blogi

Talvivaaran Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) toimittama asiakirja paljastaa, että Talvivaara siirsi ennen turmaa kipsisakka-altaaseen miljoona kuutiometriä metalleista sakeaa metallitehtaan jäännösvettä. “Hakemuksessa ei ole esitetty tuota johtamistapaa”, AVI:n ympäristöluvat-vastuualueen johtaja Sami Koivula kommentoi  Suomen Luonnolle. Turma-altaan sisällöstä oli siirron jälkeen kolme neljännestä liuosta ja vain neljännes kipsisakkaa. Jätelainsäädännön mukaan sen piti olla jäteallas, jossa on mahdollisimman vähän liukoisia metalleja.

Talvivaara-yhtiö toimitti viikko sitten Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) selvityksen muun muassa kipsisakka altaan vuodosta ja sen seurauksista. Alun perin selostus piti antaa jo yli kuukausi sitten, mutta yhtiö sai jatkoaikaa. Nyt selvitys on ilmaantunut AVI:n sivuille.  Selvityksessä paljastuu paljon uutta: yhtiö esimerkiksi myöntää nyt käyttäneensä kalkin lisäksi tonneittain lipeää myös kaivosalueen ulkopuolella Ylä-Lumijärven suolla.

Talvivaaran metallitehtaan sakeuttimia marraskuussa 2012. Sakeuttimilta palautuva metallitehtaan prosessivesi menee normaalisti takaisin liuotuskasojen kasteluun, mutta alkusyksyllä 2012 Talvivaara johti sen pitkään paljolti kipsisakka-altaalle. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio.

Suurin paljastus on se, että Talvivaara siirsi kipsisakka-altaaseen ennen onnettomuutta miljoona kuutiota metallitehtaan jäännösvettä. Tämä niin sanottu raffinaatti on metalliliuosta. Siinä on esimerkiksi noin neljä prosenttia alumiinia. Uraania siinä on tyypillisesti yli kymmenen milligrammaa litrassa ja kadmiumia 0,5-1 milligrammaa litrassa.

Kipsisakka-altaasssa ei sen jäteallasluonteen takia pitäisi olla merkittävästi liukoista alumiinia eikä ylipäänsä metalliliuosta. Alumiini oli yksi vuodon ikävistä yllätyksistä, sillä se on muun muassa omiaan tukkimaan kalojen kudokset. Vuotavassa liuoksessakin oli raportin ykkösliitteen mukaan noin kaksi grammaa alumiinia litrassa.

Kipsisakka-altaat heti vuodon jälkeen marraskuun lopussa 2012. Suurempi allas on ykkönen, pienempi ylhäällä kakkonen. Vuotanut ykköslohko on alhaalla vasemmalla, siitä eteenpäin lohkot ovat 2 ja 3 sekä toisen altaan 4 ja 5-6. Ykkösaltaan kaksi lohkorajaa ovat paljastuneet; niitä ei korotettu altaan reunavallia kesällä 2012 korotettaessa. Näin vuotoon tuli liuosta kaikista lohkoista ja altaasta poistui/poistettiin yhteensä noin 1,5 miljoonaa kuutiota luosta. Toisessakaan altaassa ei näy lohkorajaa lohkojen 5-6 välistä (vaan yksi iso lohko), mikä on riskeihin varautumisen kannalta puute. Yksi vuodon reitti meni kakkosaltaan ali eikä sen vaurioitumista vuodossa voida täysin sulkea pois. Altaiden suunnittelu siten, että lohkorajat osin hävitettiin ja ykkösaltaan vuotoreitit toisaalta menivät kakkosaltaan vallin sivuitse, toisaalta sen ali, teki Suomen Luonnon arvion mukaan rakennelmasta alttiin syksyllä 2012 sattunutta paljon vakavammalle onnettomuudelle. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio

Saiko kipsisakka-altaassa varastoida isoa määrää metallitehtaan väkevää liuosta? Onko tehtaalta tulevan poistoliuoksen eli raffinaatin miljoonan kuution siirto kipsisakka-altaisiin ympäristöluvan mukaista?

“Hakemuksessa ei ole esitetty tuota johtamistapaa”, Pohjois Suomen AVI:n ympäristöluvat-vastuualueen johtaja Sami Koivula kommentoi  Suomen Luonnolle.

Erityisen huonosti metallitehtaan poistoveden massiivinen varastointi näyttää sopivan yhteen altaan kaatopaikkaluonteen kanssa, sillä kaatopaikkana kipsisakka-altaan tavoitteena on sitoa metallit mahdollisimman kiinteään muotoon. Kun kysyn tästä Koivulalta, hän viittaa voimassa olevaan ympäristölupaan:

“Kipsisakka-allas on luokiteltu lupamääräyksessä 45 tavanomaisen jätteen kaatopaikaksi. Prosessivesien varastointialtaista on annettu määräys 27.”

Koivula on ymmärrettävästi kommenteissaan varsin niukka. Muista lähteistä selviää helposti, että tavanomaisen jätteen kaatopaikan happamuusarvon eli pH:n pitäisi olla yli kuusi ja myös eri metallien pitoisuuksien pitäisi pysyä hallinnassa. Raffinaatin luonteesta Koivula toteaa:

“Raffinaatin pH on luokkaa 3 ja se sisältää liukoisessa muodossa kaikki ne metallit, joita ei ole otettu talteen.”

Raffinaatin ja sen tavoin happaman mutta ei niin metallipitoisen avolouhosveden massiivinen varastointi jätealtaaseen teki sakka-altaasta kaatopaikkana entistä paljon vaarallisemman. Olisihan sieltä onnettomuustilanteessa vuotava vesi monien aineiden suhteen paljon normaalitasoja väkevämpää ja samalla myrkyllisempää. Juuri tällaiseen jätelainsäädännöllä yritetään vaikuttaa. (Kaivosaltaisiin sovelletaan nykyisin kaivannaisjätedirektiiviä, ja vasta myöhemmissä oikeusprosesseissa selvinnee mikä merkitys ympäristöluvan jälkeen voimaan astuneilla lainmuutoksilla on, kun selvitetään mahdollista jätelainsäädönnön rikkomista).

Miljoonien kuutioiden liuosvarasto

Olisi altaassa ollut mitä vain, nesteen lisääminen lisäsi vuodon riskiä, koska paine altaan pohjalla kasvoi ja sen aiheutti entistä juoksevammassa muodossa oleva sisältö. Nesteen säilyttäminen kipsisakka-altaissa tiedettiin sinänsä vaaralliseksi viimeistään vuonna 2010, kun sakka-altaalla sattui edellinen iso vuoto. Kuten Suomen Luonto on aikaisemminkin kertonut, vuonna 2010 yhtiö kirjasi Kainuun Ely-keskukselle tehtyyn vuotoraporttiin lauseen “allasta ei käytetä veden varastointialtaana”, kun kysyttiin keinoista, miten välttää vastaava jatkossa.

Tämä lause on varmasti yhtiön kannalta keskeinen, kun onnettomuustutkintakeskus ja poliisi selvittävät asiaa.

Tuoreimmassa onnettomuudessa eri altaissa säilytetyn nesteen määrä oli erittäin suuri. Nyt AVI:lle toimitetun vuoden 2012 vuodon tietojen mukaan kipsisakka-allas ykkösessä oli ennen turmaa yli kolme miljoonaa kuutiota liuosta (yhtiön selostus: “Kipsisakka-altaan lohkoilla 1 – 3 oli vuototilanteessa liuosta noin 3,2 M m3 ja sakkaa noin 1,1 M m3.”). Jälleen nestettä oli myös vuoden 2010 turma-osassa. Lisäksi altaan kolmen lohkon väliset kaksi pengertä jäivät korotuksessa veden alle niin, että vuoto olisi ilman liuoksen siirtoa muualle ollut jopa 1,5 miljoonaa kuutiota. Lisäksi on arvioitavissa, että allas ykkösen ohella kipsisakka-allas kakkosessa oli ehkä 1,5 miljoonaa kuutiota liuosta. (Rinnakkaisaltaan tietoa onnettomushetkellä ei kumma kyllä  löydy selostuksesta, asiaa koskevan liitteen graafit alkavat vasta pari viikkoa onnettomuuden jälkeen.)

Graafi kakkosaltaan lohkojen tilavuuksista marraskuulta 2012 helmikuulla 2013. Huomaa, että lohkot 5-6 raportoidaan yhteisinä, sillä ne eivät ole todellisuudessa erillisiä. Lähde: Talvivaaran täydennysraportti AVI:lle 15.2.2013, liite 3.

Talvivaaran raportista AVI:lle puuttuu vaadittuja tietoja, kuten vesitaseen riskiarviointeja. Sami Koivulan mukaan yhtiö toimittanee näitä tietoja myöhemmin. Loppukeväälle ennakoitu Talvivaaran ympäristöluvan uusiminen näyttää Koivulan mukaan joka tapauksessa myöhästyvän.

“|Kainuun] ELY siirsi poikkeamispäätöksen antamisen jälkeen sen osan ilmoituksesta, josta eivät antaneet päätöstä, 2 Mm3 vettä, käsiteltäväksi hakemuksena aviin tulee viemään taas aikaa, joka on pois koko asian ratkaisusta.”

Konsulttiyhtiön raportti: louhoksen sulkeminen johtui myös tilanpuutteesta malminliuotuksessa?

