Suomen Luonnon verkkosivu-uudistuksen myötä blogi siirtyy osoitteeseen www.suomenluonto.fi/blogit/
Tätä blogia ei enää päivitetä, mutta vanhat blogipostaukset jäävät tähän osoitteeseen.
Annakaisa, verkkotuottaja / Suomen Luonto
Talvivaaran Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) toimittama asiakirja paljastaa, että Talvivaara siirsi ennen turmaa kipsisakka-altaaseen miljoona kuutiometriä metalleista sakeaa metallitehtaan jäännösvettä. “Hakemuksessa ei ole esitetty tuota johtamistapaa”, AVI:n ympäristöluvat-vastuualueen johtaja Sami Koivula kommentoi Suomen Luonnolle. Turma-altaan sisällöstä oli siirron jälkeen kolme neljännestä liuosta ja vain neljännes kipsisakkaa. Jätelainsäädännön mukaan sen piti olla jäteallas, jossa on mahdollisimman vähän liukoisia metalleja.
Talvivaara-yhtiö toimitti viikko sitten Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) selvityksen muun muassa kipsisakka altaan vuodosta ja sen seurauksista. Alun perin selostus piti antaa jo yli kuukausi sitten, mutta yhtiö sai jatkoaikaa. Nyt selvitys on ilmaantunut AVI:n sivuille. Selvityksessä paljastuu paljon uutta: yhtiö esimerkiksi myöntää nyt käyttäneensä kalkin lisäksi tonneittain lipeää myös kaivosalueen ulkopuolella Ylä-Lumijärven suolla.
Talvivaaran metallitehtaan sakeuttimia marraskuussa 2012. Sakeuttimilta palautuva metallitehtaan prosessivesi menee normaalisti takaisin liuotuskasojen kasteluun, mutta alkusyksyllä 2012 Talvivaara johti sen pitkään paljolti kipsisakka-altaalle. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio.
Suurin paljastus on se, että Talvivaara siirsi kipsisakka-altaaseen ennen onnettomuutta miljoona kuutiota metallitehtaan jäännösvettä. Tämä niin sanottu raffinaatti on metalliliuosta. Siinä on esimerkiksi noin neljä prosenttia alumiinia. Uraania siinä on tyypillisesti yli kymmenen milligrammaa litrassa ja kadmiumia 0,5-1 milligrammaa litrassa.
Kipsisakka-altaasssa ei sen jäteallasluonteen takia pitäisi olla merkittävästi liukoista alumiinia eikä ylipäänsä metalliliuosta. Alumiini oli yksi vuodon ikävistä yllätyksistä, sillä se on muun muassa omiaan tukkimaan kalojen kudokset. Vuotavassa liuoksessakin oli raportin ykkösliitteen mukaan noin kaksi grammaa alumiinia litrassa.
Kipsisakka-altaat heti vuodon jälkeen marraskuun lopussa 2012. Suurempi allas on ykkönen, pienempi ylhäällä kakkonen. Vuotanut ykköslohko on alhaalla vasemmalla, siitä eteenpäin lohkot ovat 2 ja 3 sekä toisen altaan 4 ja 5-6. Ykkösaltaan kaksi lohkorajaa ovat paljastuneet; niitä ei korotettu altaan reunavallia kesällä 2012 korotettaessa. Näin vuotoon tuli liuosta kaikista lohkoista ja altaasta poistui/poistettiin yhteensä noin 1,5 miljoonaa kuutiota luosta. Toisessakaan altaassa ei näy lohkorajaa lohkojen 5-6 välistä (vaan yksi iso lohko), mikä on riskeihin varautumisen kannalta puute. Yksi vuodon reitti meni kakkosaltaan ali eikä sen vaurioitumista vuodossa voida täysin sulkea pois. Altaiden suunnittelu siten, että lohkorajat osin hävitettiin ja ykkösaltaan vuotoreitit toisaalta menivät kakkosaltaan vallin sivuitse, toisaalta sen ali, teki Suomen Luonnon arvion mukaan rakennelmasta alttiin syksyllä 2012 sattunutta paljon vakavammalle onnettomuudelle. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio
Saiko kipsisakka-altaassa varastoida isoa määrää metallitehtaan väkevää liuosta? Onko tehtaalta tulevan poistoliuoksen eli raffinaatin miljoonan kuution siirto kipsisakka-altaisiin ympäristöluvan mukaista?
“Hakemuksessa ei ole esitetty tuota johtamistapaa”, Pohjois Suomen AVI:n ympäristöluvat-vastuualueen johtaja Sami Koivula kommentoi Suomen Luonnolle.
Erityisen huonosti metallitehtaan poistoveden massiivinen varastointi näyttää sopivan yhteen altaan kaatopaikkaluonteen kanssa, sillä kaatopaikkana kipsisakka-altaan tavoitteena on sitoa metallit mahdollisimman kiinteään muotoon. Kun kysyn tästä Koivulalta, hän viittaa voimassa olevaan ympäristölupaan:
“Kipsisakka-allas on luokiteltu lupamääräyksessä 45 tavanomaisen jätteen kaatopaikaksi. Prosessivesien varastointialtaista on annettu määräys 27.”
Koivula on ymmärrettävästi kommenteissaan varsin niukka. Muista lähteistä selviää helposti, että tavanomaisen jätteen kaatopaikan happamuusarvon eli pH:n pitäisi olla yli kuusi ja myös eri metallien pitoisuuksien pitäisi pysyä hallinnassa. Raffinaatin luonteesta Koivula toteaa:
“Raffinaatin pH on luokkaa 3 ja se sisältää liukoisessa muodossa kaikki ne metallit, joita ei ole otettu talteen.”
