdalla parannukset ainakaan jäteveden puhdistuksessa eivät auta, koska nikkeli tulee suoraan valumavesien mukana kaivoskentältä Kolmisoppi-järveen. Asian kertoi Suomen Luonnolle Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Kolmisopesta vedet laskevat edelleen Jormasjärveen, Nuasjärveen ja sitä kautta Oulujärveen.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto lahjatarjouksena 30 prosentin alennuksella!

Kadmiumin ja nikkelin sallitut
pitoisuudet ylittyvät selvästi eräissä
Talvivaaran ympäristön vesistömittauspisteissä.
Lisäksi menetelmästä nyt paljastuvan puutteen
vuoksi kaikki kadmium-ylitykset eivät
välttämättä edes näy nykyisissä mittauksissa.

Suomen Luonnon haltuunsa saamat mittaustulokset kertovat, että Talvivaaran ympäristön vesistöissä on raskasmetallipitoisuuksia, jotka ylittävät sallitut raja-arvot. Talvivaara-yhtiö on tilannut mittaukset konsulttiyhtiö Pöyryltä, joka on teettänyt ne NabLabs-yhtiöllä.

”Esimerkiksi kadmiumille hyvän tilan raja-arvo on valtioneuvoston asetuksen mukaan vesistössä 0,1 mikrogrammaa litrassa. Se ei saa ylittyä”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Jaakko Mannio Suomen Luonnon haastattelussa.

Talvivaaran eteläpuolisesta Lumijoesta mitattiin maaliskuussa kadmiumia 4,07 mikrogramman pitoisuus, siis 40-kertaisesti yli raja-arvon.

”Se on hyvin korkea pitoisuus”, Mannio luonnehtii.

”On erittäin harvinaista, että edes yksi mikrogramma litrassa kadmiumia ylittyy vesistössä.”

Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista luokittelee kadmiumin ryhmään yksi, ”vaaralliset prioriteettiaineet”. Kadmium on myrkyllinen raskasmetalli, joka kertyy munuaisiin ja viipyy elimistössä pitkään. Altistuminen kadmiumille voi johtaa esimerkiksi munuaisten vaurioitumiseen.

Vesien vierasaineisiin hyvin perehtynyt Mannio nostaa listalla kadmiumin vaarallisimmaksi tai toiseksi vaarallisimmaksi aineeksi elohopean jälkeen.

“Elohopea on eliöihin voimakkaasti kertyvänä vielä pahempi aine vesistössä kuin kadmium, mutta toisaalta akuutti myrkyllisyys vesistössä on kadmiumilla näistä kahdesta pahempi”, Mannio vertaa.

Kadmium ei Mannion mukaan painu nopeasti sedimenttiin.

”Raskasmetalleja voi nimestään huolimatta olla myrkyllisinä pitoisuuksina vedessä. Eivät ne itsestään mihinkään sieltä painu.”

Tämä tekee kadmiumista ikävän myrkyn.

”Se pysyy ja voi hyvinkin kulkeutua eteenpäin vesistössä painumatta sedimenttiin”, Mannio sanoo.

*

Se, kuinka pitkälle kadmiumia on kulkeutunut, jää hämärän peittoon, sillä Talvivaaran viralliset mittaustulokset ovat kadmiumin osalta vähintään puutteelliset.

Mittaustuloksissa kerrotaan vain ne kadmiumin pitoisuudet, jotka ovat suurempia kuin kaksi mikrogrammaa litrassa. Tämä tarkoittaa, että jos kadmiumin pitoisuus olisi vaikkapa yksi mikrogramma litrassa (mikä ylittää sallitun raja-arvon kymmenkertaisesti), se ei virallisissa mittauksissa paljastuisi.

Lumijokea lukuunottamatta muiden mittauspaikkojen kohdalla lukee mittaustuloksissa ”< 2”, mikä tarkoittaa, että mitattu pitoisuus on ollut pienempi kuin kaksi mikrogrammaa litrassa.

”Tämä raja on aikanaan sovittu Talvivaaran ja Pöyryn välillä noin viisi vuotta sitten. Ja viranomainenhan sen on hyväksynyt”, kertoo Suomen Luonnon tavoittama Pirkko Virta Pöyry-yhtiöstä. Virta on merkitty lisätietoja antavaksi tahoksi mittausraporttiin.