Talvivaara-yhtiö julkisti viime viikolla myös tilaamansa kansainvälisen SRK-konsulttitoimiston raportin, jossa käydään läpi Talvivaaran kaivoksen prosessin toimivuutta. Raportti kertoo ongelmista kasassa jossa metalleja liuotetaan malmista. Kasa oli syksyllä niin täynnä, ettei siihen enää mahtunut uutta malmia, mikä on SRK:n mukaan johtanut osaltaan avolouhoksen sulkemiseen:  ”Crushing of ore and primary stacking has been suspended since September 2012 because of the water in the open pit and because there was no room on the primary pad.”

Avolouhoksen kuopassa on noin 1,5 mljoonaa kuutiota liuosta. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio

Normaalisti kasa tyjennetään jatkoliuotukseen niin sanotulle sekundäärikasalle. Se ei ole kuitenkaan sujunut. Raportin mukaan malmista on tullut primäärikasalla niin klimppiintynyttä (agglomerated into massive pieces), ettei siirtäminen ja uudelleenmurskaus ole sujunut suunnitellusti (muun muassa tästä syystä aluksi malmin nikkelistä saatiin primäärikasalla talteen hämmästyttävän vähän, vain kolmannes).

Primäärikasa näkyy kuvassa oikealla, sekundäärikasa vasemmalle, Etualalla kipsisakka-altaat. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio

Tyhjentämistä vauhditettiin loppuvuodesta siirtämällä kasalle normaalisti louhoksella toimivia kaivureita. Ongelma primäärikasan tyhjentämisessä on ollut niin iso, että miljoona tonnia avolouhkoselta tulevaa uutta malmia on sijoitettu suoraan sekundäärikasaan. Kummaltakin liuotuskasa-alueelta puuttuu tällä hetkellä varoallastilavuutta, sillä Talvivaaran syksyllä toimittaman uuden tiedon mukaan kasoissa on liuosta yli kaksi miljoonaa kuutiota. Suoria varoaltaita on niille alle 600 000 m3, jos maapohjaisia altaita ei oteta lukuun. Lisäksi Talvivaara on pitänyt varsinaisen liuotuksen varoaltaita silmiinpistävän tåysinä — varoaltaina ne toimisivat vain, jos olisivat tyhjiä.

Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto

Talvivaaran kaivoksen ulkopuolelta löytyi marraskuussa hehtaarikaupalla mönjää, jonka yhtiö pienen viivyttelyn jälkeen myönsi sinne saostaneensa. Suomen Luonto selvitti liejun koostumuksen.

Voima-lehden toimittaja Laura Happo huomasi 23. marraskuuta sinivihreää mönjää Ylä-Lumijärvellä Talvivaaran kaivoksen eteläpuolella. Mitä mönjä oli? Kun viranomaisista tai yhtiöstä ei kuulunut mitään, Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri vaati julkisesti lisätietoa. Yhtiö ilmoitti muutaman päivän kuluttua, että se oli tarkoituksella saostanut kaivoksen ulkopuoliselle suolle vuodon metalleja. Toiminta oli mielestäni tapahtunut salakähmäisesti eikä olisi välttämättä paljastunut ilman Voima-lehden liejuun sekaantumista. Avoimeksi jäi, mikseivät yhtiö tai Kainuun ely-keskus kertoneet asiasta.

Kuva: Stop Talvivaara.

Sen tarkempaa tietoa mönjästä ei ole sittemmin saatu lukuun ottamatta säteilyturvakeskuksen näytteenottoa. STUK toteaa, ettei mönjän uraanista ei ole ihmisille säteilyvaaraa, jos lieju pölisee. Muusta luonnosta tai vesistövaikutuksista ei puhuta.

Entäpä muut aineet kuin uraani? Niiden selvittäminen jäi meille. Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin varapuheenjohtaja Antti Lankinen otti mönjästä näytteen, jonka dosentti Heikki Simola toimitti analysoitavaksi Savo-Karjalan ympäristötutkimukseen Kuopioon. Suomen Luonto vastasi analyysin kustannuksista.

Mönjä on melkoinen metallicocktail (oikeanpuoleinen sarake linkissä). Tutkitussa lietenäytteessä oli kuiva-ainetta 64 grammaa kilossa. Näytteen kuiva-aineesta sata grammaa/kilo on rautaa ja lähes saman verran alumiinia. Mangaania on puolet edellisten määrästä. Nikkeliä on paljon, 1,7 grammaa kilossa kuivattua näytettä. Bariumia on 0,02 grammaa ja uraania on 0,2 grammaa (188 000 mikrogrammaa) kilossa kuiva-ainetta ja märkänäkin siis yli 10 000 mikrogrammaa kilossa.

Nyt analysoitu mönjä on niin sanottujen turva-altaiden ulkopuolella Ylä-Lumijärvellä (kartan vasen alakulma). Samantapaista tavaraa on kaikkien kartan altaiden pohjassa. Kartta: STUK.

Pitoisuudet ovat niin korkeita, että aine on vaaraksi ympäristölleen. Maaperä on pilaantunut.

On vaikea sanoa, mikä metalleista tulee aiheuttamaan eniten ongelmia. Muiden metallien ohella myös uraani on toki luonnolle vaarallisella tasolla. Nähtäväksi jää, penkovatko eläimet liejua; esimerkiksi kasvien juuret ja maaperäeläimet ovat uraaniin ja metalleihin jatkuvassa kontaktissa.

Maaperässä vaarallisista tasoista sopii esimerkiksi uraani. Dosentti Helvi Heinonen-Tanski toteaa Suomen Luonnolle, että jo 600 mikrogrammaa uraania kilossa heikentää esimerkiksi matojen hengissä säilymistä ja lisää epämuodostumien määrää. (LISÄYS 21.12. Yleisemmin tietoja uraanin haitallisuudesta etenkin vesiympäristöille on kerätty tänne EU:n ympäristö- ja terveyskomitean (SCHER) raporttiin. Eliiöiden herkkyys vaihtelee hyvin paljon ja akuutti myrkytys seuraa usein vasta korkeasta pitoisuudesta. Hollannin valtion kansanterveyden ja ympäristön instituutti RIVM suosittelee sivun mukaan vesistöille maksimissaan yhden  mikrogramman maksimilisäystä perustuen varmuuskertoimiin. EU:n SCHER dokumentissa vesien selkärangattomille kokonaispitoisuuden varmuusarvo on 5 mikrogrammaa litrassa, jonka alla 95% eliöstöstä olisi turvassa. On hyvä muistaa, että uraani on vain yksi haitallisista aineista: esimerkiksi nikkeli, rauta, alumiini ovat myös rasittamassa omina pitoisuuksinaan. LISÄYS loppuu).

Aineet leviävät myös vesistöihin. Ennen turmaa Ylä-Lumijärvessä uraanin pitoisuus oli jo koholla, 3,04 mikrogrammaa litrassa ja Lumijoessa 1,93 mikrogrammaa litrassa, kuten kerroimme keväällä blogissamme. Nyt pitoisuus näyttäisi ollen marraskuun lopussa liukoisena yli 16 mikrogrammaa, mihin varmasti on osuutensa suon ja järven pohjan liejulla, josta vapautuu aineita; osuus pitäisi selvittää. (Lisäys 21.12. Ylä-Lumijärvessä mitattiin STUK:n mukaan 15.11. 600–700 mikrogrammaa litrassa, 21.11. 470 mikrogrammaa litrassa ja 29.11. 640 mikrogrammaa litrassa (kokonaisuraani). Vain 21.11. on ilmoitettu näytesyvyys joka oli 0,5 metriä. STUK pitää säteilysuojelullisena rajana 100 mikrogrammaa litrassa. Biokemisti Jari Natuselle kiitos tiedosta.)

Mönjä on Ylä-Lumijärvellä (ylemmän kuvan oikea alakulma, kipsisakka-altaat kuvassa vasemmalla ylhäällä). Alla lähikuva alueesta; suo on ohuelti lumen peitossa. Kuvattu 29.11.2012. Kuvat: Mikko Maliniemi /Aviation Studio

Talvivaara aikoo yrittää metalliliejun keräämistä pois, kun maa routaantuu. Sitä ennen metallit liukenevat lietteestä aina kun lumi sulaa. Jää nähtäväksi, miten paljon lisäkuormaa vesistöt saavat. Myrkyllisen lietteen ongelma on hyvin laaja, koska metalleja on saostettu yläpuolella olevan kartan ja kuvien kaikkiin altaisiin ja muuallekin. Talvivaaralla onkin miljoonien kuutioiden saastuneen veden ongelman ohella mietittävänään, miten kunnostaa yli neliökilometri saastunutta maata altaiden ja järvien pohjilla, mönjäsuolla ja minne tulvavedet metalleja ovatkin kuljettaneet. Urakka on vaikea ja kallis, ja sen onnistuminen jää väkisinkin vaillinaiseksi.

Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto

Lappeenrannan Konnunsuon Höytiönsuo on erittäin tärkeä esimerkiksi metsähanhelle, tundrahanhelle ja jouhisorsalle sekä monien petolintujen saalistusalueena. Nyt VAPO hakee sinne lupia turvetuotantoon harhaanjohtavin luontoselvityksin. Höytiönsuolla pesimälinnustoa tutkittiin epäluotettavin menetelmin, eikä selvityksessä tarkastella lainkaan alueen korkeaa muutonaikaista suojeluarvoa tai turpeenoton haittoja Konnunsuon valtakunnallisesti tärkeälle lintualueelle.

Entinen valtion polttoainekeskus VAPO havittelee turvetuotantoa varten kymmeniä soita, joista yksi on Höytiönsuo Lappeenrannan Joutsenossa, Konnunsuon suoalueen itäpäässä. Ympäristölupa turvetuotannon aloittamiseen edellyttää luontoselvitystä, jonka linnustoa koskeva osa on Höytiönsuolla laadittu epäluotettavin menetelmin ja muutonaikainen linnusto ja alueen erittäin korkea suojeluarvo unohtaen.

