blogi

Talvivaaran kaivoksen ulkopuolelta löytyi marraskuussa hehtaarikaupalla mönjää, jonka yhtiö pienen viivyttelyn jälkeen myönsi sinne saostaneensa. Suomen Luonto selvitti liejun koostumuksen.

Voima-lehden toimittaja Laura Happo huomasi 23. marraskuuta sinivihreää mönjää Ylä-Lumijärvellä Talvivaaran kaivoksen eteläpuolella. Mitä mönjä oli? Kun viranomaisista tai yhtiöstä ei kuulunut mitään, Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri vaati julkisesti lisätietoa. Yhtiö ilmoitti muutaman päivän kuluttua, että se oli tarkoituksella saostanut kaivoksen ulkopuoliselle suolle vuodon metalleja. Toiminta oli mielestäni tapahtunut salakähmäisesti eikä olisi välttämättä paljastunut ilman Voima-lehden liejuun sekaantumista. Avoimeksi jäi, mikseivät yhtiö tai Kainuun ely-keskus kertoneet asiasta.

Kuva: Stop Talvivaara.

Sen tarkempaa tietoa mönjästä ei ole sittemmin saatu lukuun ottamatta säteilyturvakeskuksen näytteenottoa. STUK toteaa, ettei mönjän uraanista ei ole ihmisille säteilyvaaraa, jos lieju pölisee. Muusta luonnosta tai vesistövaikutuksista ei puhuta.

Entäpä muut aineet kuin uraani? Niiden selvittäminen jäi meille. Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin varapuheenjohtaja Antti Lankinen otti mönjästä näytteen, jonka dosentti Heikki Simola toimitti analysoitavaksi Savo-Karjalan ympäristötutkimukseen Kuopioon. Suomen Luonto vastasi analyysin kustannuksista.

Mönjä on melkoinen metallicocktail (oikeanpuoleinen sarake linkissä). Tutkitussa lietenäytteessä oli kuiva-ainetta 64 grammaa kilossa. Näytteen kuiva-aineesta sata grammaa/kilo on rautaa ja lähes saman verran alumiinia. Mangaania on puolet edellisten määrästä. Nikkeliä on paljon, 1,7 grammaa kilossa kuivattua näytettä. Bariumia on 0,02 grammaa ja uraania on 0,2 grammaa (188 000 mikrogrammaa) kilossa kuiva-ainetta ja märkänäkin siis yli 10 000 mikrogrammaa kilossa.

Nyt analysoitu mönjä on niin sanottujen turva-altaiden ulkopuolella Ylä-Lumijärvellä (kartan vasen alakulma). Samantapaista tavaraa on kaikkien kartan altaiden pohjassa. Kartta: STUK.

Pitoisuudet ovat niin korkeita, että aine on vaaraksi ympäristölleen. Maaperä on pilaantunut.

On vaikea sanoa, mikä metalleista tulee aiheuttamaan eniten ongelmia. Muiden metallien ohella myös uraani on toki luonnolle vaarallisella tasolla. Nähtäväksi jää, penkovatko eläimet liejua; esimerkiksi kasvien juuret ja maaperäeläimet ovat uraaniin ja metalleihin jatkuvassa kontaktissa.

Maaperässä vaarallisista tasoista sopii esimerkiksi uraani. Dosentti Helvi Heinonen-Tanski toteaa Suomen Luonnolle, että jo 600 mikrogrammaa uraania kilossa heikentää esimerkiksi matojen hengissä säilymistä ja lisää epämuodostumien määrää. (LISÄYS 21.12. Yleisemmin tietoja uraanin haitallisuudesta etenkin vesiympäristöille on kerätty tänne EU:n ympäristö- ja terveyskomitean (SCHER) raporttiin. Eliiöiden herkkyys vaihtelee hyvin paljon ja akuutti myrkytys seuraa usein vasta korkeasta pitoisuudesta. Hollannin valtion kansanterveyden ja ympäristön instituutti RIVM suosittelee sivun mukaan vesistöille maksimissaan yhden  mikrogramman maksimilisäystä perustuen varmuuskertoimiin. EU:n SCHER dokumentissa vesien selkärangattomille kokonaispitoisuuden varmuusarvo on 5 mikrogrammaa litrassa, jonka alla 95% eliöstöstä olisi turvassa. On hyvä muistaa, että uraani on vain yksi haitallisista aineista: esimerkiksi nikkeli, rauta, alumiini ovat myös rasittamassa omina pitoisuuksinaan. LISÄYS loppuu).

Aineet leviävät myös vesistöihin. Ennen turmaa Ylä-Lumijärvessä uraanin pitoisuus oli jo koholla, 3,04 mikrogrammaa litrassa ja Lumijoessa 1,93 mikrogrammaa litrassa, kuten kerroimme keväällä blogissamme. Nyt pitoisuus näyttäisi ollen marraskuun lopussa liukoisena yli 16 mikrogrammaa, mihin varmasti on osuutensa suon ja järven pohjan liejulla, josta vapautuu aineita; osuus pitäisi selvittää. (Lisäys 21.12. Ylä-Lumijärvessä mitattiin STUK:n mukaan 15.11. 600–700 mikrogrammaa litrassa, 21.11. 470 mikrogrammaa litrassa ja 29.11. 640 mikrogrammaa litrassa (kokonaisuraani). Vain 21.11. on ilmoitettu näytesyvyys joka oli 0,5 metriä. STUK pitää säteilysuojelullisena rajana 100 mikrogrammaa litrassa. Biokemisti Jari Natuselle kiitos tiedosta.)

Mönjä on Ylä-Lumijärvellä (ylemmän kuvan oikea alakulma, kipsisakka-altaat kuvassa vasemmalla ylhäällä). Alla lähikuva alueesta; suo on ohuelti lumen peitossa. Kuvattu 29.11.2012. Kuvat: Mikko Maliniemi /Aviation Studio

Talvivaara aikoo yrittää metalliliejun keräämistä pois, kun maa routaantuu. Sitä ennen metallit liukenevat lietteestä aina kun lumi sulaa. Jää nähtäväksi, miten paljon lisäkuormaa vesistöt saavat. Myrkyllisen lietteen ongelma on hyvin laaja, koska metalleja on saostettu yläpuolella olevan kartan ja kuvien kaikkiin altaisiin ja muuallekin. Talvivaaralla onkin miljoonien kuutioiden saastuneen veden ongelman ohella mietittävänään, miten kunnostaa yli neliökilometri saastunutta maata altaiden ja järvien pohjilla, mönjäsuolla ja minne tulvavedet metalleja ovatkin kuljettaneet. Urakka on vaikea ja kallis, ja sen onnistuminen jää väkisinkin vaillinaiseksi.

Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto

• Talvivaaran kipsisakka-altaasta karkaa nikkeliä muutamassa tunnissa määrä, joka koko kaivoksesta pitäisi päästä ympäristöön vuodessa.

• Ympäristöluvan mukaan Talvivaaran kaivoksesta ei pitäisi päästä ympäristöön enempää kuin 900 kiloa nikkeliä vuodessa. Nyt kipsisakka-altaasta tulvii nikkeliä 100 kiloa tunnissa, paljastavat Suomen Luonnon laskelmat.

• Mukana on suuria määriä muitakin myrkyllisiä raskasmetalleja kuten kadmiumia.

Talvivaaran vuotavasta kipsisakka-altaasta pääsee lähivesiin joka minuutti kilokaupalla raskasmetalleja kuten nikkeliä ja kadmiumia, joka aiheuttaa syöpää sekä munuaisvaurioita.

Talvivaara on itse analysoinut altaan pitoisuudet esimerkiksi tämän vuoden huhtikuussa, ja antanut niistä tietoja viranomaisille, kun aluehallintovirasto pyysi niitä ympäristölupahakemuksen täydennykseksi (ks. kuvakaappaus asiakirjasta alla).