Raffinaatin ja sen tavoin happaman mutta ei niin metallipitoisen avolouhosveden massiivinen varastointi jätealtaaseen teki sakka-altaasta kaatopaikkana entistä paljon vaarallisemman. Olisihan sieltä onnettomuustilanteessa vuotava vesi monien aineiden suhteen paljon normaalitasoja väkevämpää ja samalla myrkyllisempää. Juuri tällaiseen jätelainsäädännöllä yritetään vaikuttaa. (Kaivosaltaisiin sovelletaan nykyisin kaivannaisjätedirektiiviä, ja vasta myöhemmissä oikeusprosesseissa selvinnee mikä merkitys ympäristöluvan jälkeen voimaan astuneilla lainmuutoksilla on, kun selvitetään mahdollista jätelainsäädönnön rikkomista).
Miljoonien kuutioiden liuosvarasto
Olisi altaassa ollut mitä vain, nesteen lisääminen lisäsi vuodon riskiä, koska paine altaan pohjalla kasvoi ja sen aiheutti entistä juoksevammassa muodossa oleva sisältö. Nesteen säilyttäminen kipsisakka-altaissa tiedettiin sinänsä vaaralliseksi viimeistään vuonna 2010, kun sakka-altaalla sattui edellinen iso vuoto. Kuten Suomen Luonto on aikaisemminkin kertonut, vuonna 2010 yhtiö kirjasi Kainuun Ely-keskukselle tehtyyn vuotoraporttiin lauseen “allasta ei käytetä veden varastointialtaana”, kun kysyttiin keinoista, miten välttää vastaava jatkossa.
Tämä lause on varmasti yhtiön kannalta keskeinen, kun onnettomuustutkintakeskus ja poliisi selvittävät asiaa.
Tuoreimmassa onnettomuudessa eri altaissa säilytetyn nesteen määrä oli erittäin suuri. Nyt AVI:lle toimitetun vuoden 2012 vuodon tietojen mukaan kipsisakka-allas ykkösessä oli ennen turmaa yli kolme miljoonaa kuutiota liuosta (yhtiön selostus: “Kipsisakka-altaan lohkoilla 1 – 3 oli vuototilanteessa liuosta noin 3,2 M m3 ja sakkaa noin 1,1 M m3.”). Jälleen nestettä oli myös vuoden 2010 turma-osassa. Lisäksi altaan kolmen lohkon väliset kaksi pengertä jäivät korotuksessa veden alle niin, että vuoto olisi ilman liuoksen siirtoa muualle ollut jopa 1,5 miljoonaa kuutiota. Lisäksi on arvioitavissa, että allas ykkösen ohella kipsisakka-allas kakkosessa oli ehkä 1,5 miljoonaa kuutiota liuosta. (Rinnakkaisaltaan tietoa onnettomushetkellä ei kumma kyllä löydy selostuksesta, asiaa koskevan liitteen graafit alkavat vasta pari viikkoa onnettomuuden jälkeen.)
Graafi kakkosaltaan lohkojen tilavuuksista marraskuulta 2012 helmikuulla 2013. Huomaa, että lohkot 5-6 raportoidaan yhteisinä, sillä ne eivät ole todellisuudessa erillisiä. Lähde: Talvivaaran täydennysraportti AVI:lle 15.2.2013, liite 3.
Talvivaaran raportista AVI:lle puuttuu vaadittuja tietoja, kuten vesitaseen riskiarviointeja. Sami Koivulan mukaan yhtiö toimittanee näitä tietoja myöhemmin. Loppukeväälle ennakoitu Talvivaaran ympäristöluvan uusiminen näyttää Koivulan mukaan joka tapauksessa myöhästyvän.
“|Kainuun] ELY siirsi poikkeamispäätöksen antamisen jälkeen sen osan ilmoituksesta, josta eivät antaneet päätöstä, 2 Mm3 vettä, käsiteltäväksi hakemuksena aviin tulee viemään taas aikaa, joka on pois koko asian ratkaisusta.”
Konsulttiyhtiön raportti: louhoksen sulkeminen johtui myös tilanpuutteesta malminliuotuksessa?
Talvivaara-yhtiö julkisti viime viikolla myös tilaamansa kansainvälisen SRK-konsulttitoimiston raportin, jossa käydään läpi Talvivaaran kaivoksen prosessin toimivuutta. Raportti kertoo ongelmista kasassa jossa metalleja liuotetaan malmista. Kasa oli syksyllä niin täynnä, ettei siihen enää mahtunut uutta malmia, mikä on SRK:n mukaan johtanut osaltaan avolouhoksen sulkemiseen: ”Crushing of ore and primary stacking has been suspended since September 2012 because of the water in the open pit and because there was no room on the primary pad.”
Avolouhoksen kuopassa on noin 1,5 mljoonaa kuutiota liuosta. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio
Normaalisti kasa tyjennetään jatkoliuotukseen niin sanotulle sekundäärikasalle. Se ei ole kuitenkaan sujunut. Raportin mukaan malmista on tullut primäärikasalla niin klimppiintynyttä (agglomerated into massive pieces), ettei siirtäminen ja uudelleenmurskaus ole sujunut suunnitellusti (muun muassa tästä syystä aluksi malmin nikkelistä saatiin primäärikasalla talteen hämmästyttävän vähän, vain kolmannes).