Höytiönlampi 29.4.2012 kuvassa tulvivaa rantaluhtaa, jossa viitasammakot soivat ja kutevat. Kuva: Karri Kuitunen.

Selvityksen on tehnyt VAPO:n tilauksesta yksityinen konsultti, jolle on tarjottu aivan riittämättömät resurssit kunnon selvityksen tekoon, kuten VAPO:lla näyttää olevan tapana yleisemminkin. Pyrkiikö VAPO tarkoituksella vähättelemään havittelemiensa soiden suojeluarvoa tilaamalla pinnallisia ja puutteellisia lintu- ja luontoselvityksiä, joissa esimerkiksi osa uhanalaisista lajeista tai merkittävä määrä yksilöitä jää huomaamatta?

Lintuja laskettu epäluotettavin menetelmin

Höytiönsuon pesimälinnuston selvitys perustuu vain kahteen käyntikertaan, joista ensimmäinen ajoittui varhain pesivän lajiston parhaan havaittavuuskauden loppuvaiheeseen, toinen niin myöhään, että enemmistöllä kaikista alueella pesivistä lajeista pesintäaika oli jo ohi, ja poikueetkin olivat suureksi osaksi hajonneet ja siirtyneet muualle.

Konnunsuo. Konnunsuon aukeat ja Höytiönsuo muodostavat lintualueena kokonaisuuden. Kuva: Karri Kuitunen.

Kun lintulaskennassa yhdellä käyntikerralla havaitaan parhaissakin oloissa enintään kaksi kolmasosaa alueella pesivistä lintupareista, ja havaittavuus vaihtelee lajista toiseen huomattavasti pesinnän vaiheen, laulu- ja ääntelyaktiivisuuden ja muiden käyttäytymispiirteiden mukaan, on kahden väärään aikaan ajoitetun käyntikerran antama tulos lajiston koostumuksesta ja eri lajien runsaudesta erittäin epäluotettava.

Lintujen aktiivisin laulu- ja ääntelyaika sekä luotettavin laskenta-aika ajoittuvat auringonnoususta noin kello kymmeneen. Höytiönsuolla laskentoja on jatkettu iltapäivän puolelle, mikä tekee tuloksista entistä epäluotettavampia.

Lisäksi Höytiönsuon selvitysalue on käyty läpi moninkertaisella nopeudella verrattuna Luonnontieteellisen keskusmuseon julkaisemiin laskentaohjeisiin (Koskimies & Väisänen 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet). Höytiönsuon kokoista aluetta ei edes alhaisen lintutiheyden ympäristötyypeillä voida tutkia luotettavasti selvityksessä käytetyn ajan puitteissa. On varmaa, että selvityksessä on jäänyt huomaamatta lukuisa joukko suolla pesiviä ja pesimäaikaan esiintyviä lajeja sekä merkittävä osa lintupareista.

Selvityksestä ei käy mitenkään ilmi, millä perusteilla havaitut yksilöt on tulkittu pesiviksi, ja kuinka ne on eroteltu mahdollisista ei-paikallisista yksilöistä. Kahden käyntikerran laskenta ei tosin luotettavaan erotteluun riittäisikään.

Aiempi aineisto jätetty huomiotta

Selvityksessä todetaan, että alueelta on aiempaa aineistoa ja että Höytiönlammen linnustoa on tutkittu yksityiskohtaisesti muiden tutkijoiden toimesta, millä tarkoitettaneen vuosikymmeniä kertynyttä lintuharrastajien havaintoaineistoa sekä ornitologi Karri Kuitusen järjestelmällisiä tutkimuksia viime vuosina. Tätä runsasta aineistoa ei ole kuitenkaan millään lailla käytetty selvityksessä, vaikka sitä olisi ollut saatavissa sekä julkaistuna (mm. Ornis Karelica -julkaisusarjassa) että Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry:n havaintoarkistossa ja Tiira-lintutietokannassa.

Tietyn alueen lintulajisto ja eri lajien runsaus vaihtelevat vuodesta toiseen sekä luontaisten että ihmisen toiminnasta johtuvien syiden vuoksi. Aiempi havaintoaineisto olisi paitsi ilmentänyt vaihtelun laajuutta myös paljastanut sellaisia vähälukuisia ja yleensä korkean suojeluarvon vaateliaita lajeja, jotka eivät esiinny alueella joka vuosi, tai joita on jäänyt havaitsematta vain kahden käyntikerran selvityksessä.

Toisaalta Höytiönsuon linnustoselvityksen vähät viittaukset muuhun aineistoon ovat harhaanjohtavia. Selvityksessä väitetään Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen ylitarkastaja Tuomo Ollilaan vedoten, että alueella ei tavata uhanalaisia petolintuja. Ollila kokoaa kuitenkin vain maakotkan, muutto- ja tunturihaukan ja Pohjois-Suomen merikotkien seurantatulokset, joten viittaus on harhaanjohtava tässä yhteydessä.

”Höytiönsuolla saalistaa uhanalaisista petolintulajeista säännöllisesti hiiri-, mehiläis- ja sinisuohaukkoja, ja suo on monina vuosina muodostanut osan näiden lajien pesimäaikaisista reviireistä”, toteaa alueen paras tuntija, ornitologi Karri Kuitunen. Hän paitsi tutkii Konnunsuon linnustoa, myös asuu Konnunsuolla. Myös nuolihaukka saalistaa suolla korentoja.

Nuolihaukka saalistaa. Kuva: Karri Kuitunen.

Rauhallista Höytiönsuota on osin kiittäminen siitäkin, että Konnunsuon alue houkuttelee myös maa-, meri- ja kiljukotkan sekä haarahaukan tapaisia ihmisarkoja lajeja saalistamaan ja lepäilemään muuttomatkalla.

Haitat tärkeälle muuttoalueelle vaiettu

Suurella osalla soista ja muista kosteikoista lintujen laji- ja yksilömäärät sekä linnuston suojeluarvo ovat muuttoaikaan jopa moninkertaisia pesimäaikaan verrattuna. Näin on Konnunsuon alueellakin.

“Konnunsuon peltoaukeat sekä Höytiönsuolla sijaitseva Höytiönlampi kuuluvat Suomen tärkeisiin lintualueisiin (FINIBA-alueet). Tästä huolimatta VAPO:n linnustoselvitys väittää FINIBA-alueen sijaitsevan neljän kilometrin päässä Höytiönsuosta”, ihmettelee Karri Kuitunen.

Todellisuudessa Höytiönsuo on Konnunsuon FINIBA-peltoaukeiden reunassa. Turvetuotantoalue yltäisi FINIBA-alueen tärkeimpiin kohteisiin kuuluvan Höytiönlammen rantaan asti — etäisyys on siis nolla kilometriä.

”Konnunsuon peltoaukeat Höytiönsuon vieressä olivat vuosina 2010−2011 yksilömää­rien perusteella metsähanhen rossicus-alalajille eli tundrametsähanhelle sekä tundrahanhelle Suomen tärkein keväinen lepäilyalue, painottaa Karri Kuitunen. ”Tundrahanhen lepäilijämäärät olivat suurempia kuin missään muualla Suomessa myös keväällä 2012 ja tundrametsähanhellakin huippuluokkaa. Myös valkoposkihanhen lepäilijämäärät erityisesti syksyllä 2011 ja 2012 kuuluivat valtakunnan suurimpiin.

Tundrahanhia. Konnunsuo-Höytiönlampi on lajin tärkein keväinen
levähdyspaikka Suomessa. Kuva Karri Kuitunen.

Konnunsuon merkitystä lepäilyalueena osoittaa sekin, että kaularengastettujen yksilöiden perusteella hanhiparvet lepäilevät ja ruokailevat alueella pitkään. Jopa tuhatpäiset hanhiparvet lepäilevät ja yöpyvät säännöllisesti rauhallisella Höytiönlammella, jonne ne siirtyvät pelloilta myös ihmisten liikkuessa tai häiritessä muuten peltoaukeilla.

Hanhien lisäksi Konnunsuon tulvapelloilla ja Höytiönlammella lepäilee muuttoaikaan valtakunnallisesti merkittävän suuria sorsaparvia. Keväällä 2012 tavin maksimimäärä oli Konnunsuolla Suomen suurin, sinisorsan kolmanneksi suurin, sisämaapaikoista jouhisorsan kerääntymä neljänneksi ja haapanan kuudenneksi suurin. Esimerkiksi kevään 2010 sinisorsan maksimimäärä oli kuudenneksi suurin Suomessa. Kaikilla näillä lajeilla Konnunsuon kerääntymät olivat Etelä-Karjalan suurimmat.

”Mikäli Höytiönsuo otettaisiin turvetuotantoon, Konnunsuon FINIBA-alueeseen kuuluva ja sen suojeluarvoa merkittävästi nostava Höytiönlampi ei enää soveltuisi hanhien ja sorsien lepäily- ja suojapaikaksi, mikä laskisi huomattavasti koko Konnunsuon lintualueen arvoa”, sanoo Karri Kuitunen.

Kuitusen mukaan nykyisillä lintumäärillä Konnunsuo täyttäisi jopa kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (IBA-alueet) kriteerit. ”Pelkästään vuosina 2010−2011 alueella tavattiin neljä äärimmäisen uhanalaista, kuusi erittäin uhanalaisia, 22 vaarantunutta, 19 silmälläpidettävää ja 45 EU:n lintudirektiivin I liitteen lajia.”