Nikkeliä on ollut altaassa huhtikuussa 45,9 milligrammaa litrassa. Nyt sitä on Talvivaara-yhtiön julkisuudessa kertomien tietojen mukaan 20-30 milligrammaa litrassa. Yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoi hetki sitten Suomen Luonnolle, että muutos keväästä johtuu runsaista sateista ja laimenemisesta. (Nissinen vahvisti myös, että nikkeliä on todella noin 20 milligrammaa litrassa, ei kuutiossa, kuten jotkin tiedotusvälineet ovat tänään kertoneet).

Oletetaan siis, että nikkeliä on kipsisakka-altaassa 20 milligrammaa litrassa. Silloin kuutiossa on nikkeliä tuhat kertaa enemmän eli 20 000 milligrammaa (kuutio on tuhat litraa), siis 20 grammaa. Kainuun Ely-keskuksen mukaan altaasta karkaa tunnissa noin 5000 kuutiota nestettä, joten kerrotaan luku 5000:llä. Saadaan tieto, jonka mukaan kipsisakka-altaasta vuotaa tunnissa nikkeliä 100 000 grammaa. Tämä on 100 kiloa.

Määrä on häkellyttävän suuri.

Talvivaaran alkuperäisessä ympäristöluvassa lukee, että kaivoksen ”vuotuiseksi metallikuormitukseksi arvioidaan enintään 900 kg nikkeliä”. Tämä määrä nikkeliä karkaa kipsisakka-altaasta juuri nyt siis noin yhdeksässä tunnissa. Jos vuoto on jatkunut kolme vuorokautta (72 tuntia), nikkeliä on vuotanut altaasta epätodellisen suuri määrä, 7200 kiloa.

*

Kadmiumia on kipsisakka-altaassa yllä olevan taulukon mukaan ollut huhtikuussa 0,1 milligrammaa litrassa. Pitoisuus on yksiselitteisesti valtavan korkea. Vertailun vuoksi: se on tuhat kertaa suurempi pitoisuus kuin mitä esimerkiksi luonnonvesissä saa olla kadmiumia lain mukaan (kipsisakka-altaan neste ei tietenkään ole luonnonvettä).

Valtioneuvoston asetus vesistölle vaarallisista aineista vuodelta 2010 kertoo, että kadmiumin pitoisuus vesistössä ei saisi ylittää 0,1 mikrogrammaa litrassa. Tätä pitoisuutta kutsutaan laatunormitasoksi. Mikäli tämä taso ylittyy vuosikeskiarvona, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi. Milligramma on tuhat mikrogrammaa.

Koska altaan vesi on Nissisen mukaan laimentunut tuntuvasti viime keväästä, oletetaan, että kadmiumiakin on puolet kevään määrästä, 0,05 milligrammaa litrassa. Kuutiossa sitä olisi tuhat kertaa enemmän, siis 50 milligrammaa.

Ja koska kipsisakka-altaasta vuotaa 5000-6000 kuutiota nestettä tunnissa, kadmiumia karkaa tuossa ajassa 250 000 milligrammaa. Tämä on 250 grammaa. Neljässä tunnissa määrä on kilo ja vuorokaudessa kuusi kilogrammaa. Jos allas on vuotanut nyt kolme vuorokautta, tämä tarkoittaa, että munuaisvaurioita ja syöpää aiheuttavaa kadmiumia on vuotanut altaasta jo tähän mennessä 18 kiloa, eikä loppua vuodolle näy.

Suomen Luonto haastatteli aiemmin tänä vuonna Suomen ympäristökeskuksen johtavaa tutkijaa Matti Vertaa, joka kertoi, että kadmium on niin myrkyllinen aine, että pitoisuutta voidaan pitää suurena jo silloin, kun sitä on luonnonvedessä yksi mikrogramma litraa kohden.

*

Tärkeitä kysymyksiä jää avoimeksi. Kuinka paljon altaasta karkaavaa nestettä päätyy luonnonvesiin, kuinka paljon sitä saadaan pelastettua varoaltaisiin? Millä matkalla käynnissä oleva raskasmetallitulva laimenee ympäristön järviin? Kuinka paljon se nostaa raskasmetallipitoisuuksia?

Juuri nyt kukaan ei tiedä vastauksia.

Kadmium- ja nikkelipitoisuudet ovat jo tähänkin mennessä ajoittain ylittäneet laatunormipitoisuuden Talvivaaran lähivesissä. Esimerkiksi kaivoksen eteläpuolella sijaitsevasta Lumijoesta mitattiin tämän vuoden
maaliskuussa kaivoksella tapahtuneen metallivuodon jälkeen nelisen mikrogrammaa kadmiumia litrassa.

Tässä blogissa raskasmetallin aiheuttamasta huolesta ja ylityksistä on kirjoitettu useaan kertaan.

Mutta nyt tilanne on eri kuin aiemmin. Käsillä on tiettävästi Talvivaaran tähän saakka pahin vuoto.

Huolenaiheita on useita. Kuinka käy esimerkiksi kaivoksen pohjoispuolen Tuhkajoessa ja eteläpuolen Nurmijoessa eläville luontaisille taimenkannoille? Kuinka raskasmetallitulvan vaikutukset näkyvät Kainuun matkailun sydämessä, Nuasjärvessä? Miten käy kalakantojen, joihin kohdistuu nopeasti dramaattisia vaikutuksia, mikäli raskasmetalli hävittää järvien planktonia. Lähes kaikki kalat syövät ainakin poikasvaiheessa planktonia, kertoi Suomen Luonnon haastattelussa aiemmin syksyllä Itä-Suomen yliopiston professori Raine Kortet. Planktonit ovat herkkiä jo pienille raskasmetallipitoisuuksille.

Kadmiumin vaikutuksesta esimerkiksi lohikaloihin on olemassa tutkimustietoa. Siihen kannattaa palata kuitenkin vasta kun alkaa selvitä, kuinka hyvin järvet selviävät nyt vesistöön joutuvista raskasmetallimääristä.

Juha Kauppinen
toimittaja

• Talvivaaran kaivosalueella tapahtui vuonna 2008 Kainuun ely-keskuksen mukaan kolme poikkeuksellista vuotoa, joista ei löydy tiedotetta viraston tiedotearkistosta.

• Kainuun ely-keskus huomasi vuodot korkeista raskasmetallipitoisuuksista ympäristön järvissä.

• Kohonneiden metallipitoisuuksien sijaan ely-keskus korosti esimerkiksi lokakuussa 2008 tiedotteessaan Kainuun vesien puhtautta.

• Ely-keskus vierittää tiedotusvastuuta kaivoksen päälle, kaivosyhtiö ely-keskuksen päälle.

Suomen Luonto kertoi viime viikolla, että Talvivaaran ympäristön järvien pohjasedimenteissä näkyy kaivoksen vaikutuksia. Talvivaarasta pääsee ympäristöön jatkuvasti pikku hiljaa raskasmetallipitoisia vesiä, mutta välillä pitoisuudet ovat olleet niin korkeita, että se on huomattu kaivosta valvovassa ely-keskuksessa poikkeuksellisen korkeista metallipitoisuuksista kaivosta ympäröivissä järvissä.

Näin tapahtui esimerkiksi vuonna 2008, jo ennen kuin kaivoksen tuotanto oli käynnistynyt.

”Kivijärven suuntaan tapahtui vuonna 2008 kolme kertaa poikkeuksellisia päästöjä”, kertoo kaivoksen vastuuvalvoja, ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun ely-keskuksesta Suomen Luonnolle.