Primäärikasa näkyy kuvassa oikealla, sekundäärikasa vasemmalle, Etualalla kipsisakka-altaat. Kuva Mikko Maliniemi / Aviation Studio
Tyhjentämistä vauhditettiin loppuvuodesta siirtämällä kasalle normaalisti louhoksella toimivia kaivureita. Ongelma primäärikasan tyhjentämisessä on ollut niin iso, että miljoona tonnia avolouhkoselta tulevaa uutta malmia on sijoitettu suoraan sekundäärikasaan. Kummaltakin liuotuskasa-alueelta puuttuu tällä hetkellä varoallastilavuutta, sillä Talvivaaran syksyllä toimittaman uuden tiedon mukaan kasoissa on liuosta yli kaksi miljoonaa kuutiota. Suoria varoaltaita on niille alle 600 000 m3, jos maapohjaisia altaita ei oteta lukuun. Lisäksi Talvivaara on pitänyt varsinaisen liuotuksen varoaltaita silmiinpistävän tåysinä — varoaltaina ne toimisivat vain, jos olisivat tyhjiä.
Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto
Mehiläisten ja muiden pölyttäjähyönteisten joukkokuolemista eri puolilla maailmaa on raportoitu jo vuosien ajan. On epäilty viruksia, loisia ja geenimuuntelua – sekä torjunta-aineita.
Nyt EU:n elintarviketurvallisuusvirasto Efsa on saanut näyttöä tiettyjen torjunta-aineiden, neonikotinoidien, mehiläisiä tappavasta tehosta ja ryhtynyt soittamaan hälytyskelloja. Ilman pölyttäjiä ihmiskunta on pahemmassa kuin pulassa.
EU:n komissio haluaakin rajoittaa mehiläisiä tappavien kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Ymmärtääkseni useimmat jäsenmaat ovat siihen valmiita – Suomi ei kuulu joukkoon.
Suomen torjuvaa kantaa perustellaan rypsin viljelyllä. Ilman neonikotinoideja ei rypsi kuulemma menesty ja kasvi on Suomelle tärkeä, sillä sitä ei viljellä Euroopassa muualla.
Rypsiöljy on tutkimusten mukaan hyvin terveellistä ja kotimainen tuote on oiva vaihtoehto ulkomaisille öljyille. Onneksi meillä on myös luomurypsiöljyä. Taas on aika äänestää kukkarolla. Tällä kertaa mehiläisten puolesta.
Alice Karlsson, toimittaja, Suomen Luonto
Talvivaaran kaivoksen ulkopuolelta löytyi marraskuussa hehtaarikaupalla mönjää, jonka yhtiö pienen viivyttelyn jälkeen myönsi sinne saostaneensa. Suomen Luonto selvitti liejun koostumuksen.
Voima-lehden toimittaja Laura Happo huomasi 23. marraskuuta sinivihreää mönjää Ylä-Lumijärvellä Talvivaaran kaivoksen eteläpuolella. Mitä mönjä oli? Kun viranomaisista tai yhtiöstä ei kuulunut mitään, Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri vaati julkisesti lisätietoa. Yhtiö ilmoitti muutaman päivän kuluttua, että se oli tarkoituksella saostanut kaivoksen ulkopuoliselle suolle vuodon metalleja. Toiminta oli mielestäni tapahtunut salakähmäisesti eikä olisi välttämättä paljastunut ilman Voima-lehden liejuun sekaantumista. Avoimeksi jäi, mikseivät yhtiö tai Kainuun ely-keskus kertoneet asiasta.
Kuva: Stop Talvivaara.
Sen tarkempaa tietoa mönjästä ei ole sittemmin saatu lukuun ottamatta säteilyturvakeskuksen näytteenottoa. STUK toteaa, ettei mönjän uraanista ei ole ihmisille säteilyvaaraa, jos lieju pölisee. Muusta luonnosta tai vesistövaikutuksista ei puhuta.
Entäpä muut aineet kuin uraani? Niiden selvittäminen jäi meille. Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin varapuheenjohtaja Antti Lankinen otti mönjästä näytteen, jonka dosentti Heikki Simola toimitti analysoitavaksi Savo-Karjalan ympäristötutkimukseen Kuopioon. Suomen Luonto vastasi analyysin kustannuksista.
Mönjä on melkoinen metallicocktail (oikeanpuoleinen sarake linkissä). Tutkitussa lietenäytteessä oli kuiva-ainetta 64 grammaa kilossa. Näytteen kuiva-aineesta sata grammaa/kilo on rautaa ja lähes saman verran alumiinia. Mangaania on puolet edellisten määrästä. Nikkeliä on paljon, 1,7 grammaa kilossa kuivattua näytettä. Bariumia on 0,02 grammaa ja uraania on 0,2 grammaa (188 000 mikrogrammaa) kilossa kuiva-ainetta ja märkänäkin siis yli 10 000 mikrogrammaa kilossa.
Nyt analysoitu mönjä on niin sanottujen turva-altaiden ulkopuolella Ylä-Lumijärvellä (kartan vasen alakulma). Samantapaista tavaraa on kaikkien kartan altaiden pohjassa. Kartta: STUK.
Pitoisuudet ovat niin korkeita, että aine on vaaraksi ympäristölleen. Maaperä on pilaantunut.
On vaikea sanoa, mikä metalleista tulee aiheuttamaan eniten ongelmia. Muiden metallien ohella myös uraani on toki luonnolle vaarallisella tasolla. Nähtäväksi jää, penkovatko eläimet liejua; esimerkiksi kasvien juuret ja maaperäeläimet ovat uraaniin ja metalleihin jatkuvassa kontaktissa.