Muutonaikaista suojeluarvoa ei tarkasteltu

VAPO:n linnustoselvitys ei tarkastele millään lailla alueen muutonaikaista linnustoa eikä Höytiönsuon turpeenottohankkeen välittömiä haittoja Höytiönlammelle ja koko Konnunsuon FINIBA-alueelle – siitäkin huolimatta, että alueen muutonaikaisen linnuston monimuotoisuus ja poikkeuksellinen runsaus on yleisesti tunnettu ja selvityksen tekijänkin tiedossa.

Muutonaikaisten lintukerääntymien ja niiden suojeluarvon huomiotta jättäminen on outoa, koska niin Suomen kuin Euroopan Unioninkin suojelusäännökset edellyttävät tärkeiden lintualueiden suojelua lintujen kaikissa vuodenkierron vaiheissa. Muutonaikaista aineistoa olisi ollut yllin kyllin saatavilla niin Karri Kuitusen perinpohjaisista tutkimuksista kuin jo vuosikymmeniä kerätystä aineistosta, josta suuri osa on julkaistu Ornis Karelicassa.

Kunnollisessa selvityksessä olisi pitänyt tutkia myös alueen linnustoa ja sen suojeluarvoa talviaikaan, sillä esimerkiksi teeriä (lintudirektiivin liitteen 1 laji) elää Höytiönsuolla vuoden ympäri, ja selvitys aliarvioi muutenkin Höytiönsuon arvoa metsäkanalintujen elinpiirinä.

Höytiönsuo esimerkki harhaanjohtavista luontoselvityksistä

Viime keväänä väitellyt Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Tarja Söderman osoittaa väitöskirjassaan, että YVA-selvityksissä ei yleensä osata ennakoida sitä, miten ja mihin lajeihin, luontotyyppeihin tai luonnon toimintoihin luontoa muuttavien hankkeiden vaikutukset todella kohdistuvat. Höytiönsuon hankealue ei ylitä YVA-menettelyä edellyttävää pinta-alaa, mutta tämä ei ole hyväksyttävä peruste heppoiselle ja harhaanjohtavalle lintuselvitykselle.

Höytiönsuo ei olekaan yksittäistapaus vaan kuvastaa yleisemminkin epäluotettavia ja riittämättömiä luontoselvityksiä, joiden perusteella esimerkiksi lupia turvetuotantoon myönnetään. Muutonaikaisen lintusuojeluarvon puuttuminen ja FINIBA-alueen harhaanjohtava ilmoittaminen viittaavat siihen, että Höytiönsuon lintu- ja luontoarvoja on tarkoituksellisesti haluttu vähätellä.

Viitasammakko Höytiönlammella. Kuva: Karri Kuitunen.

VAPO:n teettämä linnustoselvitys on täysin käyttökelvoton Höytiönsuon turpeenottohankkeen luontovaikutusten ennakointiin. Sama pätee viitasammakoistakin tehtyyn selvitykseen. Siinä Höytiönlampi todetaan sinänsä oikein merkittäväksi tämän luontodirektiivin liitteen IV erityisesti suojeleman lajin esiintymis- ja lisääntymispaikaksi. Selvityksessä ei kuitenkaan pohdita, kuinka sammakoille kävisi turvekentän todennäköisesti kuivattaessa niille välttämättömän, keväällä tulvivan rantaluhdan.

Kuinka monta suota on jo ehditty tuhota turvekentiksi yhtä riittämättömien, epäluotettavien ja harhaanjohtavien lintu- ja luontoselvitysten perusteella? Etelä-Suomen suoluonnon tuhoaminen turpeenoton ja muiden hankkeiden vuoksi on viimein lopetettava kokonaan!

Pertti Koskimies, ornitologi ja Suomen Luonnon avustaja

• Talvivaaran kipsisakka-altaita on kaksi. Suomen Luonto kysyi, miksi Kainuun ely-keskus rajoittaa myös uudemman kipsisakka-altaan (sakka-allas 2) käyttöä.

• Selvisi, että kipsisakka-allas 2 on saattanut vaurioitua toisen altaan vuodosta, joka meni sen sivuitse.

• Allas kaksi tyhjennetään nyt vedestä jota oli siellä ehkä kaksi miljoonaa kuutiometriä. Allas täytettiin piripintaan ykkösaltaan vuodosta. Metalleista saastunut vesi siirretään nyt avolouhokseen

Talvivaarassa vuosi kipsisakka-altaista vanhempi eli ykkösallas. Kuten kuvasta alla näkyy, vieressä on toinen allas, jonka vuodoista tai tilanteesta ei ole kerrottu. Vuotanut allas on kuvassa ylhäällä. Sen sinisellä värjätty lohko 1. petti. Alemmassa altaassa on kolme lohkoa. Lausunnossaan metallitehtaan käynnistämisestä Kainuun ely-keskus pitää “turvalliseksi todettuna” vain yhtä niistä (kuvassa vasemmalla alhaalla oleva lohko eli lohko 4.).

Kipsisakka-altaat. Päävuoto meni kuvassa oikealta alas kakkosaltaan laitaa tekstin uraanialtaat-suuntaan (en tiedä onko niitä rakennettu, toisessa piirroksessa kohdalla lukee ”tehtaan vesiallas”).

Kainuun ely:n patoturvallisuuden ylitarkastaja Heli Nurmi, miksi haluatte että kipsisakkaa varastoidaan toisessakin kipsisakka-altaassa vain yhteen kolmesta lohkosta?

”Vuotovesi on vaikuttanut altaaseen.”

Onko siis tullut eroosiota?

”Jotain tällaista.”

Millainen on Talvivaaran altaiden turvallisuus nyt patoturvallisuuden kannalta?

”Sakka-allas 2 on nyt ensimmäisenä tutkittava allas. Mitä sille on tapahtunut.”

Lehtikuvissa (kuten alla) näkyy, että kakkosallas on täynnä ja että siihen pumpataan vuotoliuosta. Vuotovesi nuolee altaan vallia.

Talvivaaran vuotoa 9.11. 2012. Oikealla näkyy kakkosallas, jonka reunavallissa ykkösaltaan vuoto virtaa. Vesi on altaassa korkealla. Kuva Pekka Moliis / Lehtikuva

Heli Nurmi, kakkosallas oli lehtikuvien mukaan onnettomuuden jälkeen melko täynnä, kun sinne pumpattiin myös vuotovettä, oliko näin?

“Otettiin paljon. Oli lopuksi HW-tasossa (ylävesitasossa)”

Paljonko on kakkosaltaan tilavuus?

Nurmi plaraa papereitaan.

”Kakkosaltaan kolme lohkoa ovat yhteensä reilut 30 hehtaaria. Tilavuus on siis kolme tai tarkemmin ottaen 2,5 miljoonaa kuutiometriä.”

Osa kakkosaltaan tilavuudesta on kipsisakkaa ”on siinä kipsisakkaakin”, mutta enimmäkseen vettä (oikeastaan kemikaaliliuosta). Missä vesi nyt on? Heli Nurmi kertoo, että vesi siirretään nyt sekä ykkös- että kakkosaltaasta avolouhokseen.

Kuinka paljon siellä (avolouhoksessa) saa varastoida vettä?

”Se selviää ensi viikolla kun asiasta annetaan päätös.”

Avolouhokseen menee siis myös kipsisakka-allas ykköseen jäänyt vesi. Kipsisakka-allas ykköstä korotettiin ennen onnettomuutta Heli Nurmen mukaan pari kolme metriä (harjakorkeudesta 223,5–225 mpy korkeuteen 228 metriä). Altaan välivalleja ei Nurmen mukaan korotettu, joten vesi pääsi vuotamaan niiden paljastumiseen asti koko alalta. Altaan koko on 69 hehtaaria, joten korotuksessa tuli tilavuutta lisää ainankin pari miljoonaa kuutiometriä.

Aivan täynnä allas ei onnettomuuden alkaessa ollut.

Heli Nurmi, kuinka paljon (ykkös)altaan vuodon riskiksi arvioitiin?

”Jos kokonaan tyhjenee, laskimme, että menee miljoona kuutiometriä.”

Jään miettimään Nurmen tietoa kakkosaltaasta. Jos kakkosallaskin on vaurioitunut, paljon suurempi onnettomuus on saattanut olla mahdollinen, koska jo sen yhden lohkon pettäminen olisi tuonut vuotoon lähes saman verran lisää.

Ensi viikolla siis selviää, paljonko vettä aiotaan varastoida avolouhokseen. Happaman ja raskasmetallipitoisen veden varastointi sinne on aikaisemmin herättänyt kysymyksiä, koska sen vuotaminen ympäristöön on sitä todennäköisempää mitä enemmän ja mitä korkeammalle sitä on varastoituna louhokseen. Luonnonsuojeluliitto tiedotti tänään Rysäpuron veden louhoksesta itään muuttuneen happamaksi.

Antti Halkka

toimituspäällikkö

Suomen Luonto

Talviraara on väittänyt tämän vuoden sateita ”historiallisiksi”. Sotkamossa on satanut paljon tänä vuonna, mutta vastaavasti satoi vuonna 2004. Kahdeksan vuotta ei riitä historian pituudeksi riskienhallinnassa.

Talvivaara haluaa laittaa katastrofinsa sateen piikkiin. Tutkimme, onko väite vedenpitävä.

Talvivaaran kahden toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan mukaan sade olisi syy Talvivaaran saastevuotoon.

