”Talvivaaran ympäristön järvien metallipitoisuudet isompi huolenaihe kuin sulfaatti”
Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien monilla järvillä
metallipitoisuudet ovat normit ylittävällä tai
muuten haitallisella tasolla. Lisäksi metalleja
mitataan liian epätarkasti, arvostelee
Pohjois-Savon ely-keskus lausunnossaan.
Vahvistusta tähän kritiikkiin tulee
Suomen Luonnon haastattelemilta muilta
viranomaisilta. ”Kainuun ely-keskus voisi
vaatia mittauksia tarkemmaksi vaikka heti”,
sanoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
ympäristöneuvos Sami Koivula.
Julkisen keskustelun huomio kiinnittyy Talvivaaran vesistöpäästöissä sulfaattiin. Isompi huoli luonnon ja ympäristön kannalta ovat kuitenkin Talvivaaran vesistöihin valuttamat suuret metallipitoisuudet, arvioidaan Pohjois-Savon ely-keskuksesta (Posely), jonka alueella sijaitsevissa järvissä Talvivaaran vaikutukset hiljalleen kasvavat.
”Minä pitäisin metalleja suurempana asiana kuin sulfaattia”, sanoo limnologi Taina Hammar Poselystä.
”Eniten huolta aiheuttavat mahdolliset häiriötilanteet. Maaliskuussa tällainen toteutuikin primääriliuotuskasan alueella tapahtuneen putkirikon seurauksena. Tämä näkyi jo huhtikuussa [Kaivoksen eteläpuolella] Kivijärven päällysvedessä, missä nikkeliä oli 157 mikrogrammaa litrassa ja sinkkiä 270 mikrogrammaa litrassa.
Nikkelin laatunormitaso, jota ei saisi ylittää, on vesistössä valtioneuvoston asetuksen mukaan 20 mikrogrammaa ja sinkin puolestaan arvioidaan aiheuttavan todennäköisesti haittavaikutuksia vesieliöstölle pitoisuudessa 25 mikrogrammaa litrassa, kertoo ympäristöministeriön raportti vuodelta 2005. Nämä pitoisuudet siis ylittyivät moninkertaisesti.
”Huolta aiheuttaa myös havaittu yleinen nouseva suuntaus”, Hammar luonnehtii metallitilannetta Talvivaaraa ympäröivissä järvissä.
”Kemiallinen tila on Pohjois-Savon puolella toistaiseksi hyvä, koska luokittelussa tarkastellaan vuosikeskiarvoja, mutta ainakin alusvedessä sekä nikkeli- että sinkkipitoisuudet ovat kasvaneet.”
”Metalleihin suhtautuminen on yksiselitteisempää [kuin sulfaattiin]. Jos laatunormit ylittyvät, kemiallinen tila luokitellaan huonoksi. Kemiallisessa tilassa ei ole eri luokkia, vain hyvä ja huono”, Hammar muistuttaa.
*
Huolestuttavaa on Poselyn mukaan sekin, että useita metalleja ei tällä hetkellä mitata riittävällä tarkkuudella, koska Kainuun ely-keskus (Kaiely) ei ole vaatinut määritysrajoja lakia ja suosituksia vastaaville tasoille. Posely huomautti asiasta viikon takaisessa lausunnossaan, jonka se antoi liittyen Talvivaaran laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan.
Suomen Luonto kertoi taannoin, että kadmiumia mitataan Talvivaaran ympäristön järvissä tarkkuudella kaksi mikrogrammaa litrassa, mikä on yksiselitteisesti liian epätarkkaa mittaamista.
Valtioneuvoston asetus vesistölle vaarallisista aineista vuodelta 2010 kertoo, että kadmiumin pitoisuus vesistössä ei saisi ylittää 0,1 mikrogrammaa litrassa, laatunormitasoa. Mikäli tämä taso ylittyy vuosikeskiarvona, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi.
Kadmium on akuutisti hyvin myrkyllinen raskasmetalli, joka lisäksi kertyy kaloihin.
Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Matti Verta toteaa Suomen Luonnolle, että kadmiumin pitoisuutta vesistössä voidaan pitää isona jo silloin kun se on esimerkiksi yksi mikrogramma litrassa.
Nyt siis ei tiedetä, missä järvissä ja mittauspisteissä tällainen pitoisuus esiintyy, koska Kaielyn hyväksymää tarkkailuohjelmaa noudattava konsulttiyhtiö analysoi kadmiumpitoisuuksia järvistä tarkkuudella, joka paljastaa vain kaksi mikrogrammaa litrassa ja sitä suuremmat pitoisuudet.
Eikö kadmiumia pitäisi mitata tarkemmin näissä Talvivaarasta lähtevissä vesistöissä, johtava tutkija Verta Sykestä?
”Kyllä. Laatunormidirektiivi edellyttää, että mitataan riittävällä tarkkuudella normiin nähden”, Verta vahvistaa.