Maaperässä vaarallisista tasoista sopii esimerkiksi uraani. Dosentti Helvi Heinonen-Tanski toteaa Suomen Luonnolle, että jo 600 mikrogrammaa uraania kilossa heikentää esimerkiksi matojen hengissä säilymistä ja lisää epämuodostumien määrää. (LISÄYS 21.12. Yleisemmin tietoja uraanin haitallisuudesta etenkin vesiympäristöille on kerätty tänne EU:n ympäristö- ja terveyskomitean (SCHER) raporttiin. Eliiöiden herkkyys vaihtelee hyvin paljon ja akuutti myrkytys seuraa usein vasta korkeasta pitoisuudesta. Hollannin valtion kansanterveyden ja ympäristön instituutti RIVM suosittelee sivun mukaan vesistöille maksimissaan yhden mikrogramman maksimilisäystä perustuen varmuuskertoimiin. EU:n SCHER dokumentissa vesien selkärangattomille kokonaispitoisuuden varmuusarvo on 5 mikrogrammaa litrassa, jonka alla 95% eliöstöstä olisi turvassa. On hyvä muistaa, että uraani on vain yksi haitallisista aineista: esimerkiksi nikkeli, rauta, alumiini ovat myös rasittamassa omina pitoisuuksinaan. LISÄYS loppuu).
Aineet leviävät myös vesistöihin. Ennen turmaa Ylä-Lumijärvessä uraanin pitoisuus oli jo koholla, 3,04 mikrogrammaa litrassa ja Lumijoessa 1,93 mikrogrammaa litrassa, kuten kerroimme keväällä blogissamme. Nyt pitoisuus näyttäisi ollen marraskuun lopussa liukoisena yli 16 mikrogrammaa, mihin varmasti on osuutensa suon ja järven pohjan liejulla, josta vapautuu aineita; osuus pitäisi selvittää. (Lisäys 21.12. Ylä-Lumijärvessä mitattiin STUK:n mukaan 15.11. 600–700 mikrogrammaa litrassa, 21.11. 470 mikrogrammaa litrassa ja 29.11. 640 mikrogrammaa litrassa (kokonaisuraani). Vain 21.11. on ilmoitettu näytesyvyys joka oli 0,5 metriä. STUK pitää säteilysuojelullisena rajana 100 mikrogrammaa litrassa. Biokemisti Jari Natuselle kiitos tiedosta.)
Mönjä on Ylä-Lumijärvellä (ylemmän kuvan oikea alakulma, kipsisakka-altaat kuvassa vasemmalla ylhäällä). Alla lähikuva alueesta; suo on ohuelti lumen peitossa. Kuvattu 29.11.2012. Kuvat: Mikko Maliniemi /Aviation Studio
Talvivaara aikoo yrittää metalliliejun keräämistä pois, kun maa routaantuu. Sitä ennen metallit liukenevat lietteestä aina kun lumi sulaa. Jää nähtäväksi, miten paljon lisäkuormaa vesistöt saavat. Myrkyllisen lietteen ongelma on hyvin laaja, koska metalleja on saostettu yläpuolella olevan kartan ja kuvien kaikkiin altaisiin ja muuallekin. Talvivaaralla onkin miljoonien kuutioiden saastuneen veden ongelman ohella mietittävänään, miten kunnostaa yli neliökilometri saastunutta maata altaiden ja järvien pohjilla, mönjäsuolla ja minne tulvavedet metalleja ovatkin kuljettaneet. Urakka on vaikea ja kallis, ja sen onnistuminen jää väkisinkin vaillinaiseksi.
Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto
Lappeenrannan Konnunsuon Höytiönsuo on erittäin tärkeä esimerkiksi metsähanhelle, tundrahanhelle ja jouhisorsalle sekä monien petolintujen saalistusalueena. Nyt VAPO hakee sinne lupia turvetuotantoon harhaanjohtavin luontoselvityksin. Höytiönsuolla pesimälinnustoa tutkittiin epäluotettavin menetelmin, eikä selvityksessä tarkastella lainkaan alueen korkeaa muutonaikaista suojeluarvoa tai turpeenoton haittoja Konnunsuon valtakunnallisesti tärkeälle lintualueelle.
Entinen valtion polttoainekeskus VAPO havittelee turvetuotantoa varten kymmeniä soita, joista yksi on Höytiönsuo Lappeenrannan Joutsenossa, Konnunsuon suoalueen itäpäässä. Ympäristölupa turvetuotannon aloittamiseen edellyttää luontoselvitystä, jonka linnustoa koskeva osa on Höytiönsuolla laadittu epäluotettavin menetelmin ja muutonaikainen linnusto ja alueen erittäin korkea suojeluarvo unohtaen.
Höytiönlampi 29.4.2012 kuvassa tulvivaa rantaluhtaa, jossa viitasammakot soivat ja kutevat. Kuva: Karri Kuitunen.
Selvityksen on tehnyt VAPO:n tilauksesta yksityinen konsultti, jolle on tarjottu aivan riittämättömät resurssit kunnon selvityksen tekoon, kuten VAPO:lla näyttää olevan tapana yleisemminkin. Pyrkiikö VAPO tarkoituksella vähättelemään havittelemiensa soiden suojeluarvoa tilaamalla pinnallisia ja puutteellisia lintu- ja luontoselvityksiä, joissa esimerkiksi osa uhanalaisista lajeista tai merkittävä määrä yksilöitä jää huomaamatta?
Lintuja laskettu epäluotettavin menetelmin
Höytiönsuon pesimälinnuston selvitys perustuu vain kahteen käyntikertaan, joista ensimmäinen ajoittui varhain pesivän lajiston parhaan havaittavuuskauden loppuvaiheeseen, toinen niin myöhään, että enemmistöllä kaikista alueella pesivistä lajeista pesintäaika oli jo ohi, ja poikueetkin olivat suureksi osaksi hajonneet ja siirtyneet muualle.