”Perussyy (ongelmiin) on sää ja sadeolosuhteet. Viimeiseen sataan vuoteen ei ole saatu näin suuria sateita”, Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja Tapani Järvinen sanoi Iltalehdessä. Kauppalehden mukaan  uusi toimitusjohtaja Pekka Perä mainitsi puolestaan [tiedotustilaisuudessa] pariinkin otteeseen, että [Perän mukaan] yli sataan vuoteen runsaimmat sateet käynnistivät tapahtumasarjan. Pörssitiedotteessa toimitusjohtaja Harri Natunen puhui sateista näin:

Olen tyytyväinen raportoidessani myönteisestä kehityksestä, mutta samanaikaisesti vesienhallinnan haasteet ovat jatkuneet ja niillä on ollut vaikutusta metallintuotantoon. Historiallisen runsaat sateet ovat jatkuneet Sotkamon kaivoksella keväästä asti, ja kesäkuukausina sademäärä ylitti pitkän aikavälin keskiarvon 50-100 prosentilla.

Marraskuun kahdeksantena julkaistun Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osavuosikatsauksen mukaan “historiallisen runsaat sateet ovat pitkittäneet vesienhallinnan haasteita Sotkamon kaivoksella. Tammi-syyskuussa sademäärä alueella oli 710 mm,  mikä ylittää 489 mm:n pitkän aikavälin keskiarvon 45 prosentilla.”

Kuinka on tilastojen mukaan? Ilmatieteen laitoksen ainoa toimiva pitkäaikainen sadeasema Sotkamossa on Sotkamo Saviaho. Suomen Luonto pyysi Ilmatieteen laitokselta sen sadetiedot.

Siellä satoi tammi-syyskuussa tosiaan 710 milliä. Tammi-syyskuussa 2004 asema mittasi peräti 716,7 milliä, mikä on seitsemän milliä enemmän kuin vuoden 2012 historiallinen sade. Entäpä kesäsade? Vuonna 2012 kesä elokuun sade oli Sotkamossa 375,6 milliä, vuonna 2004 390,6 milliä ja vuonna 1981 380,1 milliä.

Sotkamossa on siten aika äskettäin ollut kaksi vuoden 2012 kesää sateisempaa kesää. Vuosi 2004 oli puolestaan osavuosikatsauksen mainitseman tammi-syyskuun sadannan viime vuosien (saimme tilastot vuodesta 1967) ennätysvuosi.

Vuosi 2012 on toki yksi sateisimmista pitkään aikaan. Mutta vuonna 2004 satoi saman verran kuin nyt. Silloin tehtiin jo kaivoksen ympäristövaikutusten arviointia.

Vuoden 2012 tason sateeseen varautumisen pitäisi olla yhtiölle aivan normaalia riskienhallintaa niin kuin ydinvoimalakin varautuu poikkeuksellisiin veden korkeuksiin. Patorakenteilta (myös jätepadoilta) tätä edellyttää  jo lainsäädäntö. Vesistöpadon mitoitustulvana käytetään patoturvallisuusasetuksen mukaan tulvaa, joka esiintyy 1-luokan padolla 0,02 – 0,01 prosentin todennäköisyydellä eli keskimäärin kerran 5 000 – 10 000 vuodessa ja 2-luokan padolla 0,2 – 0,1 prosentin todennäköisyydellä eli keskimäärin kerran 500 – 1 000 vuodessa.

Siinä on hieno laki, josta ympäristölainsäädäntökin voisi ottaa oppia. Kahdeksan vuotta ei riitä historian pituudeksi riskienhallinnassa.

Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto

Talvivaaran altaasta purkautui luontoon satojatuhansia kuutiota saastunutta vettä. Luontoon kaivosalueen ulkopuolelle päätyi esimerkiksi noin 1800 kiloa nikkeliä, josta ainakin 900 kiloa pääsi Vuoksen vesistössä Kivijärveen asti. Vuodossa oli mukana hälyttävän paljon alumiinia.

Miksi vesi oli hyvin hapanta? Miksi siinä oli valtavasti alumiinia, vaikka kipsisakan vedessä alumiinia oli huhtikuussa 2012 vain vähän (1,1 milligrammaa litrassa)? Kainuun elyn ylitarkastaja Unto Ritvanen pitää tätä Ylen mukaan keskeisenä kysymyksenä, koska “happamuus on ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että metallit ovat lähteneet liikkeelle veden alla olevasta kipsisakasta“.

Suomen Luonto kertoi maanantaina 12.11 Facebookissa, että happamuuden todennäköinen syy on se, että kipsisakka-altaaseen on pumpattu Kuusilammen avolouhoksen erittäin hapanta vettä. Louhoksessa oli puolestaan varastoitu kipsisakka-altaan vettä muun veden ohessa. Avolouhoksen veden roolista kerroimme jo heti vuodon ilmoittamisen jälkeen. Nyt selvitämme aihetta enemmän.

Vielä huhtikuussa kipisisakka-altaan vesi oli paljon vähemmän hapanta kuin nyt. Veden happamuus sekä kipsisakka-altaassa että louhoksessa selviää Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon lokakuussa toimitetusta selvityksestä.

• Kipsisakka-alltaan vesi: pH 5,5, alumiinia 1,1 milligrammaa litrassa (huhtikuu 2012)
• Avolouokseen säilötty vesi: pH 2,9, alumiinia 29 milligrammaa litrassa (heinäkuu 2012)

Happamuus eli pH on logaritminen, jollloin kahden ero merkitsee satakertaista eroa. Avolouhoksen vesi oli siten useita satoja kertoja niin hapanta kuin kipsisakka-altaan huhtikuinen vesi. Myös kadmiumia oli louhosvedessä kaksi kertaa niin paljon kuin kipsisakka-altaassa.

Ennen kaikkea alumiinin määrä on valtava ja voidaan olettaa, että juuri louhoksesta tullut alumiini tukkii nyt kalojen kiduksia. Lisäksi kipsisakasta on saattanut liueta lisää alumiinia ja hapan vesi vapauttaa sitä myös maaperästä.

Yllä louhosveden arvot heinäkuulta 2012, alla kipsisakka-altaan mittaustulokset huhtikuussa 2012 eli ennen kuin sinne alettiin palauttaa avolouhoksen vettä.

Milloin hapanta vettä lisättiin kipsisakka-altaaseen? Talvivaara ilmoitti Kainuun ely-keskukseen 6.7. 2012 toimittamassaan hakemuksessa korottavansa kipsisakka-allasta kesä-syyskuussa 2012 ja myös korotuksen tarkoituksen: “Kipsisakka-altaan korotus mahdollistaa louhoksen pohjalle varastoitujen vesien johtamisen takaisin kipsisakka-altaalle. Takaisinpumppauksen arvoidaan kestävän noin kaksi kuukautta.” Hakemuksen perustella Kainuun ely antoi luvan varastoida vettä louhoksessa. Tämä tapahtui jo toiseen kertaan. Yle kertoi asiasta heinäkuussa. Suomen Luonto ei tiedä, milloin pumppaus alkoi ja miten pitkälle se ehti edetä. Padon korotus ja uusi vesi lisäsivät joka tapauksessa painetta pohjalla. Samalla happamuus teki ulos purkautuvasta aineesta entistä haitallisempaa.

Saastuneen veden hätävarastointi osoittaa, että yhtiön vedenhallinta oli karannut käsistä. Vesiongelman syyksi on sanottu sadetta, mutta sade ei vaikuta poikkeukselliselta. Talvivaaran omien tietojen mukaan kesäsateita tuli vuonna 2012 noin 350 milliä, mutta suunnilleen saman verran vettä näyttäisi sataneen seudulla viimeksi vuosina 1981 ja 2004.

Laki edellyttää varautumaan patojen suunnittelussa hyvinkin harvoin tapahtuviin sateisiin. Patoturvallisuusasetuksen mukaan kakkosluokan padolla tulisi varautua tulvaan, jonka toistumisen todennäköisyys on keskimäärin kerran 500 – 1 000 vuodessa. Näin siis II luokan padolla. Jostain syystä Kainuun ely ei ole luokitellut turmapatoa 1-luokan padoksi, joka onnettomuuden sattuessa “aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle taikka huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle”.

Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto

Talvivaaran kaivoksen keskeisiä perustamisvaiheen malmikokeita tehtiin Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen yksikössä, jota johti geologi Kari Pääkkönen. Nyt Pääkkönen on Talvivaaraa valvovan Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja. Oikeuskansleri tutkii, onko Pääkkönen kytköksen vuoksi esteellinen johtamaan kaivoksen valvontaa.

Perjantaina ilmestynyt kesäkuun Suomen Luonto kertoo Talvivaaran kaivosyhtiötä valvovan Kainuun ely-keskuksen ylijohtajan kytköksestä Talvivaaran kaivoksen perustamisvaiheeseen. Kytkös liittyy vuosiin 2004-2006.

Outokummussa sijaitseva mineraalitekniikan laboratorio on Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Itä-Suomen alainen yksikkö. Aiemmin laboratorio kuului valtion tutkimuskeskus VTT:lle, mutta se siirrettiin osaksi GTK:ta tammikuussa 2004. Samalla laboratorion kaupallisuutta ja yritysyhteistyötä alettiin vahvistaa.

GTK:ssa aloitti uusi pääjohtaja Elias Ekdahl, joka hahmotteli tervetuliaistiedotteessaan, kuinka GTK ”verkottuu voimakkaasti alan teollisuuden kanssa, ja tutkimuksia suunnataan etupäässä yritysten tarpeiden mukaisesti”.

Eräs näistä yrityksistä oli Talvivaara-yhtiö, joka suunnitteli nikkelikaivosta Sotkamoon. Yhtiöllä oli vielä kuitenkin edessään merkittäviä kokeita, joissa bioliuotustekniikkaa kehiteltiin ja simuloitiin. Liuotuskokeita tehtiin samanaikaisesti Talvivaarassa ja GTK:n Itä-Suomen yksikön mineraalitekniikan laboratoriossa osana EU-rahoitteista Bioshale-projektia.