”Kadmiumin analyysit pitäisi tehdä herkemmällä menetelmällä”, sanoo myös kalatoksikologi Pekka J. Vuorinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
*
Kainuun ely-keskus puolustautuu näitä kommentteja vastaan sillä, että kadmiumille olivat käytössä löyhemmät rajat, kun Talvivaaran tarkkailuohjelmaa yli viisi vuotta sitten laadittiin ja tarkistutettiin ely-keskuksella.
”Koska asetus on tullut voimaan vasta vuonna 2010, niin asia on viipynyt”, selittää Marja Liisa Räisänen Kaielystä sitä, miksi kadmiumia ei vieläkään mitata Talvivaaran ympäristössä lain vaatimalla tavalla.
”Talvivaaran [ympäristö]lupaa ja sitä myöten tarkkailuohjelmaa päivitetään ja siinä yhteydessä [valtioneuvoston] asetuksen päivitykset tulee tietenkin huomioida”, vastaa kritiikkiin ympäristögeologi Ilkka Haataja Kaielystä. Haataja on kaivoksen valvova virkamies. Kainuun ely-keskus siis haluaa odottaa pitkän ja monimutkaisen lupapäivityskierroksen päättymistä, ennen kuin erittäin myrkyllistä kadmiumia aletaan mitata kunnolla.
Esimerkiksi Pirkanmaan ely-keskus on tehnyt toisenlaisen linjauksen Oriveden kaivoksen kohdalla: siellä kadmium on otettu omatoimisesti mittausohjelmaan jo viime syksynä.
Kaielyn selityksiä ei niele myöskään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ympäristöneuvos Sami Koivula, joka on ollut myöntämässä ympäristölupaa Talvivaaran kaivokselle.
”Kadmiumin pitoisuudet voitaisiin jo seuraavalla kuukausittaisella tarkkailukierroksella mitata tarkemmin”, Koivula sanoo Suomen Luonnolle.
”Eihän siinä ole kyse kuin siitä, että millä tarkkuudella nämä näytteet analysoidaan”, hän jatkaa.
”Ei se mitään lupakierrosta vaadi. Tämä on tyypillisesti asia, jota ely-keskus pystyy lyhyelläkin varoitusajalla muuttamaan. Tai eihän se ole oikeastaan edes muuttamista, vaan siinä vain tarkennetaan sitä tarkkailua. Valitaan analytiikka niin, että saadaan riittävän yksityiskohtaisia tuloksia”, Koivula sanoo.
*
Kadmium ei ole ainoa ongelma Talvivaaran ympäristössä.
Pohjois-Savon ely-keskus kiinnitti viikon takaisessa lausunnossaan huomiota ylipäänsä siihen leväperäiseen tapaan, jolla Talvivaarasta lähtevien vesistöreittien järvien metallipitoisuuksia mitataan.
”[Metallien] määritysrajat olivat lähes kauttaaltaan selvästi korkeammat kuin pitoisuustaso luonnontilaisissa pintavesissä ja kadmiumin osalta määritysraja oli jopa 20-kertainen laatunormiin verrattuna”, Posely kritisoi lausunnossaan, joka on paikoin tiukkasanainen. Poselyn lausuma tarkoittaa käytännössä sitä, että löperöiden mittausrajojen vuoksi ei päästä kiinni siihen, mikä eri metallien pitoisuus todellisuudessa vesistöissä on.
Limnologi Taina Hammar Poselystä, mitä nämä metallit ovat, joihin viittaatte lausunnossanne? Mitä metalleja mitataan liian löyhästi Talvivaaran ympäristön järvissä?
”Ne ovat arseeni, kadmium, koboltti, kromi, kupari, nikkeli, sinkki ja vanadiini”, Hammar luettelee.
Näiden kaikkien metallien pitoisuutta siis mitataan tällä hetkellä määritysrajalla, joka jää kauaksi Suomen ympäristökeskuksen suosituksista.
”Esimerkiksi kuparin määritysrajana on nyt 10 mikrogrammaa litrassa, kun sitä suositeltaisiin mitattavan tarkkuudella 0,05 mikrogrammaa litrassa. Arseenilla suositus olisi 0,1 mikrogrammaa litrassa, mutta sitä mitataan määritysrajalla 10 mikrogrammaa litrassa. Kobolttia mitataan tarkkuudella kolme mikrogrammaa litrassa, suositus 0,05 mikrogrammaa litrassa. Vanadiinilla määritysraja on nyt kuusi mikrogrammaa litrassa, suositus sillekin olisi 0,05 mikrogrammaa litrassa”, kertoo Hammar.
*
Korkeista määritysrajoista huolimatta nikkelin ja sinkin kohoavat pitoisuudet ovat siis jo paljastuneet. Niiden parissa askarrellaan kuumeisesti myös Kainuun ely-keskuksessa.