”Ensimmäinen päästö [tapahtui] keväällä, jolloin louhoksesta johdettiin putkea pitkin liuosvesiä kipsisakka-altaalle. Putkessa oli vuoto, joka löydettiin kun vesistössä havaittiin metallipitoisuuksien nousevan”, Haataja sanoo.

Loppukesästä tapahtui uusi vuoto.

”Elokuussa 2008 kipsisakka-altaalla tapahtui vuoto, jolloin varastoitavia louhosvesiä pääsi Vuoksen valuma-alueen suuntaan”, Haataja kertoo. Vuoksen suunta tarkoittaa kaivoksesta nähden etelää, missä sijaitsevat esimerkiksi Ylä-Lumijärvi, Kivijärvi ja Laakajärvi.

Loppuvuodesta vuoti jälleen.

”Joulukuussa 2008 primäärikentän liuosta pääsi pumppauksen yhteydessä Vuoksen valuma-alueen suuntaan”, Haataja jatkaa.

Valvovan viranomaisen nyt mainitsemat vuodot ja päästöt selittävät korkeita raskasmetallipitoisuuksia, joista Suomen Luonto kertoi kesäkuussa.

Nikkelin ja sinkin pitoisuudet kohosivat Ylä-Lumijärvessä ja Kivijärvessä huomattavan korkeiksi. Ylä-Lumijärvestä mitattiin nikkeliä 2890 mikrogrammaa litrassa, kertovat vuoden 2008 tarkkailumittaustulokset, jotka voi löytää seuraavana vuonna 2009 julkaistusta monisataasivuisesta konsultin laatimasta tarkkailuraportista. Kivijärvessä korkein nikkelipitoisuus oli 150 mikrogrammaa litrassa.

Lain määrittämä laatunormipitoisuus nikkelille luonnon pintavesissä 21 mikgorammaa litrassa. Laatunormi otettiin käyttöön vasta 2010, mutta vastaavia vesistön tilaa kuvaavia rajoja oli käytössä jo sitä ennen. Laatunormitaso ylittyi 2008 Ylä-Lumijärvessä pahimmillaan peräti yli 130 kertaisesti ja Kivijärvessä seitsemänkertaisesti. Molemmat järvet sijaitsevat kaivospiirin ulkopuolella.

Kivijärven rannalla on mökkejä. Järvi oli ennen karu ja erämainen, ja sen pohjassa asusteli rikas pohjaeläimistö. Pohja on kaivoksen tulon jälkeen muuttunut mustaksi, elottomaksi ja hapettomaksi liejuksi, kuten Suomen Luonto kertoi taannoin.

*

Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin myös kaivoksen pohjoispuolella 2008, esimerkiksi Kolmisoppijärvessä, vaikka siellä ei tapahtunutkaan varsinaisia paikannettavissa olevia yksittäisiä vuotoja.

”Metallikuormitus Kolmisopen suuntaan lähti nousemaan, kun kaivoksen ja siihen liittyvät muut maansiirtotyöt kuten teiden rakentaminen alkoivat 2007. Nousu näkyi kohoavina metallipitoisuuksina vuodesta 2007 alkaen”, Haataja kertoo.

Hän arvelee, että metallipitoisuuksien nousuun on useita syitä.

”Laajoja alueita mustaliuskealueella ja malmin päällä tuli maanrakennuksen piiriin, jolloin maaperässä ja kallioperässä olevat sulfidit pääsivät hapettumaan. Tämän hapettumisen seurauksena valumavesien pH laski ja metalleja pääsi vapautumaan valumavesiin.”

”Kaivostoiminnan alkaessa on mukaan tullut myös pölyvaikutukset valuma-alueelle ja ruhjeiden kautta tapahtuva pohjavesivalunta.”

”Tämä valunta on ilmeisesti vähentynyt, kun louhinnan taso ja samalla louhoksen vedenpinnataso on laskenut selvästi ympäröiviä alueita alemmaksi”, Haataja arvioi sähköpostitse Suomen Luonnolle.

Päästöt Kolmisoppeen suoraan kaivoskentältä ovat jatkuneet myöhemminkin, ja Kainuun ely-keskus pyysi Talvivaaralta keväällä 2011 selitystä kuormituksen aiheuttajasta ja toimenpiteistä, joilla kuormitusta pysyttäisiin rajoittamaan.

*

Jo vuonna 2008 havaitut poikkeuksellisen korkeat raskasmetallipitoisuudet ja niiden taustalla olevat vuodot herättävät kysymyksen, miksi kaivoksen valvoja ei laatinut niistä tiedotetta?

”Päästöt on raportoitu vuoden 2008 tarkkailuyhteenvedoissa”, Haataja vastaa Suomen Luonnolle.

Raportti julkaistiin kuitenkin vasta seuraavana vuonna, 2009. Raporttia on ollut erittäin vaikea saada käsiinsä: sitä ei vieläkään löydy ympäristöhallinnon sivuilta, jossa on ainoastaan vuosien 2010 ja 2011 raportit. Talvivaaran sivuiltakaan vuoden 2008 ja 2009 tarkkailutietoja ei löytynyt vielä toukokuussa, mutta ne ovat kesän aikana ilmestyneet sivuille Suomen Luonnon uutisoitua vuosien 2008 ja 2009 korkeista raskasmetallipitoisuuksista Talvivaaraa ympäröivissä järvissä.

Sen enempää Talvivaara-yhtiö kuin kaivosta valvova Kainuun ely-keskuskaan eivät tiedottaneet vuonna 2008 poikkeustilanteista, kipsisakka-altaan vuodosta tai ympäristön järvien korkeista pitoisuuksista julkisuuteen.

Sen sijaan, Talvivaaran moninaisten poikkeusvuotojen välissä, Kainuun ely-keskus (tuolloinen ympäristökeskus) hehkutti tiedotteessaan lokakuussa 2008, että ”Kainuussa pinta- ja pohjavedet ovat jo pääsääntöisesti hyvässä tilassa”.

Ilkka Haataja, miksi korkeista pitoisuuksista ei tiedotettu?

”Tiedottamistarve harkitaan tapauskohtaisesti. Poikkeuksellisten päästöjen yhteydessä toiminnan harjoittaja on useimmiten tiedottanut asiasta”, Haataja huomauttaa sysäten syytä kaivokselle.

Esimerkiksi keväällä 2010, kun Talvivaaran kaivoksella tapahtui kipsisakka-altaan vuoto, Talvivaara kertoi asiasta julkisuuteen pörssitiedotteella.

Talvivaaran kestävän kehityksen päällikkö Eeva Ruokonen, miksi yhtiönne ei tiedottanut poikkeustilanteista ja vuodoista 2008?

”Nämä tilanteet on normaalisti tiedotettu viranomaisille ja tapahtumista on kuvaukset vuositarkkailuraportissa”, Ruokonen vastaa vierittäen syytä puolestaan viranomaisen suuntaan.

”Muuta tietoa minulla ei näistä ole, pahoittelen. Pörssitiedottamisesta on selvät ohjeet ja tietyt tilanteet nousevat sen tiedotuskynnyksen yli.”

Siihen, miksi pörssitiedottamisen kynnys ylittyi 2010 kipsisakka-altaan vuodon aikana, mutta ei 2008 vuodon sattuessa, Ruokosella ei ole vastausta. Hän muistuttaa Talvivaara-yhtiön paikanpäällä.fi-blogista sekä ympäristöjohtamisjärjestelmästä, joiden ansiosta ”pienemmätkin ympäristöpoikkeamat tulevat paremmin tutkittua ja raportoitua” nyt kuin aiemmin.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto tutustumistarjouksena kolme numeroa 13,90!

• Talvivaaran läheisen Kivijärven pohjaan on kertynyt huomattavia määriä nikkeliä.