Konnunsuo. Konnunsuon aukeat ja Höytiönsuo muodostavat lintualueena kokonaisuuden. Kuva: Karri Kuitunen.
Kun lintulaskennassa yhdellä käyntikerralla havaitaan parhaissakin oloissa enintään kaksi kolmasosaa alueella pesivistä lintupareista, ja havaittavuus vaihtelee lajista toiseen huomattavasti pesinnän vaiheen, laulu- ja ääntelyaktiivisuuden ja muiden käyttäytymispiirteiden mukaan, on kahden väärään aikaan ajoitetun käyntikerran antama tulos lajiston koostumuksesta ja eri lajien runsaudesta erittäin epäluotettava.
Lintujen aktiivisin laulu- ja ääntelyaika sekä luotettavin laskenta-aika ajoittuvat auringonnoususta noin kello kymmeneen. Höytiönsuolla laskentoja on jatkettu iltapäivän puolelle, mikä tekee tuloksista entistä epäluotettavampia.
Lisäksi Höytiönsuon selvitysalue on käyty läpi moninkertaisella nopeudella verrattuna Luonnontieteellisen keskusmuseon julkaisemiin laskentaohjeisiin (Koskimies & Väisänen 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet). Höytiönsuon kokoista aluetta ei edes alhaisen lintutiheyden ympäristötyypeillä voida tutkia luotettavasti selvityksessä käytetyn ajan puitteissa. On varmaa, että selvityksessä on jäänyt huomaamatta lukuisa joukko suolla pesiviä ja pesimäaikaan esiintyviä lajeja sekä merkittävä osa lintupareista.
Selvityksestä ei käy mitenkään ilmi, millä perusteilla havaitut yksilöt on tulkittu pesiviksi, ja kuinka ne on eroteltu mahdollisista ei-paikallisista yksilöistä. Kahden käyntikerran laskenta ei tosin luotettavaan erotteluun riittäisikään.
Aiempi aineisto jätetty huomiotta
Selvityksessä todetaan, että alueelta on aiempaa aineistoa ja että Höytiönlammen linnustoa on tutkittu yksityiskohtaisesti muiden tutkijoiden toimesta, millä tarkoitettaneen vuosikymmeniä kertynyttä lintuharrastajien havaintoaineistoa sekä ornitologi Karri Kuitusen järjestelmällisiä tutkimuksia viime vuosina. Tätä runsasta aineistoa ei ole kuitenkaan millään lailla käytetty selvityksessä, vaikka sitä olisi ollut saatavissa sekä julkaistuna (mm. Ornis Karelica -julkaisusarjassa) että Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry:n havaintoarkistossa ja Tiira-lintutietokannassa.
Tietyn alueen lintulajisto ja eri lajien runsaus vaihtelevat vuodesta toiseen sekä luontaisten että ihmisen toiminnasta johtuvien syiden vuoksi. Aiempi havaintoaineisto olisi paitsi ilmentänyt vaihtelun laajuutta myös paljastanut sellaisia vähälukuisia ja yleensä korkean suojeluarvon vaateliaita lajeja, jotka eivät esiinny alueella joka vuosi, tai joita on jäänyt havaitsematta vain kahden käyntikerran selvityksessä.
Toisaalta Höytiönsuon linnustoselvityksen vähät viittaukset muuhun aineistoon ovat harhaanjohtavia. Selvityksessä väitetään Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen ylitarkastaja Tuomo Ollilaan vedoten, että alueella ei tavata uhanalaisia petolintuja. Ollila kokoaa kuitenkin vain maakotkan, muutto- ja tunturihaukan ja Pohjois-Suomen merikotkien seurantatulokset, joten viittaus on harhaanjohtava tässä yhteydessä.
”Höytiönsuolla saalistaa uhanalaisista petolintulajeista säännöllisesti hiiri-, mehiläis- ja sinisuohaukkoja, ja suo on monina vuosina muodostanut osan näiden lajien pesimäaikaisista reviireistä”, toteaa alueen paras tuntija, ornitologi Karri Kuitunen. Hän paitsi tutkii Konnunsuon linnustoa, myös asuu Konnunsuolla. Myös nuolihaukka saalistaa suolla korentoja.
Nuolihaukka saalistaa. Kuva: Karri Kuitunen.
Rauhallista Höytiönsuota on osin kiittäminen siitäkin, että Konnunsuon alue houkuttelee myös maa-, meri- ja kiljukotkan sekä haarahaukan tapaisia ihmisarkoja lajeja saalistamaan ja lepäilemään muuttomatkalla.
Haitat tärkeälle muuttoalueelle vaiettu
Suurella osalla soista ja muista kosteikoista lintujen laji- ja yksilömäärät sekä linnuston suojeluarvo ovat muuttoaikaan jopa moninkertaisia pesimäaikaan verrattuna. Näin on Konnunsuon alueellakin.
“Konnunsuon peltoaukeat sekä Höytiönsuolla sijaitseva Höytiönlampi kuuluvat Suomen tärkeisiin lintualueisiin (FINIBA-alueet). Tästä huolimatta VAPO:n linnustoselvitys väittää FINIBA-alueen sijaitsevan neljän kilometrin päässä Höytiönsuosta”, ihmettelee Karri Kuitunen.
Todellisuudessa Höytiönsuo on Konnunsuon FINIBA-peltoaukeiden reunassa. Turvetuotantoalue yltäisi FINIBA-alueen tärkeimpiin kohteisiin kuuluvan Höytiönlammen rantaan asti — etäisyys on siis nolla kilometriä.