Kari Pääkkönen oli merkittävä hahmo GTK:ssa.

Pääkkönen johti työryhmää, joka vastasi mineraalitekniikan laboratorion integroitumista VTT:ltä GTK:n alaisuuteen. Mineraalitekniikan laboratorio, jossa keskeisiä Talvivaara-kokeita tehtiin, oli ja on edelleen osa Itä-Suomen GTK:n yksikköä, jota johti vuoden 2006 loppuun asti Kari Pääkkönen.

*

Pääkkönen on taustaltaan geologi ja uraanitutkija. GTK:n arkistoista selviää, että hän teki uraaniraportteja nuorena geologina useissa kunnissa 1970- ja 1980-luvuilla. 1995 Pääkkönen hyppäsi pariksi vuodeksi yksityiselle puolelle Suomen Kiviteollisuus -yhtiön johtotehtäviin. 1998 hän palasi, ansioituneena vuorimiehenä, ensin Kuopion GTK:n johtajaksi ja organisaatiomuutoksen jälkeen alkoi johtaa koko GTK:n Itä-Suomen yksikköä.

*

EU-rahoitteinen mustaliuskemalmeihin keskittynyt Bioshale-projekti käynnistyi 2004 lokakuussa, muutama kuukausi sen jälkeen kun mineraalitekniikan laboratorio oli onnellisesti saatettu osaksi GTK:ta. GTK oli mukana Bioshalessa useiden ulkomaisten huippuinstituuttien tavoin. Bioshalen päätavoite oli ”löytää uusia bioteknisiä prosesseja mustaliuskemalmin ekotehokkaaseen hyödyntämiseen”, kerrotaan projektin raportissa. Hankkeessa oli mukana kolme ”maailmanluokan” mustaliuske-esiintymää, yksi Puolassa, yksi Saksassa ja yksi Suomessa: Sotkamon Talvivaara.

Bioshale-projektilla edesautettiin Talvivaaran perustamista. ”To help exploit new resources with considerable reserves (Talvivaara)”, Bioshale-raportissa sanotaan. Haluttiin ”auttaa hyödyntämään Talvivaaran kaltaisia uusia, huomattavia esiintymiä”.

Talvivaaralle Bioshale-projekti oli lottovoitto. Sen malmeja tutkivat yhtäkkiä ”maailman parhaat mikrobiologit”, kuten  Talvivaaran bioliuotusmenetelmän äitinä pidetty Marja Riekkola-Vanhanen sanoo vuoden 2008 Kemia-lehden numerossa.

Suomi pääsee mukaan tällaisiin kansainvälisiin projekteihin kuuluessaan EU:iin. Voi olla, että ilman Bioshalea koko Talvivaaraa ei olisi koskaan pystytty perustamaan – tai ainakin keskeisten kokeiden rahoitus olisi pitänyt saada kasaan jostain muualta.

*

”GTK:llä oli huomattava rooli EU-sponsoroidussa Bioshale-projektissa, jossa valittiin ja kehitettiin sopivaa bioliuotusmenetelmää. Projektin tuloksia sovelletaan nyt kaupalliseen tuotantoon Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa”, lukee GTK:n englanninkielisessä vuosikertomuksessa vuodelta 2006.

Kenties keskeisin Bioshale-kokeista tehtiin maaliskuussa 2005 GTK:n mineraalitekniikan laboratorion pihalle pystytetyssä hirsisessä koetornissa. Koe oli menestys. Sitä hehkutetaan myös Talvivaaran yva-selostuksessa: ”Outokummussa sijaitsevan Geologisen Tutkimuskeskuksen mineraalitekniikan tutkimusyksikön ulkoalueelle rakennettiin helmikuussa 2005 iso hirsikehikosta tehty liuotuskolonni bioliuotuskoetta varten osana EU:n Bioshale-projektia”, YVA-selostuksessa lukee.

”Kokeeseen tarvittu noin 110 t malminäyte louhittiin [Talvivaaran] Kuusilammen kaivospiiristä, josta myös kokeessa käytetyt bakteerit oli aiemmin eristetty. - - Bioliuotus kolonnissa on sujunut erittäin hyvin. - -Metallien liukeneminen on edistynyt hyvin, korkeimmat mitatut metallipitoisuudet ovat olleet yli 30 g/l. - - Tutkimustulokset ovat olleet jopa ennakko-odotuksia parempia”, YVA-selostuksessa kerrottiin.

Kokeen rohkaisevat tulokset synnyttivät Talvivaara-yhtiössä kesäkuussa 2007 päätöksen, jolla yhtiö sijoitti 452 miljoonaa euroa Talvivaaran kaivoksen perustamiseen, kerrotaan Bioshale-raportissa. Vain kuukausia aiemmin, tammikuussa 2007, Kari Pääkkönen oli aloittanut Kainuun ympäristökeskuksen, Talvivaaran kaivosta valvovan viraston, johtajana. Hänet nimitti tehtävään pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

2010 alusta Kainuun ympäristökeskus siirrettiin osaksi ely-keskusta, jonka ylijohtajaksi Kari Pääkkösen nimitti pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.).

Pääkkönen on paitsi ely-keskuksen ylijohtaja, myös keskuksen luonnonvarat- ja ympäristö -vastuualueen johtaja. Näissä kahdessa asemassaan Pääkkösellä on huomattavasti valtaa. Vastuualueen johtajalle kuuluvat ely-keskuksen työjärjestyksen mukaan esimerkiksi YVA-lausunnot ja -päätökset, merkittävät lupaviranomaisille annettavat lausunnot, muutoksenhaut lupapäätöksiin – ja hallintapakkoasiat.

Kainuun ely-keskus torjui äskettäin kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä esitykset siitä, että Talvivaaran kaivoksen päästöt pitäisi saattaa kuriin hallintopakolla, siis sulkemalla kaivos väliaikaisesti, kunnes päästöt ovat pienentyneet ympäristöluvan vaatimalle tasolle. Päätöksen hallintopakon käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä tekee Kainuun ely-keskuksen työjärjestyksen mukaan yksin Pääkkönen. Hänen nimensä myös lukee näiden päätösten alla.

*

Kari Pääkkönen siis toimi GTK:ssa huomattavan merkittävässä roolissa johtamassa sitä osaa instituutista, jossa mineraalitekniikan tutkimus tapahtui. Tutkimus, joka johti osaltaan Talvivaaran merkittäviin satsaukseen ja kaivoksen syntyyn. Pääkkösen alaisuudessa olevassa laboratoriossa tehtiin merkittävä ja suuritöinen, Talvivaaralle räätälöity liuotuskoe. Ja kun Talvivaara aloitteli toimintaansa, Pääkkönen nimitettiin työuransa ensimmäiseen ympäristövirkamiehen tehtävään, johtamaan Talvivaaraa valvovaa virastoa, Kainuun ympäristökeskusta.

Pääkkösen asema synnyttää kysymyksiä, joita Suomen Luonto yritti päästä esittämään hänelle. Millainen tarkalleen oli hänen roolinsa GTK:ssa tärkeiden Talvivaara-kokeiden aikaan? Vastasiko hän esimerkiksi Bioshale-projektin rahavirroista? Raportoiko hän EU:lle? Mitä mieltä hän on itse väitetystä esteellisyydestään kaivoksen valvonnasta huolehtivan viraston ylijohtajana?

Pääkkönen kieltäytyi puhelimessa haastattelusta ja halusi nähdä kysymykset etukäteen sähköpostitse. Nähtyään ne hän kieltäytyi vastaamasta: ”Lukaisin kysymykset pikaisesti. Ne liittyvät pääosin oikeuskanslerin tutkinnan alaiseen kanteluun, joten en voi niitä kommentoida”, hän kirjoitti. Oikeuskanslerinviraston tutkinta on kesken. Joitain liikahduksia on selvillä: apulaisoikeuskanslerin piti tehdä tarkastuskäynti Kainuun ely-keskukseen kevään kuluessa, mutta käynti on peruttu, oikeuskanslerin viraston kirjaamosta kerrotaan.

”Tänne järjestelmään on kirjattu, että alun perin on ollut tarkoitus mennä [tarkastuskäynnille], mutta sitten tässä lukee, että tarkastusta ei tehdä. En osaa sanoa miksi. Tässä on useampia tapauksia, jossa tarkastuskäynnistä on päätetty luopua. Apulaisoikeuskanslerihan tekee vuodessa kymmeniä tarkastuskäyntejä”, oikeuskanslerinviraston kirjaamosta kerrotaan.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tuoreessa Suomen Luonnossa lisää asiaa Talvivaaraa valvovasta Kainuun ely-keskuksesta.

Rikkivety tai metallit tappoivat Talvivaaran linnut. Talviraaran altaaseen huhtikuun lopulla menehtyneistä kymmenistä linnuista ja kuudesta lintulajista vain kolme yksilöä päätyi tutkittaviksi. Kaivosyhtiötä vastaan ei ole vireillä syytettä lintujen tappamisesta. “Vesi käytetään tehtaalla, eikä sitä päästetä ympäristöön”, sanoo Kainuun Ely-keskuksen ylitarkastaja Unto Ritvanen

Talvivaaran prosessivesialtaasta löytyi noin 30 kuollutta vesilintua lintua 26.4, kun kolme toimittajaa ja kuvaajaa vieraili paikalla. Sittemmin ilmeni, että eläviä, kuolleita ja kuolevia lintuja oli paikalla havainnut altaalla työskennellyt asentaja jo pari päivää aikaisemmin. Hän oli ilmoittanut asiasta yhtiön edustajille, jotka kuitenkaan eivät olleet tietoon reagoineet (Helsingin Sanomat 3.5). Vasta julkisuus herätti viranomaiset, ja poliisi haravoi altaasta linnunraatoja perjantaina 27.4.