• ”Nykyään tällaista ei saisi enää tapahtua”, sanoo Itä-Suomen yliopiston sedimenttiasiantuntija.

• Suomen Luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto keräsivät kesäkuun lopussa vesi- ja sedimenttinäytteitä Talvivaaraa ympäröivistä vesistä. Näytteet analysoitiin laillistetussa Labtium-laboratoriossa kansalaisten lahjoittamin varoin.

• Analyysien tuloksia käsitellään tässä blogissa lähipäivinä lisää.

Talvivaaran vaikutukset näkyvät uusissa pohjasedimenttinäytteissä, jotka otettiin Kivijärvestä ja Laakajärvestä kesäkuun lopussa. Näytteet otettiin Suomen Luonnon ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteistyönä, ja analysoitiin kansalaisten lahjoitusvaroin.

”Tämä on tällaista tyypillistä metallisaastumista. Pitoisuudet eivät sinänsä olisi järkyttävän korkeita, mutta ne ovat huolestuttavia, koska paikat joista näytteet on otettu, ovat luontaisesti puhtaita erämaajärviä”, kertoo pitkän uran järvisedimenttitutkikijana tehnyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Heikki Simola. Simola on myös Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen.

”Käytännössä sedimenteistä siis nähdään, että Talvivaaran kaivoksesta vuotaa ympäristöön niitä metalleja, joita siellä yritetään erottaa malmista, esimerkiksi nikkeliä ja sinkkiä.”

Nikkeliä on kaivoksesta etelään sijaitsevan Kivijärven pohjoisen syvänteen pohjassa uusimmassa kerrostumassa peräti 20 kertaa enemmän kuin vuosikymmeniä vanhassa sedimentin osassa. Laakajärven Jakinniemen syvänteestä otetussa sedimenttinäytteessäkin nikkeliä on pintakerroksessa viisinkertaisesti verrattuna vuosikymmenien takaiseen tilaan. Laakajärvi on seuraava järvi Kivijärvestä etelään, siis kauempana Talvivaarasta.

Sedimentti tarkoittaa järven pohjaan ajan saatossa kertynyttä ainesta. Eri aikoina järvessä kulkee erilaisia aineita. Nämä kertyvät järven pohjaan, ja kun sieltä otetaan niin sanotulla putkinoutimella kymmeniä senttimetrejä syvälle porautuva näyte, joka viipaloidaan sentin paksuisiksi viipaleiksi, päästään aikamatkalle järven historiaan.

”10 sentin syvyydestä leikattu sedimenttiviipale on kertynyt sinne suunnilleen ehkä 1940-1950-luvulla”, Simola kertoo. ”20 sentin syvyydessä oleva sedimentti kertoo järven tilasta noin vuonna 1900.”

”Päällimmäiset kolme senttiä näiden järvien pohjasedimenteissä kertovat muutaman viime vuoden aikana kertyneestä aineksesta, siis ajasta, jolloin Talvivaaran kaivos on ollut toiminnassa.”

Uusimmat kerrokset ovat Simolan mukaan löyhempiä ja siksi paksumpia. Aika tamppaa sedimenttiä kasaan, ja siksi ei tarvitse mennä kymmentä senttiä syvemmälle sedimentin uumeniin päästäkseen kurkistamaan, millainen järven tila on ollut viime vuosisadan puolivälissä.

”Vielä 1960-70-luvulla tällaiset mittaustulokset eivät olleet tavattomia.”

Simola on törmännyt vastaaviin metallipitoisuuksiin muun muassa Pyhäsalmen Pyhäjärven ja Outokummun Sysmäjärven sedimenteistä vuosikymmeniä sitten.

”Mutta nykypäivänä tällaista ei saisi enää missään tapauksessa tapahtua”, Simola toteaa.

Talvivaaran kaivoksella on lupa päästää jonkin verran nikkeliä vesistöön jätevesipäästöissä. Ongelma ovat olleet toistuvat poikkeusvuodot, joiden vuoksi Talvivaaran lähijärvistä, muun muassa Kivijärvestä, on mitattu huomattavan korkeita pitoisuuksia esimerkiksi nikkeliä ja sinkkiä jo 2008 vuodesta alkaen.

Suomen Luonto kertoi näistä muutaman vuoden takaisista korkeista pitoisuuksista alkukesästä.

Nyt näyttäisi, että poikkeuspäästöt ja tasaisena virtana jatkuvat metallipäästöt ovat jo muutaman vuoden jälkeen alkaneet kertyä järvien sedimentteihin. Talvivaaran kaivoksen on tarkoitus toimia kymmeniä vuosia.

*

Simolan mukaan aineet eivät aivan helpolla lähde järvien syvänteistä takaisin kiertoon järvivesiin.

”Mutta niissä olevat korkeat pitoisuudet kertovat, että metalleja kiertää järviekosysteemin muissakin osissa. Esimerkiksi matalan veden ja rantavyöhykkeen liejun metallit saattavat helposti liettyä takaisin veteen aaltojen tai pohjalla ruokailevien kalojen vaikutuksesta.”

”Sedimentit ovat saostumishistoria, joka kertoo lahjomattomasti, että nikkeliä ja muita metalleja on pyörinyt luonnollista korkeampia määriä näiden järvien vesiekosysteemeissä jo vuosia, sen ajan, minkä Talvivaara on toiminut.”

Laakajärven näytteet vaikuttavat siltä, että pahin kuormituksen vaihe olisi ollut joitain vuosia sitten, ja kuormitus olisi sittemmin vähentynyt jonkin verran, sillä metallien pitoisuudet ovat korkeampia parin-kolmen sentin syvyydessä verrattuna aivan pohjan ylimmistä kerroksista mitattuihin pitoisuuksiin.

”Mutta pintakerroksessakin pitoisuudet ovat selvästi kohollaan, kun niitä vertaa tuohon 10 sentin syvyydestä otettuun sedimenttiviipaleeseen, joka siis kertoo järven tilasta 1950-luvulla, kauan ennen Talvivaaran tuloa.”

”Ja kuormitus jatkuu kaiken aikaa”, Simola sanoo.

Juha Kauppinen
toimittaja

Lisää tietoa Talvivaaran ympäristön vesien tilasta kerrotaan lähipäivinä tässä blogissa.

Tilaa Suomen Luonto tutustumistarjoushintaan 13,90 € / 3 numeroa!
(Normaalihinta 25,50)

Suomen Luonnon kustantaja on Suomen luonnonsuojeluliitto.

Talvivaaraa valvova Kainuun ely-keskus jätti kertomatta
hallussaan olevista paljastavista mittaustuloksista
viime syksynä Talvivaaran joutuessa keskelle
lasten iho-oireista aiheutunutta kohua.

>>> Lue, millaiseksi tilanne Kivijärvellä on kehittynyt parissa vuodessa.

Viime syksynä MTV3 kertoi lasten saaneen iho-oireita Talvivaaran läheisen Kivijärven rannalla seurakunnan leirillä kesinä 2009 ja 2010. Oireita epäiltiin Talvivaaran päästöjen aiheuttamiksi, koska Kivijärvi on välittömästi kaivoksen eteläpuolella.

Seurasi kohu, jonka kaivosyhtiön tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Perä vaiensi tuikein sanankääntein Ylen aamu-tv:ssä.

”Tähän mennessä, kun nämä iho-oireet näillä erityislapsilla tulivat, niin siihen mennessä meillä ei ollut ollut kohonneita pitoisuuksia Kivijärven suuntaan ollenkaan”, Perä sanoi.

”Ei ole edes teoreettista mahdollisuutta, että nää iho-oireet olis aiheutuneet meidän toiminnasta. Tämä vaan jätettiin tarkistamatta siinä vaiheessa kun juttua tehtiin. Ja silloin meidän on aika paha puolustautua sitä vastaan. Ja tää MTV3:n tekemä uutisointi ja Kainuun Sanomien säestämä ei voi pitää paikkaansa.”