”Konnunsuon peltoaukeat Höytiönsuon vieressä olivat vuosina 2010−2011 yksilömäärien perusteella metsähanhen rossicus-alalajille eli tundrametsähanhelle sekä tundrahanhelle Suomen tärkein keväinen lepäilyalue, painottaa Karri Kuitunen. ”Tundrahanhen lepäilijämäärät olivat suurempia kuin missään muualla Suomessa myös keväällä 2012 ja tundrametsähanhellakin huippuluokkaa. Myös valkoposkihanhen lepäilijämäärät erityisesti syksyllä 2011 ja 2012 kuuluivat valtakunnan suurimpiin.
Tundrahanhia. Konnunsuo-Höytiönlampi on lajin tärkein keväinen
levähdyspaikka Suomessa. Kuva Karri Kuitunen.
Konnunsuon merkitystä lepäilyalueena osoittaa sekin, että kaularengastettujen yksilöiden perusteella hanhiparvet lepäilevät ja ruokailevat alueella pitkään. Jopa tuhatpäiset hanhiparvet lepäilevät ja yöpyvät säännöllisesti rauhallisella Höytiönlammella, jonne ne siirtyvät pelloilta myös ihmisten liikkuessa tai häiritessä muuten peltoaukeilla.
Hanhien lisäksi Konnunsuon tulvapelloilla ja Höytiönlammella lepäilee muuttoaikaan valtakunnallisesti merkittävän suuria sorsaparvia. Keväällä 2012 tavin maksimimäärä oli Konnunsuolla Suomen suurin, sinisorsan kolmanneksi suurin, sisämaapaikoista jouhisorsan kerääntymä neljänneksi ja haapanan kuudenneksi suurin. Esimerkiksi kevään 2010 sinisorsan maksimimäärä oli kuudenneksi suurin Suomessa. Kaikilla näillä lajeilla Konnunsuon kerääntymät olivat Etelä-Karjalan suurimmat.
”Mikäli Höytiönsuo otettaisiin turvetuotantoon, Konnunsuon FINIBA-alueeseen kuuluva ja sen suojeluarvoa merkittävästi nostava Höytiönlampi ei enää soveltuisi hanhien ja sorsien lepäily- ja suojapaikaksi, mikä laskisi huomattavasti koko Konnunsuon lintualueen arvoa”, sanoo Karri Kuitunen.
Kuitusen mukaan nykyisillä lintumäärillä Konnunsuo täyttäisi jopa kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (IBA-alueet) kriteerit. ”Pelkästään vuosina 2010−2011 alueella tavattiin neljä äärimmäisen uhanalaista, kuusi erittäin uhanalaisia, 22 vaarantunutta, 19 silmälläpidettävää ja 45 EU:n lintudirektiivin I liitteen lajia.”
Muutonaikaista suojeluarvoa ei tarkasteltu
VAPO:n linnustoselvitys ei tarkastele millään lailla alueen muutonaikaista linnustoa eikä Höytiönsuon turpeenottohankkeen välittömiä haittoja Höytiönlammelle ja koko Konnunsuon FINIBA-alueelle – siitäkin huolimatta, että alueen muutonaikaisen linnuston monimuotoisuus ja poikkeuksellinen runsaus on yleisesti tunnettu ja selvityksen tekijänkin tiedossa.
Muutonaikaisten lintukerääntymien ja niiden suojeluarvon huomiotta jättäminen on outoa, koska niin Suomen kuin Euroopan Unioninkin suojelusäännökset edellyttävät tärkeiden lintualueiden suojelua lintujen kaikissa vuodenkierron vaiheissa. Muutonaikaista aineistoa olisi ollut yllin kyllin saatavilla niin Karri Kuitusen perinpohjaisista tutkimuksista kuin jo vuosikymmeniä kerätystä aineistosta, josta suuri osa on julkaistu Ornis Karelicassa.
Kunnollisessa selvityksessä olisi pitänyt tutkia myös alueen linnustoa ja sen suojeluarvoa talviaikaan, sillä esimerkiksi teeriä (lintudirektiivin liitteen 1 laji) elää Höytiönsuolla vuoden ympäri, ja selvitys aliarvioi muutenkin Höytiönsuon arvoa metsäkanalintujen elinpiirinä.
Höytiönsuo esimerkki harhaanjohtavista luontoselvityksistä
Viime keväänä väitellyt Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Tarja Söderman osoittaa väitöskirjassaan, että YVA-selvityksissä ei yleensä osata ennakoida sitä, miten ja mihin lajeihin, luontotyyppeihin tai luonnon toimintoihin luontoa muuttavien hankkeiden vaikutukset todella kohdistuvat. Höytiönsuon hankealue ei ylitä YVA-menettelyä edellyttävää pinta-alaa, mutta tämä ei ole hyväksyttävä peruste heppoiselle ja harhaanjohtavalle lintuselvitykselle.
Höytiönsuo ei olekaan yksittäistapaus vaan kuvastaa yleisemminkin epäluotettavia ja riittämättömiä luontoselvityksiä, joiden perusteella esimerkiksi lupia turvetuotantoon myönnetään. Muutonaikaisen lintusuojeluarvon puuttuminen ja FINIBA-alueen harhaanjohtava ilmoittaminen viittaavat siihen, että Höytiönsuon lintu- ja luontoarvoja on tarkoituksellisesti haluttu vähätellä.
Viitasammakko Höytiönlammella. Kuva: Karri Kuitunen.