Nikkelille on määritelty laissa laatunormi, kuten kadmiumille. Jos nikkelipitoisuuden vuosittainen keskiarvo ylittää vesistössä 20 mikrogrammaa litrassa, vesistön tila luokitellaan kemiallisesti huonoksi, sanoo valtioneuvoston asetus vuodelta 2010.
Tästä määrittelystä voidaan poiketa, jos todetaan, että alueen luonnolliset pitoisuudet ovat normaalia korkeampia. Tällä hetkellä Kaiely tutkii, millaisia Talvivaaran alueen luonnolliset pitoisuudet ovat olleet ennen kaivoksen perustamista.
”Pitoisuudet ovat täällä luonnollisestikin olleet tavallista korkeampia, koska tämä on mustaliuskealuetta”, kertoo Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Esimerkiksi erään tuoreen Geologian tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan Talvivaaran pohjoispuolella nikkelin luonnollinen taso on saattanut olla jopa yli seitsemän mikrogrammaa litrassa.
Maaliskuun tarkkailukierroksella nikkelin pitoisuus joka tapauksessa ylitti laatunormin, 20 mikrogrammaa litrassa, useissa mittauspisteissä Kolmisopessa, Tuhkajoessa, Jormasjärvessä, Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Kivijärvessä ja nipin napin vielä Laakajärvessäkin.
Pohjois-Savon elykeskuksen hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski, kun tämä nikkelin pitoisuus nyt näyttäisi kasvavan näissä vesissä, niin eikö tämä käytännössä tarkoita sitä, että Talvivaara on kovaa vauhtia pilaamassa näitä järviä?
”Kyllä se sitä tarkoittaa”, Vallinkoski vastaa.
Jos kehitys nikkelin osalta jatkuu, siis laatunormit ylittyvät, eikö se johda väistämättä siihen, että tällaisten järvien tila tullaan luokittelemaan kemiallisesti huonoksi?
”Kyllä näin on. Jos pitoisuudet pysyvät ylhäällä mittauskerrasta toiseen, silloin alueellinen ely-keskus tekee sen ratkaisun, että muuttaa järven luokituksen”, Vallinkoski summaa tilanteen.
*
Muista metalleista esimerkiksi sinkille ei ole olemassa valtioneuvoston laatunormia.
”Sillekin on kuitenkin olemassa vertailuarvo 25 mikrogrammaa litrassa, jota korkeammissa pitoisuuksissa todennäköisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia vesieliöille”, kertoo limnologi Hammar Poselystä. Raja löytyy ympäristöministeriön julkaisusta Vesiympäristölle haitalliset ja vaaralliset aineet pintavesissä.
Tuo sinkkipitoisuus ylittyy jo nyt lukemattomissa mittauspisteissä Talvivaaran ympäristön järvissä. Aivan lähimpien vesien lisäksi pitoisuus ylittyy esimerkiksi Jormasjärvessä ja Nuasjärvessä useissa mittauspisteissä. Vielä Nuasjärven ison altaan syvänteenkin kohdalla sinkin pitoisuus on keskivedessä 65 mikrogrammaa litrassa ja syvässä vedessä 32 mikrogrammaa litrassa maaliskuun näytteissä, siis tasolla, joka ympäristöministeriön mukaan todennäköisesti on haitallista vesieliöille.
Vuoksen vesistössä, Talvivaaran eteläpuolella, tuo sinkin pitoisuus ylittyy Laakajärvessä asti, missä yhdestä pisteestä on mitattu maaliskuussa pitoisuus 31 mikrogrammaa litrassa. Nämä pitoisuudet ovat peräisin maaliskuulta, vesinäytetuloksista, joita kaivoksen velvoitetarkkailuista huolehtivat Pöyry-konsulttiyhtiö teettää NabLabsilla.
*
Talvivaara on sanonut, että sulfaattipitoisuudet tulevat kääntymään hyväksi ja palautumaan normaaliksi vuosien saatossa. Tämä jää nähtäväksi. Metalleista sen sijaan ei toistaiseksi ole juuri julkisuudessa puhuttu. Monien metallien pitoisuudet ovat Talvivaarasta alkunsa saavien vesistöjen varrella jo nyt mittausten perusteella korkealla tasolla.
Esimerkiksi nikkelin kohdalla parannukset ainakaan jäteveden puhdistuksessa eivät auta, koska nikkeli tulee suoraan valumavesien mukana kaivoskentältä Kolmisoppi-järveen. Asian kertoi Suomen Luonnolle Marja Liisa Räisänen Kaielystä. Kolmisopesta vedet laskevat edelleen Jormasjärveen, Nuasjärveen ja sitä kautta Oulujärveen.
Juha Kauppinen
toimittaja
Tilaa Suomen Luonto lahjatarjouksena 30 prosentin alennuksella!