”Ammattitaitoinen toimittaja ois tämän kyennyt näkemään, jos ois seurannut asioita ja käynyt katsomassa meidän hyvinkin julkistetut tutkimustulokset”, Perä jyrisi Aamu-tv:ssä

Samana päivänä Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla toisti MTV3:ssa väitteen, jonka mukaan Talvivaara on syytön iho-oireisiin.

”Oireet eivät voi johtua puhdistetuista purkuvesistä, koska niiden johtaminen Kivijärveen on aloitettu vasta syksyllä 2009”, Hilla sanoi.

MTV3:n haastattelussa hän myös totesi, että Talvivaara ”aikoo käydä asian vielä läpi viranomaisten kanssa”.

Viranomainen, Talvivaaran kaivosta valvova Kainuun ely-keskus, ei enää palannut asiaan, joten keskustelu tyrehtyi.

Suomen Luonnon selvitellessä Talvivaaraan päästöjen laajuutta perjantaina ilmestyvän kesäkuun lehden artikkelia varten paljastui yllättäen, että Talvivaarasta on tullut suuria määriä ainakin nikkelin saastuttamaa kaivoksen kuivatusvettä etelään, muun muassa Kivijärveen, jo vuonna 2008. Luonnollista korkeammat pitoisuudet ovat jatkuneet 2009, kuten oheisesta ely-keskuksen hallussa olevia mittaustuloksia esittelevästä taulukosta ilmenee.

Talvivaaran päästöt näkyvät huomattavan korkeina nikkelipitoisuuksina Kivijärvessä vuoden 2008 mittaustuloksissa, joita on tehnyt myös Kainuun ely-keskus itse, siis kaivoksen valvova viranomainen, ilmenee ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta.

*

”Kivijärvessä nikkelin luontainen taustapitoisuus on yksi mikrogramma litrassa”, sanoi Kainuun ely-keskuksen erikoistutkija Marja Liisa Räisänen Suomen Luonnon haastattelussa toukokuun alussa.

Vuoden 2008 mittaustuloksissa nikkelipitoisuus kohoaa Kivijärven mittaustuloksissa syksyllä korkeimmillaan peräti 128 mikrogrammaan litrassa, mikä on siis yli 120 kertaa luontainen taustapitoisuus. Lisäksi se ylittää kuusinkertaisesti lain säätämän laatunormiarvon, joka on nikkelille 20 mikrogrammaa litrassa. Kivijärvessä laatunormiksi lasketaan 20 mikrogrammaa plus alueen luontainen taustapitoisuus, siis 21 mikrogrammaa litrassa.

Kuvassa näkyy ote Kainuun ely-keskuksen Suomen Luonnolle
lähettämistä Kivijärven mittaustuloksista. Kuvasta on poistettu
muutamia sarakkeita mittauspäivämäärän ja nikkeli-sarakkeen
välistä selkeyden vuoksi. Viivat ja ympyröinnit on lisätty
dokumenttiin Suomen Luonnon toimituksessa.

*

Kaivoksen vastuuvalvoja, ely-keskuksen ympäristögeologi Ilkka Haataja ei ole vastannut Suomen Luonnon selvityspyyntöihin liittyen Kivijärven vuoden 2008 korkeisiin nikkelipitoisuuksiin. Kysymykset lähetettiin hänelle vähän yli viikko sitten. Haataja on luvannut vastata, ”kunhan ehtii”. Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen kieltäytyi Suomen Luonnon haastattelusta, jossa oli tarkoitus kysyä muun muassa Talvivaaran päästöjen valvonnan lepsuudesta, josta Kainuun ely-keskusta on aiemmin julkisuudessa kritisoitu. Pääkkönen kieltäytyi haastattelusta vedoten kanteluun, joka hänestä on tehty kaivoksen valvontaan liittyen oikeuskanslerille.

Pekka Perältä Suomen Luonto on pyytänyt kommenttia sekä sähköpostitse että puhelimitse hänen Ylen aamu-tv:n lausunnostaan, mutta Perä ei ole kommentoinut asiaa.

*

Kainuun ely-keskuksen erikoistutkija Marja Liisa Räisänen, mistä nämä jo syksyllä 2008 korkeiksi nousseet nikkelipitoisuudet teidän näkemyksenne mukaan johtuvat?

”[Vastuuvalvoja Ilkka] Haataja tietää. Mutta mitä hän on sanonut, niin noita louhoksen kuivanapitovesiä on jouduttu laskemaan ilman puhdistusta. Mutta Haataja tietää. Ne on dokumentoitu”, Räisänen vastaa.

”[Kainuun] kuntayhtymä on selvittänyt, että iho-oireet eivät johdu Talvivaaran päästöistä”, Räisänen vastaa.

”[Kaunuun kuntayhtymän] Päivi Nykänen on siitä antanut lehdistöön tiedotteen näistä iho-oireista, mitä Kivijärvellä oli.”

”THL:n [Terveyden ja hyvinvoinnin laitos] Hannu Komulainen teki sen lausunnon siitä. Se oli kai jossain käsittelyssä. Kyllä siitä tiedotettiin. Hannu Komulainen oli se, joka THL:stä antoi sen päätelmän. Että kyllä ne selvitti ne iho-oireet, että johtuvatko ne tästä kemiallisesta laadusta, vai syyhystä tai jostain semmoisesta.”

”Sen muistan joka tapauksessa, että ne ei tähän veden kemialliseen laatuun liittyneet ne iho-oireet”, Räisänen sanoo.

Tutkimusprofessori Hannu Komulainen on THL:n verkkosivujen mukaan laitoksen johtavia ympäristöterveyden ja toksikologian asiantuntijoita. Mutta Komulainen ei ole antanut lausuntoa Kivijärven iho-oireista.

”Mistä iho-oireista? Kivijärven? Ensimmäisen kerran kuulen tästä asiasta”, Komulainen sanoo Suomen Luonnolle, ja kertoo antaneensa kyllä aiemmin, keväällä 2011, lausunnon siitä, että eräillä järvillä suuret määrät mangaania tekevät vedestä sopimatonta löylyvedeksi. Kivijärven iho-oireiden syytä hän ei tiedä.

”Niistä en osaa sanoa yhtään mitään.”

Kainuun kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon toimialajohtaja Päivi Nykänen, milloin Kuntayhtymä on tiedottanut, ja mitä, liittyen Kivijärven iho-oireisiin?

”Meiltä ei ole mitään tiedotetta lähtenyt.”

Onko iho-oireiden syy selvinnyt?

”Ei. On ollut yleistä pohdintaa siitä, että limalevät voivat aiheuttaa tämän kaltaisia oireita.”

Mutta onko Kivijärveltä löytynyt tutkimuksissanne limalevää tai vastaavaa, joka nämä oireet olisi voinut aiheuttaa?

”Ei ole löytynyt. Ei ole myöskään täysin poissuljettua, etteivätkö iho-oireet olisi voineet aiheutua Talvivaaran vesistä”, Nykänen täsmentää.

Entä oletteko kuullut, että Kivijärvestä on mitattu jo 2008 syksyllä normaalista poikkeavia nikkelipitoisuuksia?

”En muista tällaista kuulleeni. Mehän olemme tietysti seuranneet asiaa näiden virallisten seurantaraporttien tietojen perusteella”

*

Varmuutta ei siis ole siitä, mikä iho-oireet on aiheuttanut Kivijärvellä. On kuitenkin ilmeistä, että nyt tiedossa olevan nikkelipitoisuudet, esimerkiksi 128 mikrogrammaa litrassa jo 2008 syksyllä, eivät anna kattavaa kuvaa Kivijärven koko tilasta. Pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti järven eri osissa.