VAPO:n teettämä linnustoselvitys on täysin käyttökelvoton Höytiönsuon turpeenottohankkeen luontovaikutusten ennakointiin. Sama pätee viitasammakoistakin tehtyyn selvitykseen. Siinä Höytiönlampi todetaan sinänsä oikein merkittäväksi tämän luontodirektiivin liitteen IV erityisesti suojeleman lajin esiintymis- ja lisääntymispaikaksi. Selvityksessä ei kuitenkaan pohdita, kuinka sammakoille kävisi turvekentän todennäköisesti kuivattaessa niille välttämättömän, keväällä tulvivan rantaluhdan.
Kuinka monta suota on jo ehditty tuhota turvekentiksi yhtä riittämättömien, epäluotettavien ja harhaanjohtavien lintu- ja luontoselvitysten perusteella? Etelä-Suomen suoluonnon tuhoaminen turpeenoton ja muiden hankkeiden vuoksi on viimein lopetettava kokonaan!
Pertti Koskimies, ornitologi ja Suomen Luonnon avustaja
Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon jälkeisinä viikkoina on
muun muassa koetettu määritellä, kuinka pahasta
onnettomuudesta oli kyse. Tarkoitus on hyvä,
asiathan pitää suhteuttaa. Mutta kun koetetaan
verrata Talvivaaraa Fukushimaan, ollaan hakoteillä.
Kulisseissa selvitellään kiivaasti tällä hetkellä kahta asiaa: saiko Talvivaaran kipsisakka-altaaseen varastoida vettä, ja jos ei saanut, kenen syytä on, että sinne varastoitiin vettä. Tai no, syyhän oli tietysti toiminnanharjoittajan, siis Talvivaaran. Mutta oliko Talvivaaran lupa löperö (Pohjois-Suomen aluehallintoviraston syytä) vai valvottiinko sitä löperösti (Kainuun ely-keskuksen syytä)?
Tätä puntaroidessa piirretään suuntaviivoja pari vuotta sitten uusitulle ympäristöhallinnollemme. Talvivaarasta tullee tätä kautta väistämättä ennakkotapaus, johon tulevia vuotoja ja päästöjä ja niiden syyllisyyksiä tullaan vertaamaan.
*
Tutkintojen etenemistä odotellessa on syytä koettaa hahmottaa ja suhteuttaa, mistä Talvivaaran onnettomuudessa oikeastaan oli kyse.
Ensinnäkin kipsisakka-altaan vuodon vertaaminen maailmanhistorian suuriin ympäristökatastrofeihin, kuten Tšernobyliin, Fukushimaan, Three Mile Islandiin, Minamataan jne., on absurdia ja tarpeetonta.
Talvivaaran vuoto on modernin maailman ympäristöonnettomuus: jos se olisi tapahtunut 30 vuotta sitten, sitä ei olisi noteerattu kenties lainkaan. Mikäli osoittautuu, että kipsisakka-altaaseen ei olisi saanut varastoida vettä (kuten nyt vahvasti näyttää), Talvivaara vertautuu ennemmin Lokapoikien sikailuihin kuin Fukushimaan: silloin se olisi tahallinen ympäristörikos, jossa leväperäisen toiminnan vuoksi olisi aiheutettu tahallisesti merkittävä vesistöpäästö.
Koska onnettomuus ei tapahtunut Vantaanjoen äärellä (niin kuin Lokapoikien päästö), vaan Kainuun korvessa, onnettomuus on myös äärimmäisen altis kaikenlaiselle irvailulle ja vähättelylle, jota on kuultu arvovaltaistenkin tahojen suusta. On muistutettu, että Talvivaaran vuodossa ei kuollut ihmisiä. Muun muassa tällä argumentilla perustellen on oltu sitä mieltä, että Talvivaaran kupeessa suurimman päästön aiheutti media.
Tälle ajattelulle löytyy varmasti kannattajiakin: luonnolla ei ole väliä, ympäristöllä ei ole väliä, tärkeintä ovat elinkeinot. Ne ovat niin tärkeitä, että lorahdukset sitä ja tätä kuuluvat asiaan.
Talvivaaran vuodon aikainen vellonta on kuitenkin osoittanut, että suuri osa suomalaisista ei enää ajattele näin. Lisäksi ääri-ihmiskeskeinen maailmankatsomus (jossa vain ihmisuhrit lasketaan) on ongelmallinen siksi, että Euroopan unionin ja Suomen lainsäädäntöä on mennyt vuosikymmen nimenomaan voimallisesti haluttu ja pyritty kehittämään suuntaan, jossa ympäristöä ja luontoa ei saa pilata. Jossa ympäristön suojelu on arvo sinänsä.
Kyse on isoista yhteiskunnallisista virtauksista, ajattelutavan muutoksesta, joka on käynnissä ja oikeastaan suurelta osin tapahtunut jo.
*
Uudelle ajattelulle antaa pohjan EU:n vesipuitedirektiivi vuodelta 2000. Sen sisältö on siirretty osaksi myös Suomen lakia: on synnytetty laki vesienhoidon järjestämisestä (2004) ja joukko muita lakeja ja lakimuutoksia ja päätöksiä, joiden linja on selvä:
Tavoitteena on estää vesien tilan huononemista. Itse asiassa tavoitteena on parantaa vesien tilaa Euroopan unionin alueella, myös Suomessa. Lisäksi tavoitteena on tehostaa vesiensuojelua. Sitä varten on olemassa listat vesistöille haitallisista ja vaarallisista aineista, joita saa olla vain tietty määrä vesissä. Listoilla ovat esimerkiksi nikkeli ja kadmium, joiden laatunormiarvot ovat vuosien varrella ylittyneet Talvivaaran läheisissä järvissä useita kertoja.