Oletteko Pöyry-yhtiössä tietoisia siitä, että valtioneuvoston asetuksen mukaan kadmiumin suurin sallittu pitoisuus tämänkaltaisessa vesistössä on Suomessa nykyään 0,1 mikrogrammaa litrassa?

”Kyllä olemme. Ja on siitä ollut puhetta, että tätä alettaisiin mitata tarkemmin. Olemme tietoisia siitä, että on laboratorioita, joissa sen [kadmiumin pitoisuuden] voisi mitata tarkemmin”, Virta sanoo.

Esimeriksi Suomen ympäristökeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen laboratorioissa voi mitata kadmiumin 0,03 mikrogramman tarkkuudella, kertoo Mannio.

”Kuvittelisi, että kaupallisen konsultin laboratoriossakin voisi. Ja ainahan näytteen voi lähettää muualle analysoitavaksi”, Mannio muistuttaa.

*

Kadmiumia on mitattu korkea pitoisuus myös Talvivaaran tehdasalueen pohjavedestä. Tämä ilmenee Pöyryn viimevuotisesta Talvivaaran tarkkailuraportista.

”Kadmiumia havaittiin tehdasalueen pisteessä P1 kevään kierroksella 2,63 mikrogrammaa litrassa ja elokuun kierroksella 5 mikrogrammaa litrassa - - Talousvesinormi kadmiumille on 5 mikrogrammaa litrassa”, Pöyryn raportissa sanotaan.

”No vesienhoitoasetuksessa normi pohjavedelle on kyllä alempi. Se on 0,4 mikrogrammaa litrassa”, Mannio huomauttaa. Näin vaikuttaa, että Talvivaaran alueella kadmiumin ylin sallittu pitoisuus ylittyy myös pohjavedessä.

Ympäristönsuojelulain mukaan pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton.

*

Kadmiumin ohella myös nikkelin korkeimmat sallitut pitoisuudet ylittyvät Talvivaaraa ympäröivissä vesissä. Myös nikkeli luetaan raskasmetalliksi, siis terveydelle ja ympäristölle haitalliseksi aineeksi.

”Nikkelille korkein sallittu pitoisuus on tuon valtioneuvoston asetuksen mukaan aika korkea, 20 mikrogrammaa litrassa”, Mannio kertoo.

Esimerkiksi samaisessa Lumijoessa, jossa korkea kadmiumpitoisuus on mitattu, nikkelin pitoisuus on ollut maaliskuussa huikea 870 mikrogrammaa litrassa, 40 kertaa korkeampi kuin nikkelin korkein sallittu pitoisuus, kertovat viralliset mittaukset.

20 mikrogrammaa litrassa ylittyy myös lukuisissa muissa paikoissa, mittaustuloksissa ilmenee. Nikkeliä on yli valtioneuvoston määrittelemän raja-arvon muun muassa pohjoisen suunnassa Oulujärven vesistön Jormasjärvessä useissa kohdissa, sekä etelän puolella Vuoksen vesistön Laakajärvessä.

”Summa summarum, näyttäisi siltä, että sekä kadmiumin että nikkelin kohdalla alkavat raja-arvot vesistöissä paukkua. Sitä kohti tämä näyttää menevän”, Suomen ympäristökeskuksen Mannio sanoo.

Ovatko nämä asioita, jotka yhtiö voi vain jättää silleen?

”Eivät ole. Tällaista ei voi painaa villasella. Jotain pitäisi tehdä”, Mannio sanoo.

Suomen Luonto ei ole tavoittanut puhelimitse kaivoksen virallisen valvojan Kainuun ely-keskuksen ympäristögeologia kommentoimaan asiaa. Ely-keskukseen on lähetetty sähköpostitse kysymykset, miksi Talvivaaran ympäristön raskasmetallipitoisuuksista ei ole tiedotettu alueen asukkaille, ja miksi kadmiumin mittaustarkkuutta ei ole muutettu valtioneuvoston vuoden 2010 asetusta vastaavalle tasolle.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto edulliseen lahjahintaan 30 prosentin alennuksella!