”Meillä on jo aiemmin ollut epäilys, että Kivijärven eteläosassa on huomattavasti pahempaa vettä kuin se mikä on tarkkailussa, se [Kivijärven] pohjoisosa”, ely-keskuksen Räisänen kertoi Suomen Luonnolle haastattelussa toukokuun alussa.

Ely-keskus varmistui tästä huhtikuussa, kun eteläiseltä Kivijärven otettiin näytteitä.

”Eteläosassa on huomattavasti huonompilaatusta [vettä] kuin mitä pohjoisosassa, jota on seurattu. Jätevedet itse asiassa kertyy eteläpuoleen.”

Kajaanin seurakunnan Kivijärven kämppä sijaitsee järven keskivaiheilla, länsirannalla, lähellä Kivijoen suuta. Kivijokea pitkin vedet virtaavat Kivijärvestä edelleen Laakajärveen, jossa on myös mitattu korkeita pitoisuuksia esimerkiksi nikkeliä ja sulfaattia.

Juha Kauppinen
toimittaja

Perjantaina ilmestyvässä Suomen Luonnossa lisää asiaa Talvivaaraa valvovasta Kainuun ely-keskuksesta.

Tilaa Suomen Luonto erikoistarjouksella kolme numeroa 13,90 euroa!

Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien monilla järvillä
metallipitoisuudet ovat normit ylittävällä tai
muuten haitallisella tasolla. Lisäksi metalleja
mitataan liian epätarkasti, arvostelee
Pohjois-Savon ely-keskus lausunnossaan.
Vahvistusta tähän kritiikkiin tulee
Suomen Luonnon haastattelemilta muilta
viranomaisilta. ”Kainuun ely-keskus voisi
vaatia mittauksia tarkemmaksi vaikka heti”,
sanoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
ympäristöneuvos Sami Koivula.

Julkisen keskustelun huomio kiinnittyy Talvivaaran vesistöpäästöissä sulfaattiin. Isompi huoli luonnon ja ympäristön kannalta ovat kuitenkin Talvivaaran vesistöihin valuttamat suuret metallipitoisuudet, arvioidaan Pohjois-Savon ely-keskuksesta (Posely), jonka alueella sijaitsevissa järvissä Talvivaaran vaikutukset hiljalleen kasvavat.

”Minä pitäisin metalleja suurempana asiana kuin sulfaattia”, sanoo limnologi Taina Hammar Poselystä.

”Eniten huolta aiheuttavat mahdolliset häiriötilanteet. Maaliskuussa tällainen toteutuikin primääriliuotuskasan alueella tapahtuneen putkirikon seurauksena. Tämä näkyi jo huhtikuussa [Kaivoksen eteläpuolella] Kivijärven päällysvedessä, missä nikkeliä oli 157 mikrogrammaa litrassa ja sinkkiä 270 mikrogrammaa litrassa.

Nikkelin laatunormitaso, jota ei saisi ylittää, on vesistössä valtioneuvoston asetuksen mukaan 20 mikrogrammaa ja sinkin puolestaan arvioidaan aiheuttavan todennäköisesti haittavaikutuksia vesieliöstölle pitoisuudessa 25 mikrogrammaa litrassa, kertoo ympäristöministeriön raportti vuodelta 2005. Nämä pitoisuudet siis ylittyivät moninkertaisesti.

”Huolta aiheuttaa myös havaittu yleinen nouseva suuntaus”, Hammar luonnehtii metallitilannetta Talvivaaraa ympäröivissä järvissä.

”Kemiallinen tila on Pohjois-Savon puolella toistaiseksi hyvä, koska luokittelussa tarkastellaan vuosikeskiarvoja, mutta ainakin alusvedessä sekä nikkeli- että sinkkipitoisuudet ovat kasvaneet.”

”Metalleihin suhtautuminen on yksiselitteisempää [kuin sulfaattiin]. Jos laatunormit ylittyvät, kemiallinen tila luokitellaan huonoksi. Kemiallisessa tilassa ei ole eri luokkia, vain hyvä ja huono”, Hammar muistuttaa.

*

Huolestuttavaa on Poselyn mukaan sekin, että useita metalleja ei tällä hetkellä mitata riittävällä tarkkuudella, koska Kainuun ely-keskus (Kaiely) ei ole vaatinut määritysrajoja lakia ja suosituksia vastaaville tasoille. Posely huomautti asiasta viikon takaisessa lausunnossaan, jonka se antoi liittyen Talvivaaran laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan.

Suomen Luonto kertoi taannoin, että kadmiumia mitataan Talvivaaran ympäristön järvissä tarkkuudella kaksi mikrogrammaa litrassa, mikä on yksiselitteisesti liian epätarkkaa mittaamista.

Valtioneuvoston asetus vesistölle vaarallisista aineista vuodelta 2010 kertoo, että kadmiumin pitoisuus vesistössä ei saisi ylittää 0,1 mikrogrammaa litrassa, laatunormitasoa. Mikäli tämä taso ylittyy vuosikeskiarvona, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi.

Kadmium on akuutisti hyvin myrkyllinen raskasmetalli, joka lisäksi kertyy kaloihin.

Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Matti Verta toteaa Suomen Luonnolle, että kadmiumin pitoisuutta vesistössä voidaan pitää isona jo silloin kun se on esimerkiksi yksi mikrogramma litrassa.

Nyt siis ei tiedetä, missä järvissä ja mittauspisteissä tällainen pitoisuus esiintyy, koska Kaielyn hyväksymää tarkkailuohjelmaa noudattava konsulttiyhtiö analysoi kadmiumpitoisuuksia järvistä tarkkuudella, joka paljastaa vain kaksi mikrogrammaa litrassa ja sitä suuremmat pitoisuudet.

Eikö kadmiumia pitäisi mitata tarkemmin näissä Talvivaarasta lähtevissä vesistöissä, johtava tutkija Verta Sykestä?

”Kyllä. Laatunormidirektiivi edellyttää, että mitataan riittävällä tarkkuudella normiin nähden”, Verta vahvistaa.

”Kadmiumin analyysit pitäisi tehdä herkemmällä menetelmällä”, sanoo myös kalatoksikologi Pekka J. Vuorinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

*

Kainuun ely-keskus puolustautuu näitä kommentteja vastaan sillä, että kadmiumille olivat käytössä löyhemmät rajat, kun Talvivaaran tarkkailuohjelmaa yli viisi vuotta sitten laadittiin ja tarkistutettiin ely-keskuksella.

”Koska asetus on tullut voimaan vasta vuonna 2010, niin asia on viipynyt”, selittää Marja Liisa Räisänen Kaielystä sitä, miksi kadmiumia ei vieläkään mitata Talvivaaran ympäristössä lain vaatimalla tavalla.

”Talvivaaran [ympäristö]lupaa ja sitä myöten tarkkailuohjelmaa päivitetään ja siinä yhteydessä [valtioneuvoston] asetuksen päivitykset tulee tietenkin huomioida”, vastaa kritiikkiin ympäristögeologi Ilkka Haataja Kaielystä. Haataja on kaivoksen valvova virkamies. Kainuun ely-keskus siis haluaa odottaa pitkän ja monimutkaisen lupapäivityskierroksen päättymistä, ennen kuin erittäin myrkyllistä kadmiumia aletaan mitata kunnolla.

Esimerkiksi Pirkanmaan ely-keskus on tehnyt toisenlaisen linjauksen Oriveden kaivoksen kohdalla: siellä kadmium on otettu omatoimisesti mittausohjelmaan jo viime syksynä.

Kaielyn selityksiä ei niele myöskään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ympäristöneuvos Sami Koivula, joka on ollut myöntämässä ympäristölupaa Talvivaaran kaivokselle.