Vasemmalta: mahd. mustalintu, sinisorsa, telkkä, uivelo. Kuva: Tommi Taipale.

“En usko, että Talvivaaran linnut kuolivat myrkyllisen veden vaikutukseen, tai ruokaan; altaassa ei ole juurikaan syötävää. Arvioin niiden todennäköisesti kuolleen rikkivetyyn, jonka ne ovat voineet saada hengityksen kautta”, miettii Kainuun Ely-keskuksen ylitarkastaja Unto Ritvanen.

Rikkivety tappoi maaliskuussa yhden Talvivaaran työntekijän. Myös  Turvatekniikan keskuksen Tukesin edustaja Esa Nikunen on esittänyt rikkivetyä mahdolliseksi kuolinsyyksi: “Se saa tajun menemään pois. Lintu kuukahtaa saman tien ja hukkuu”. (Vihreä Lanka 3.5.2012).

Kaikkiaan kuutta eri lajia edustaneista linnuista kolme yksilöä päätyi tutkittavaksi Eviran Oulun laitokselle vasta vapun jälkeen 2.5. Lintujen alustavassa tarkastuksessa huomattiin myrkytyksen merkkejä, sekä keuhkoissa että nielussa. Ulkonaiseen väkivaltaan ei viittaa mikään.Rikkivedyn ohella kuolinsyy voivat olla altaan metallit, joita oli turma-altaassa vahvana liuoksena. Yhdysvalloissa metallit ovat tappaneet lintuja kaivosaltaissa. Aiheesta on tehty väitöskirjakin.

Eviran tutkija Tarja Isomursu ei kuitenkaan vielä suostu veikkaamaan kuolinsyytä. Se saattaa jäädä salaisuudeksi, koska raatojen tutkinta viivästyi.

Miksi lintuja tuotiin tutkittavaksi vain kolme?
“No me otimme vastaan mitä poliisi toimitti”, Isomursu vastaa.

Tutkinnasta puuttuivat siten uivelo, tavi ja todennäköinen mustalintu, jotka Suomen Luonto aiemmin määritytti altaalla otetuista kuvista.

Antoiko Evira ohjeita, mitä lintuja ja kuinka säilytettyinä teille toimitetaan?
“Ei muuta kuin että mahdollisimman ehjiä”.
Vaikuttaako mätänemisen aste siihen, mitä kuolemansyyn tutkimuksella saadaan selville?
“Kyllä. Se vaikuttaa paljon”.
Missä kunnossa nämä nämä linnut olivat? Ovatko ne tutkimuskelpoisia?

“No ne ovat sitä just ja just”, Tarja Isomursu arvioi.

Ainoa, mikä myrkytyksessä virkavaltaa tällä hetkellä kiinnostaa, on lintujen löytäminen. Toimittajien käytyä paikalla kaivosyhtiö teki rikosilmoituksen julkisrauhan rikkomisesta, eikä poliisi silloin aikaillut, esitutkinta käynnistyi välittömästi. Lintujen kuolinsyyn selvittäminenkin on osa tätä tutkintaa, sillä poliisilla oli alun perin teoria, että toimittajat olivat tuoneet linnut mukanaan, ja heittäneet ne altaaseen. Nyt myös poliisi myöntää tämän todennäköisesti yhtiön  pyynnöstä syntyneen tutkintalinjan  heiveröiseksi.

Ei me sitä enää epäillä, ellei sitten tutkinnan aikana tule muuta tietoa”, sanoo rikoskomisario Seppo Nordström Kainuun poliisilaitokselta.

Miksi altaan myrkyllisyyttä ei tutkita ympäristön turmelemisena?
“No kun se on laillinen allas. Yhtiöllä on siihen kaikki tarpeelliset luvat. Se ei voi mitään, jos sinne menee lintuja”, Nordström vastaa.

Maailmalla käytössä on suojaverkkoja, mutta yhtiöltä ei ole sellaisia vaadittu.

Ympäristön turmelemista on, jos tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta “päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta säteilyä tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti… siten että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista” (rikoslain 48:1).

Ratkaisevaa on “päästää tai jättää ympäristöön”. Kaivosyhtiön ja paikallisen viranomaisedustajan yhteinen näkemys on, että myrkkyallas on osa tuotantolaitosta. “Sen vesi käytetään tehtaalla, eikä sitä päästetä ympäristöön”, sanoo Ely-keskuksen ylitarkastaja Unto Ritvanen.

Kyseessä ei ole vesi, vaan metallicoktail, hapan liuos, jossa litrassa on yhteensä kymmisen grammaa sinkkiä, nikkeliä ja kuparia, kuten Vihreä lanka selvitti.

Toisaalta Talvivaaran päästöt ympäristöön ovat aiheuttaneet alapuoliseen vesistöön erittäin myrkyllisen kadmiumin pitoisuuden, joka ylittää 40-kertaisesti hyväksytyt raja-arvot, ja yli 40-kertaisen nikkelipitoisuuden. Tämä ei ole käynnistänyt esitutkintaa ympäristön pilaamisesta.
Yhtiön sulfaattipäästöt, jotka pilaavat sekä Oulujoen että Vuoksen vesistöä, ovat olleet pahimmillaan 150 kertaa, ja ovat edelleen 40 kertaa yli lupaehtojen. Tästä on tehty useita tutkintapyyntöjä, mutta niiden tutkinnassa ei ole ollut havaittavissa kiirettä.

Korkeimman oikeuden vuonna 1995 antama ennakkopäätös edellyttää, että jos tehdas ylittää lupaehtonsa, sen on supistettava tuotantoaan tai jopa keskeytettävä se kokonaan, kunnes sallituissa rajoissa pysytään. Tuossa tapauksessa Kajaani Oy:n uusi jätevesien saostusallas ei ollut toiminut odotetusti, ja yhtiö päästi Oulujärveen enemmän jätettä, kuin mihin lupa oli. Yhtiön tuomittiin maksamaan valtiolle rikoksella saatu hyöty (KKO 1995:181).

Aitaamaton allas
Ainoa esitutkinta, jossa ei viivytellä, koskee siis myrkkyaltaan luonteen paljastanutta toimittajavierailua huhtikuun lopulla. Suomen Luonnon saamien tietojen mukaan joitain kymmeniä metriä yleisestä tiestä (maantie 8730 eli Laakajärventie) olevalle altaalle oli vapaa kävely-yhteys tieltä, eikä kulun kieltäviä merkkejä ollut paikalla. Myrkyn ääreen oli siis kenellä tahansa esteetön pääsy.
Tuotantolaitokselle tai sen piha-alueelle tunkeutuminen voi olla julkisrauhan rikkomista, mutta ei automaattisesti. “Aitauksen ja olosuhteiden on oltava sellaiset, ettei oleskelukiellon olemassaolosta aitauksen rajaamalla alueella jää epäselvyyttä”, kirjoittaa rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutila (Rikosoikeus, WSLT 2009).

Mikko Niskasaari
toimittaja

Kirjoittaja on oikeus- ja ympäristötoimittaja ja Suomen Luonnon avustaja.

Talvivaaran kaivoksen prosessialtaasta löydettiin viime torstaina (26.4.2012) noin 30 kuollutta lintua. Suomen Luonto on nyt määrityttänyt kuolleiden lintujen lajit valokuvaaja Tommi Taipaleen kuvista.

Talvivaaran lintuturmassa oli mukana kuusi lintulajia: telkkä, uivelo, heinäsorsa, tavi, naurulokki sekä mahdollinen mustalintu. Suomen Luonto varmisti määritykset Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoisella. Määritysperusteena käytettiin valokuvaaja Tommi Taipaleen ottamia kuvia, jotka Taipale luovutti toimituksen käyttöön. Kaikki tämän blogin kuvat ovat Taipaleen ottamia.

Hätkähdyttävin kuolleiden siivekkäiden joukosta löytynyt lintu on harvalukuinen uivelo. Uivelo ja mustalintu ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lajeja. Uiveloita pesii Suomessa 2000-3000 paria ja mustalintuja tätä vähemmän. Osa tähän aikaan maassamme olevista linnuista on läpimuuttajia. Kuvassa alla vasemmalla korea uivelokoiras; monet lintuharrastajat pitävät uiveloa Suomen kauneimpana lintuna.

Mustalintumääritys jäi kuvan perusteella hieman epävarmaksi, mutta alla alla vasemmalla on todennäköisesti mustalintukoiras (oikealla sinisorsanaaras).

Eniten turmassa menehtyi telkkiä, joita kuvista pystyttiin määrittämään 15. Telkistä kahdeksan oli koiraita ja seitsemän naaraita. Keväällä telkät valmistautuvat pesintään, joten lukumääräsuhde on tavallinen. Myös kuolleiden sinisorsien joukossa oli kumpaakin sukupuolta: yhteensä kuvissa oli viisi määritettävissä olevaa sinisorsaa. Alla sinisorsakoiras ja telkkäkoiraita.

Linnut ovat todennäköisesti erehtyneet pitämään ruskeavetistä prosessiallasta ravinteikkaana vesistönä, jonka pohjasta ja reunoilta löytyy syötävää. Kaivosaltaat ovat avoinna pienten järvien vielä ollessa jässä, mikä lisää houkuttelevuutta. Alla vasemmalla tavikoiras, oikealla kaksi telkkäkoirasta.

