Ilmastonmuutos rysähti koko yhteiskunnan lävistäväksi puheenaiheeksi kaksi vuotta sitten tammikuussa. Vesisade ja vihreät nurmikot herättivät. Aivan samoin hanki ja pakkaset nyt ovat viilentäneet ilmastonmuutoksen puheenaiheena. Ilmastohypen nousu ja laantuminen ovat esimerkki mediailmiöstä. Järjellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ihminen on visuaalinen eläin. Se mitä näkyy ikkunasta, ratkaisee.
Yhtä kaikki: hype on nyt ohitse.
Eikä sitä oikeastaan edes tule ikävä. Kööpenhaminassa nähtiin, ettei hypestä ollut mitään hyötyä: sitovat sopimukset jäivät saavuttamatta, vaikka yleinen ilmapiiri oli mitä otollisin.
Se kai tarkoittaa, että on vain jatkettava puurtamista. Hype ei vie sopimuksiin, vaan jokin muu. Ehkä sen tekee tieto. Ehkä sitten, kun sitä on kerätty tarpeeksi kauan, tarpeeksi määrätietoisesti.
Mitä tapahtuu huomenna, ensi vuonna, kymmenen vuoden päästä – se on aina vaikeampi kysymys. Mutta kaikki mitattavissa olevat merkit viittaavat siihen, että ilmasto lämpenee. Ilmatieteen laitoksen mukaan päättynyt vuosikymmen oli ennätyslämmin.
Skeptikkojen puheet nousivat falsettiin syksyllä, kun ns. Ilmastogaten myötä julkisuuteen ilmaantui ilmastotutkijoiden sähköpostiviestejä ja muuta arkaluontoista materiaalia. Ilmastonmuutosta väitöskirjaansa varten itsekin laajasti tutkiva kollegani Antti Halkka kirjoitti niistä tähän blogiin.
Samansuuntaista kiimaa on aiheuttanut äskettäinen tieto siitä, että Himalajan sulamisen aikataulusta on päästetty IPCC:n raporttiin vääriä tietoja.
Mitä näistä pitäisi ajatella?
En tiedä, mitä sinä ajattelet, mutta minä ajattelen, että totta kai jotain tuollaista oli tulossa.
Ilmastonmuutosta on tutkittu vuosikymmeniä. Ensimmäinen suomalaisen tutkijan huolestunut kirjoitus aiheesta julkaistiin Helsingin Sanomien yleisonosastossa vuonna 1976. Olisi lapsellista ajatella, että koko tämän ajan kaikki tutkimus olisi ollut validia, virheetöntä, vailla tieteen valtapeliä, kiihkeätä oikeassa olemisen tarvetta. Ne kuuluvat ihmisen toimintaan, ne kuuluvat tieteeseen. Ne kuuluvat ilmastotutkimukseen.
Mutta juuri tämän vuoksi on tieteellinen järjestelmä, joka pyrkii suodattamaan ihmisen itsekeskeisten ponnistelujen seasta suuntauksia, joihin voi luottaa. Eräs tällainen suuntaus on ilmaston lämpeneminen. Laajat aikasarjat eri puolilta maailmaa osoittavat, että se on käynnissä. Yksittäisten virheiden nostaminen keskiöön – se on lopulta vain esimerkki siitä, että mitään laajempaa ei ole nostettavaksi.
Lämpeneminen ei rajoitu vain tiettyjen valtioiden sisällä kerättyihin aikasarjoihin, ei edes tiettyjen maanosien. Tietoja kerätään tutkimuslaitoksissa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, ja kaikkialla johtopäätökset ovat samoja.
Lämpenemistä ei voi myöskään selittää se, että mittauspisteiden ympärillä olevat suurkaupungit ovat kasvaneet ja nostaneet lämpötilaa paikallisesti. Näinhän joskus näkee väitettävän. Ei. Esimerkiksi Norjan mittauspaikoista huomattavin lämpeneminen on mitattu juuri kaukana kaikista suurkaupungeista, Huippuvuorilla.
Haluan arvostaa skeptikkoja, epäilivätpä he ilmaston lämpenemistä tai jotain muuta – aivan kuin haluan arvostaa kaikkia ihmisiä, mielipiteistään riippumatta.
Siksi luen skeptikoiden kirjoituksia. Olen katsonut ajatuksella läpi linkkirimpsuja, joita he sirottelevat internetin keskustelupalstoille ja blogien kirjoitusten perään. Rimpsuja, joilla he haluavat kiihkeästi todistaa: katsokaa, tässä virheitä, tässä väärinkäsityksiä.
Olen katsonut ja ajatellut: siinä on nyt sitten virheitä, siinä väärinkäsityksiä. Hmm.
Ne ovat näpertelyä. Se on niiden ongelma. Laajassa kuvassa ne ovat vailla kunnollista todistusvoimaa. Niillä pystytään johtamaan harhaan ihminen, joka ei ajattele itse, ei ehkä ehdi ajatella. Tai ihminen, joka haluaa uskoa, että ilmastonmuutos ei ole totta. Ehkä ihminen, joka saa henkistä tyydytystä siitä, että saa olla eri mieltä kuin valtavirta. Mutta ei ihmistä, joka seuraa mediaa edes keskivertotarkkuudella.
En ole tutkija. En ole kuluttanut ilmaston lämpenemisen parissa enempää aikaa kuin minkään muunkaan itseäni kiinnostavan yhteiskunnallisen ilmiön. Seuraan sen, mitä media tarjoaa.
Mutta yhtä varmasti kuin Haitissa maa järisi tai Ruandassa tapahtui kansanmurha, yhtä varmasti kuin Sahara laajenee, voin sanoa: ilmasto lämpenee. Jollen uskoisi sitä, voisin saman tien heittää koko länsimaiseen tiedonvälitykseen pohjaavan maailmankatsomukseni romukoppaan.
On asioita, jotka “tiedän”. Tiedän, että istun nyt sohvalla. On asioita, joita en tiedä, mutta jotka uskon, koska niin moni niihin asioihin perehtynyt kertoo niin. Siis, että Haitissa järisi, Ruandassa kansanmurhattiin, Sahara laajenee ja ilmasto lämpenee.
Jos joku tutkisi asioita ja toteaisi, että Ruandan kansanmurhaa ei oikeasti tapahtunut. Alkaisi löytyä todisteita sellaisesta. Se olisi hämmentävää, mutta oletan, että minulla ei lopulta olisi vaikeuksia muuttaa mieltäni, jos todisteita tulisi riittävästi, koska kyse ei ole niin henkilökohtaisesta asiasta.
Mutta sellaisia todisteita ei ole ilmaantunut.
Juha Kauppinen
toimittaja