”Kadmiumin pitoisuudet voitaisiin jo seuraavalla kuukausittaisella tarkkailukierroksella mitata tarkemmin”, Koivula sanoo Suomen Luonnolle.

”Eihän siinä ole kyse kuin siitä, että millä tarkkuudella nämä näytteet analysoidaan”, hän jatkaa.

”Ei se mitään lupakierrosta vaadi. Tämä on tyypillisesti asia, jota ely-keskus pystyy lyhyelläkin varoitusajalla muuttamaan. Tai eihän se ole oikeastaan edes muuttamista, vaan siinä vain tarkennetaan sitä tarkkailua. Valitaan analytiikka niin, että saadaan riittävän yksityiskohtaisia tuloksia”, Koivula sanoo.

*

Kadmium ei ole ainoa ongelma Talvivaaran ympäristössä.

Pohjois-Savon ely-keskus kiinnitti viikon takaisessa lausunnossaan huomiota ylipäänsä siihen leväperäiseen tapaan, jolla Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien järvien metallipitoisuuksia mitataan.

”[Metallien] määritysrajat olivat lähes kauttaaltaan selvästi korkeammat kuin pitoisuustaso luonnontilaisissa pintavesissä ja kadmiumin osalta määritysraja oli jopa 20-kertainen laatunormiin verrattuna”, Posely kritisoi lausunnossaan, joka on paikoin tiukkasanainen. Poselyn lausuma tarkoittaa käytännössä sitä, että löperöiden mittausrajojen vuoksi ei päästä kiinni siihen, mikä eri metallien pitoisuus todellisuudessa vesistöissä on.

Limnologi Taina Hammar Poselystä, mitä nämä metallit ovat, joihin viittaatte lausunnossanne? Mitä metalleja mitataan liian löyhästi Talvivaaran ympäristön järvissä?

”Ne ovat arseeni, kadmium, koboltti, kromi, kupari, nikkeli, sinkki ja vanadiini”, Hammar luettelee.

Näiden kaikkien metallien pitoisuutta siis mitataan tällä hetkellä määritysrajalla, joka jää kauaksi Suomen ympäristökeskuksen suosituksista.

”Esimerkiksi kuparin määritysrajana on nyt 10 mikrogrammaa litrassa, kun sitä suositeltaisiin mitattavan tarkkuudella 0,05 mikrogrammaa litrassa. Arseenilla suositus olisi 0,1 mikrogrammaa litrassa, mutta sitä mitataan määritysrajalla 10 mikrogrammaa litrassa. Kobolttia mitataan tarkkuudella kolme mikrogrammaa litrassa, suositus 0,05 mikrogrammaa litrassa. Vanadiinilla määritysraja on nyt kuusi mikrogrammaa litrassa, suositus sillekin olisi 0,05 mikrogrammaa litrassa”, kertoo Hammar.

*

Korkeista määritysrajoista huolimatta nikkelin ja sinkin kohoavat pitoisuudet ovat siis jo paljastuneet. Niiden parissa askarrellaan kuumeisesti myös Kainuun ely-keskuksessa.

Nikkelille on määritelty laissa laatunormi, kuten kadmiumille. Jos nikkelipitoisuuden vuosittainen keskiarvo ylittää vesistössä 20 mikrogrammaa litrassa, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi, sanoo valtioneuvoston asetus vuodelta 2010.

Tästä määrittelystä voidaan poiketa, jos todetaan, että alueen luonnolliset pitoisuudet ovat normaalia korkeampia. Tällä hetkellä Kaiely tutkii, millaisia Talvivaaran alueen luonnolliset pitoisuudet ovat olleet ennen kaivoksen perustamista.

”Pitoisuudet ovat täällä luonnollisestikin olleet tavallista korkeampia, koska tämä on mustaliuskealuetta”, kertoo Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Esimerkiksi erään tuoreen Geologian tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan Talvivaaran pohjoispuolella nikkelin luonnollinen taso on saattanut olla jopa yli seitsemän mikrogrammaa litrassa.

Maaliskuun tarkkailukierroksella nikkelin pitoisuus joka tapauksessa ylitti laatunormin, 20 mikrogrammaa litrassa, useissa mittauspisteissä Kolmisopessa, Tuhkajoessa, Jormasjärvessä, Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Kivijärvessä ja nipin napin vielä Laakajärvessäkin.

Pohjois-Savon elykeskuksen hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski, kun tämä nikkelin pitoisuus nyt näyttäisi kasvavan näissä vesissä, niin eikö tämä käytännössä tarkoita sitä, että Talvivaara on kovaa vauhtia pilaamassa näitä järviä?

”Kyllä se sitä tarkoittaa”, Vallinkoski vastaa.

Jos kehitys nikkelin osalta jatkuu, siis laatunormit ylittyvät, eikö se johda väistämättä siihen, että tällaisten järvien tila tullaan luokittelemaan kemiallisesti huonoksi?

”Kyllä näin on. Jos pitoisuudet pysyvät ylhäällä mittauskerrasta toiseen, silloin alueellinen ely-keskus tekee sen ratkaisun, että muuttaa järven luokituksen”, Vallinkoski summaa tilanteen.

*

Muista metalleista esimerkiksi sinkille ei ole olemassa valtioneuvoston laatunormia.

”Sillekin on kuitenkin olemassa vertailuarvo 25 mikrogrammaa litrassa, jota korkeammissa pitoisuuksissa todennäköisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia vesieliöille”, kertoo limnologi Hammar Poselystä. Raja löytyy ympäristöministeriön julkaisusta Vesiympäristölle haitalliset ja vaaralliset aineet pintavesissä.

Tuo sinkkipitoisuus ylittyy jo nyt lukemattomissa mittauspisteissä Talvivaaran ympäristön järvissä. Aivan lähimpien vesien lisäksi pitoisuus ylittyy esimerkiksi Jormasjärvessä ja Nuasjärvessä useissa mittauspisteissä. Vielä Nuasjärven ison altaan syvänteenkin kohdalla sinkin pitoisuus on keskivedessä 65 mikrogrammaa litrassa ja syvässä vedessä 32 mikrogrammaa litrassa maaliskuun näytteissä, siis tasolla, joka ympäristöministeriön mukaan todennäköisesti on haitallista vesieliöille.

Vuoksen vesistössä, Talvivaaran eteläpuolella, tuo sinkin pitoisuus ylittyy Laakajärvessä asti, missä yhdestä pisteestä on mitattu maaliskuussa pitoisuus 31 mikrogrammaa litrassa. Nämä pitoisuudet ovat peräisin maaliskuulta, vesinäytetuloksista, joita kaivoksen velvoitetarkkailuista huolehtivat Pöyry-konsulttiyhtiö teettää NabLabsilla.

*

Talvivaara on sanonut, että sulfaattipitoisuudet tulevat kääntymään hyväksi ja palautumaan normaaliksi vuosien saatossa. Tämä jää nähtäväksi. Metalleista sen sijaan ei toistaiseksi ole juuri julkisuudessa puhuttu. Monien metallien pitoisuudet ovat Talvivaarasta alkunsa saavien vesistöjen varrella jo nyt mittausten perusteella korkealla tasolla.

Esimerkiksi nikkelin kohdalla parannukset ainakaan jäteveden puhdistuksessa eivät auta, koska nikkeli tulee suoraan valumavesien mukana kaivoskentältä Kolmisoppi-järveen. Asian kertoi Suomen Luonnolle Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Kolmisopesta vedet laskevat edelleen Jormasjärveen, Nuasjärveen ja sitä kautta Oulujärveen.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto lahjatarjouksena 30 prosentin alennuksella!