Lintujen menehtyminen kaivosaltaisiin on maailmalla huomattava ilmiö, josta yhtiöitä on tuomittu korvauksiin; Kanadassa on kuollut tuhansia lintuja öljyhiekkakaivosten altaisiin. Heti lintukuoleman jälkeen toimittaja Elina Grundström muistutti Facebookissa, että näiden altaiden suojaamiseen on käytetty verkkoja. Myös metallikaivosten altaiden myrkyllisyys tunnetaan. Perinteisesti käytetään koko altaan kattavaa verkkoa (toinen linkki), mutta myös kelluvia palloja ja tutka-kanuunajärjestelmiä on käytössä.

Kuolleet linnut tutkii Evira. Suomen Luonnon tiedossa ei ole, ovatko kaikki linnut päätyneet tutkittaviksi. Jos näin ei ole, menetetään tärkeää tietoa. Linnut voisivat nimittäin vielä kuoltuaan olla avuksi lintuturmien tieteellisessä tutkimuksessa.

Suomessa altaita ei ole suojattu. Talvivaaran paljastunut joukkokuolema muuttanee käytännön. Tehdasalueella on toinekin turma-altaan kaltainen isohko prosessiliuosallas, jonka mahdollisista lintuturmista ei ole saatavilla tietoja. Talvivaara-yhtiön mukaan vastaavia isoja turmia ei ole sattunut aikaisemmin. Muilla Suomen kaivoksilla on muun muassa happamia rikastushiekka-altaita.

Antti Halkka
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto tutustumistarjouksena 30 prosentin alennuksella!

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä
ympäristömikrobiologi Helvi Heinonen-Tanski
on perehtynyt kansainväliseen tutkimukseen
sulfaattien terveysvaikutuksista.
”Äskettäin on huomattu, että jo
250 milligramman sulfaattipitoisuus
litrassa vettä aiheuttaa ihmiselläkin
soluviljelykokeissa kromosomimuutoksia”,
hän kertoo Suomen Luonnon haastattelussa.

Talvivaaran päästöjen suuruuksista on puhuttu paljon, mutta vähemmälle keskustelulle on jäänyt päästöjen vaikutus eliöihin.

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä ympäristömikrobiologi Helvi Heinonen-Tanski tuntee hyvin kansainvälisen tutkimuksen muun muassa sulfaatin vaikutuksista vesieliöille ja ihmiselle.

Helvi Heinonen-Tanski, Talvivaara on hakenut lupaa päästää vesiin 7000 milligrammaa litrassa sulfaattia. Millainen määrä tämä on vesieliöiden näkökulmasta?

”Talvivaaran vaatimus 7000 milligrammasta litrassa sulfaattia on absurdi. Sellainen määrä tappaisi makean veden kaloja ja estäisi niiden mädistä kalanpoikasten kuoriutumisen. Se jopa uhkaisi talousveden laatua.”

Mikä on haitallinen pitoisuus sulfaattia järvivedessä?

”Jos katsotaan esimerkiksi Yhdysvaltain Ympäristöviraston (EPA) Ecotox-tietokantaa, siellä esiintyy monia eri vesieliöitä kuten nilviäisiä, vesikirppuja, vesisammaleita, rapuja ja kaloja. On makean veden ja meriveden eliöitä eri ilmastovyöhykkeeltä. Ei siis ole mitään yleistä haitallista sulfaatin tasoa.”

”Tutkimuksissa on huomattu, että Tyynenmeren lohella munien elävyys hävisi keskimäärin jo seitsemässä vuorokaudessa, kun sulfaatin pitoisuus oli 1477 milligrammaa litrassa.”

Entä muut eliöt, onko tutkittua tietoa sellaisista eliöistä, joita Suomen vesissä elää?

”Vesisammaleilla ja nilviäisillä jo alle 1000 milligrammaa litrassa sulfaattia voi tappaa eliöistä puolet muutamissa päivissä. Mutta silloin sulfaatin haitallisuus riippuu muistakin veden ominaisuuksista. Jos vesi on pehmeää, kuten Suomessa yleensä, ja kloridipitoisuus on pieni, kuten Suomessa, sulfaatin toksisuus on suurempi kuin mitä tilanne olisi jos vesi olisi kovempaa tai kloridipitoisempaa.”

”EPA:n tausta-aineisto suosittelisi sulfaatin korkeimmaksi päästötasoksi 500 milligrammaa litrassa Suomen sisävesiä vastaavissa vesissä.”

Entä sulfaatin vaikutus kalojen selviytymiseen?

”2220 milligrammaa sulfaattia litrassa aiheutti sen, että erään kuhalajin, hauen ja ahvenen munat eivät selviytyneet lainkaan elävänä kolmen päivän ikäisiksi kalanpoikaseksi asti. Jo 600 milligrammaa litrassa sulfaattia alensi ahvenen hedelmöitettyjen mätimunien kehittymistä kalanpoikasiksi. Itse asiassa jo alin tutkittu pitoisuus, 50 milligrammaa litrassa sulfaattia, heikensi tämän yhden kuhalajin selviytymistä.”

”Kirjolohen kohdalla puolet kaloista kuolee 16 vuorokaudessa, jos sulfaattipitoisuus on 4700 milligrammaa litrassa”, Heinonen-Tanski kertoo.

*

Entä millaisia vaikutuksia sulfaatilla saastuneella vedellä on ihmiselle ja muille nisäkkäille?

”Viime vuonna Ecotoxicology and environmental safety -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin sulfaattipitoisuuden vaikutusta ihmisen veren valkosolujen ja iilimadon solujen perintöainekseen. Työssä näkyi hyvin, että kromosomin DNA-ketjuissa tapahtui muutoksia jo silloin, kun sulfaatin pitoisuus oli 249 milligammaa litrassa.”

Näkyivätkö muutokset ihmisellä vai iilimadoilla?

”Molemmilla. Tuon tutkimuksen mukaan jo 250 milligrammaa litrassa sulfaattia voi aiheuttaa terveysvaikutuksia ihmisellä.”

Mitä tutkimuksessa mainittu kromosomimuutos käytännössä tarkoittaa?

”Kromosomimuutos viittaa mutaatiomahdollisuuteen.”

Tarkoittaako se siis kasvanutta syöpäriskiä?

”Tuohon on vaikea sanoa varmasti kyllä tai ei. Jos ihminen joisi tuollaista vettä jatkuvasti, muutos voisi näkyä. Mutta vesi, joka sisältää noin paljon sulfaattia, maistuu pahalta, joten tuskin sitä kukaan sentään järvestä joisi.”

”Sen sijaan en usko, että ihokosketus vielä riittää aiheuttamaan terveysvaikutuksia.”

Entä jos tuollaista vettä pääsisi kaivoon saastuneiden pohjavesien kautta?

”Se maistuisi pahalta tietysti. Talvivaaran tapauksessa pahaa makua täydentäisi vielä magnaani, jota siellä myös on.”

”Meillä reittivesistöjen vesiä käytetään erittäin yleisesti kasvien kasteluun. Jos sulfaattipitoista vettä käytetään kasteluvetenä, sulfaattipitoisuus saisi olla eräiden ulkomailla voimassa olevien rajoitusten mukaan vain 200 milligrammaa litrassa.”

Entä muut nisäkkäät kuin ihminen?

”Sekä villieläimet että kotieläimet juovat vettä järvistä.”

”Kotieläimistä tiedetään, että veden korkea sulfaattipitoisuus aiheuttaa ulostemassan lisääntymistä ja jos pitoisuus vielä nousee, osa eläimistä rajoittaa juomista. Se alentaa lehmien tai imettävien tammojen, lihanautojen ja myös hirvilehmien maidon tuottoa.”

Kuinka kuvailisit yleisesti ottaen tietoa siitä, että tällaisia kromosomimuutoksia näkyy ihmisenkin soluissa jo silloin kun sulfaattia on 250 milligrammaa litrassa?

”No se on kaiken kaikkiaan vakava varoitus”, Heinonen-Tanski näkee.

”Kun esimerkiksi tutkitaan uutta potentiaalista torjunta-ainetta ja tutkimuksissa havaitaan, että se aiheuttaa kromosomimuutoksia, tämä johtaa hyvin helposti aineen hylkäämiseen”, hän kertoo vertailuksi.

*

Talvivaaran lähijärvistä Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kivijärvessä on virallisesti mitattu tuhansien milligrammojen sulfaattipitoisuuksia litrassa, ilmenee Nab Labs -yhtiön vesimittauksista.

Tammikuun Pohjois-Savon ELY-keskuksen mittaustulokset esimerkiksi 15 kilometriä kaivoksesta etelään sijaitsevan Laakajärven syvänteistä kertovat 500 milligramman sulfaattipitoisuudesta, eikä tämä pitoisuus ole pienentynyt talven aikana.

Talvivaaran päästöt jatkuvat edelleen korkeina: Talvivaaran kestävän kehityksen päällikkö Eeva Ruokonen kertoi viime viikolla Suomen Luonnolle, että sulfaattipäästöt ovat yhä luokkaa 5000-7000 milligrammaa litrassa. Järvien kuormitus siis kasvaa kaiken aikaa sulfaatin osalta.

Juha Kauppinen
toimittaja

Tilaa Suomen Luonto nyt, ja ehdit vielä saada kotiisi toukokuussa ilmestyvän lehden, jossa on artikkeli Talvivaarasta. Suomen Luonto seuraa muutenkin tarkasti kaivosasioita.