Kadmiumin ja nikkelin sallitut
pitoisuudet ylittyvät selvästi eräissä
Talvivaaran ympäristön vesistömittauspisteissä.
Lisäksi menetelmästä nyt paljastuvan puutteen
vuoksi kaikki kadmium-ylitykset eivät
välttämättä edes näy nykyisissä mittauksissa.

Suomen Luonnon haltuunsa saamat mittaustulokset kertovat, että Talvivaaran ympäristön vesistöissä on raskasmetallipitoisuuksia, jotka ylittävät sallitut raja-arvot. Talvivaara-yhtiö on tilannut mittaukset konsulttiyhtiö Pöyryltä, joka on teettänyt ne NabLabs-yhtiöllä.

”Esimerkiksi kadmiumille hyvän tilan raja-arvo on valtioneuvoston asetuksen mukaan vesistössä 0,1 mikrogrammaa litrassa. Se ei saa ylittyä”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Jaakko Mannio Suomen Luonnon haastattelussa.

Talvivaaran eteläpuolisesta Lumijoesta mitattiin maaliskuussa kadmiumia 4,07 mikrogramman pitoisuus, siis 40-kertaisesti yli raja-arvon.

”Se on hyvin korkea pitoisuus”, Mannio luonnehtii.

”On erittäin harvinaista, että edes yksi mikrogramma litrassa kadmiumia ylittyy vesistössä.”

Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista luokittelee kadmiumin ryhmään yksi, ”vaaralliset prioriteettiaineet”. Kadmium on myrkyllinen raskasmetalli, joka kertyy munuaisiin ja viipyy elimistössä pitkään. Altistuminen kadmiumille voi johtaa esimerkiksi munuaisten vaurioitumiseen.

Vesien vierasaineisiin hyvin perehtynyt Mannio nostaa listalla kadmiumin vaarallisimmaksi tai toiseksi vaarallisimmaksi aineeksi elohopean jälkeen.

“Elohopea on eliöihin voimakkaasti kertyvänä vielä pahempi aine vesistössä kuin kadmium, mutta toisaalta akuutti myrkyllisyys vesistössä on kadmiumilla näistä kahdesta pahempi”, Mannio vertaa.

Kadmium ei Mannion mukaan painu nopeasti sedimenttiin.

”Raskasmetalleja voi nimestään huolimatta olla myrkyllisinä pitoisuuksina vedessä. Eivät ne itsestään mihinkään sieltä painu.”

Tämä tekee kadmiumista ikävän myrkyn.

”Se pysyy ja voi hyvinkin kulkeutua eteenpäin vesistössä painumatta sedimenttiin”, Mannio sanoo.

*

Se, kuinka pitkälle kadmiumia on kulkeutunut, jää hämärän peittoon, sillä Talvivaaran viralliset mittaustulokset ovat kadmiumin osalta vähintään puutteelliset.

Mittaustuloksissa kerrotaan vain ne kadmiumin pitoisuudet, jotka ovat suurempia kuin kaksi mikrogrammaa litrassa. Tämä tarkoittaa, että jos kadmiumin pitoisuus olisi vaikkapa yksi mikrogramma litrassa (mikä ylittää sallitun raja-arvon kymmenkertaisesti), se ei virallisissa mittauksissa paljastuisi.

Lumijokea lukuunottamatta muiden mittauspaikkojen kohdalla lukee mittaustuloksissa ”< 2”, mikä tarkoittaa, että mitattu pitoisuus on ollut pienempi kuin kaksi mikrogrammaa litrassa.

”Tämä raja on aikanaan sovittu Talvivaaran ja Pöyryn välillä noin viisi vuotta sitten. Ja viranomainenhan sen on hyväksynyt”, kertoo Suomen Luonnon tavoittama Pirkko Virta Pöyry-yhtiöstä. Virta on merkitty lisätietoja antavaksi tahoksi mittausraporttiin.

Oletteko Pöyry-yhtiössä tietoisia siitä, että valtioneuvoston asetuksen mukaan kadmiumin suurin sallittu pitoisuus tämänkaltaisessa vesistössä on Suomessa nykyään 0,1 mikrogrammaa litrassa?

”Kyllä olemme. Ja on siitä ollut puhetta, että tätä alettaisiin mitata tarkemmin. Olemme tietoisia siitä, että on laboratorioita, joissa sen [kadmiumin pitoisuuden] voisi mitata tarkemmin”, Virta sanoo.

Esimeriksi Suomen ympäristökeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen laboratorioissa voi mitata kadmiumin 0,03 mikrogramman tarkkuudella, kertoo Mannio.

”Kuvittelisi, että kaupallisen konsultin laboratoriossakin voisi. Ja ainahan näytteen voi lähettää muualle analysoitavaksi”, Mannio muistuttaa.

*

Kadmiumia on mitattu korkea pitoisuus myös Talvivaaran tehdasalueen pohjavedestä. Tämä ilmenee Pöyryn viimevuotisesta Talvivaaran tarkkailuraportista.

”Kadmiumia havaittiin tehdasalueen pisteessä P1 kevään kierroksella 2,63 mikrogrammaa litrassa ja elokuun kierroksella 5 mikrogrammaa litrassa - - Talousvesinormi kadmiumille on 5 mikrogrammaa litrassa”, Pöyryn raportissa sanotaan.

”No vesienhoitoasetuksessa normi pohjavedelle on kyllä alempi. Se on 0,4 mikrogrammaa litrassa”, Mannio huomauttaa. Näin vaikuttaa, että Talvivaaran alueella kadmiumin ylin sallittu pitoisuus ylittyy myös pohjavedessä.

Ympäristönsuojelulain mukaan pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton.

*

Kadmiumin ohella myös nikkelin korkeimmat sallitut pitoisuudet ylittyvät Talvivaaraa ympäröivissä vesissä. Myös nikkeli luetaan raskasmetalliksi, siis terveydelle ja ympäristölle haitalliseksi aineeksi.

”Nikkelille korkein sallittu pitoisuus on tuon valtioneuvoston asetuksen mukaan aika korkea, 20 mikrogrammaa litrassa”, Mannio kertoo.

Esimerkiksi samaisessa Lumijoessa, jossa korkea kadmiumpitoisuus on mitattu, nikkelin pitoisuus on ollut maaliskuussa huikea 870 mikrogrammaa litrassa, 40 kertaa korkeampi kuin nikkelin korkein sallittu pitoisuus, kertovat viralliset mittaukset.

20 mikrogrammaa litrassa ylittyy myös lukuisissa muissa paikoissa, mittaustuloksissa ilmenee. Nikkeliä on yli valtioneuvoston määrittelemän raja-arvon muun muassa pohjoisen suunnassa Oulujärven vesistön Jormasjärvessä useissa kohdissa, sekä etelän puolella Vuoksen vesistön Laakajärvessä.

”Summa summarum, näyttäisi siltä, että sekä kadmiumin että nikkelin kohdalla alkavat raja-arvot vesistöissä paukkua. Sitä kohti tämä näyttää menevän”, Suomen ympäristökeskuksen Mannio sanoo.

Ovatko nämä asioita, jotka yhtiö voi vain jättää silleen?

”Eivät ole. Tällaista ei voi painaa villasella. Jotain pitäisi tehdä”, Mannio sanoo.

Suomen Luonto ei ole tavoittanut puhelimitse kaivoksen virallisen valvojan Kainuun ely-keskuksen ympäristögeologia kommentoimaan asiaa. Ely-keskukseen on lähetetty sähköpostitse kysymykset, miksi Talvivaaran ympäristön raskasmetallipitoisuuksista ei ole tiedotettu alueen asukkaille, ja miksi kadmiumin mittaustarkkuutta ei ole muutettu valtioneuvoston vuoden 2010 asetusta vastaavalle tasolle.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto edulliseen lahjahintaan 30 prosentin alennuksella!