Tämä on Suomen lakia, ei mielipide.
Se, kuinka lakia luetaan Talvivaaran kohdalla, tullaan luultavasti kuulemaan tulevaisuudessa: onko Talvivaara pilannut vesiä, heikentänyt niitä, onko tämä ollut niin vakavaa, että lakia on rikottu? Toistaiseksi voidaan sanoa vain, että lain henki on selvä, eikä Talvivaaran toiminta missään tapauksessa noudata sitä.
Odotettavissa on kuitenkin, että Talvivaara ei tule myöntämään suoraan pilanneensa ympäristöä tai heikentäneensä vesien tilaa oleellisesti.
Yhteiskunnan on tehtävä tämä arviointi. Talvivaaran tapausta ei saa jättää tältä osin kesken.
Samalla selvitellään todennäköisesti vuosia kestävissä oikeudenkäynneissä, kuinka laajalla alueella Talvivaara on aiheuttanut vahinkoa kiinteistöille.
*
Summa summarum: menneiden viikkojen keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että valtaosa suomalaisista ei halua Talvivaaran vuodon kaltaisia tapahtumia Suomeen.
Vaikuttaa siltä, että myöskään lain silmin katsottuna Talvivaaran vuodon kaltaisia tapahtumia ei haluta Suomeen.
Talvivaaran päästö ei tule aiheuttamaan säteilyhaittoja Aasiassa. Se ei voi siksi vertautua Tšernobyliin tai Fukushimaan. Mutta vuoto, ja tulevat mahdolliset päästöt ja Talvivaaran ”normaalin” toiminnan aiheuttama kuormitus, voivat pilata vesistöjä pitkällä matkalla Oulujärven ja Vuoksen suunnissa. Uhattuna ovat esimerkiksi Nurmijoen ja Tuhkajoen luontaiset taimenkannat. Jos kadmium tai muut haitta-aineet tappavat planktonia, tämä heijastuu suoraan kalakantoihin heikentävästi.
Näin ei saa tapahtua.
Näin ei saa tapahtua, koska suomalaiset eivät tykkää siitä, että näin tapahtuu. Vaikuttaa siltä, että näin ei saa tapahtua myöskään lain silmissä.
*
Ihminen haluaa säästää asioita. Hän haluaa säästää puuauton, jolla hän leikki lapsena, hän haluaa säästää Unescon maailmanperintökohteena suojellun hökötyksen jossain viidakossa. Hän haluaa säästää Suomen puhtaita vesiä.
Tätä halua säästää asioita voi pitää sivistyksenä. Kun suomalaiset ovat (lähes) yhteen ääneen sanoneet, että Talvivaaran vuodon kaltaista ympäristösikailua ei saa tapahtua Suomessa, se on yksinkertaisesti sivistystä. Suomalaiset sanovat viimein ääneen sen, mitä ovat vähintään alitajuisesti ajatelleet jo pitkään.
Otamme ulkomailla reissatessamme mieluusti vastaan kehuja puhtaasta luonnostamme. Taannoin kokoontunut maabrändityöryhmäkin tuli munkinkammiostaan ulos kädessään johtopäätös, jonka mukaan Suomen kannattaisi ehkä jopa ennen kaikkea pitää huolta puhtaasta luonnostaan. Puhdas luonto on meille itsestäänselvyys.
Luonto vain ei säily puhtaana, jos sitä ei aktiivisesti säilytetä. Tämän ymmärtää yhä suurempi osa suomalaisista. Näin voi tulkita Talvivaarasta seuranneen laajan pöyristyksen.
Ei tarvitse olla kyse siitä, saako kaivoksia olla. Tai siitä, pitäisikö Talvivaara sulkea. Kyse on siitä, millä ehdoin kaivokset toimivat, millä ehdoin ne toimivat Suomessa.
Yleinen mielipide vaikuttaisi nyt olevan vahvasti sitä mieltä, että Talvivaaralta ja muilta kaivoksilta vaaditaan vastuullista toimintaa. Tämä tarkoittaa automaattisesti esimerkiksi kunnollisia satsauksia vesistön- ja ympäristönsuojeluun – siis myös tarvittaviin kunnollisiin (ja joskus kalliisiinkin) laitteisiin.
Tämä kaikki on oleellista, ei se, oliko Talvivaaran vuoto jollain keinotekoisilla mittareilla pahempi vai parempi tapahtuma kuin Tšernobylin onnettomuus.
Juha Kauppinen
toimittaja
• Talvivaaran kipsisakka-altaita on kaksi. Suomen Luonto kysyi, miksi Kainuun ely-keskus rajoittaa myös uudemman kipsisakka-altaan (sakka-allas 2) käyttöä.
• Selvisi, että kipsisakka-allas 2 on saattanut vaurioitua toisen altaan vuodosta, joka meni sen sivuitse.
• Allas kaksi tyhjennetään nyt vedestä jota oli siellä ehkä kaksi miljoonaa kuutiometriä. Allas täytettiin piripintaan ykkösaltaan vuodosta. Metalleista saastunut vesi siirretään nyt avolouhokseen
Talvivaarassa vuosi kipsisakka-altaista vanhempi eli ykkösallas. Kuten kuvasta alla näkyy, vieressä on toinen allas, jonka vuodoista tai tilanteesta ei ole kerrottu. Vuotanut allas on kuvassa ylhäällä. Sen sinisellä värjätty lohko 1. petti. Alemmassa altaassa on kolme lohkoa. Lausunnossaan metallitehtaan käynnistämisestä Kainuun ely-keskus pitää “turvalliseksi todettuna” vain yhtä niistä (kuvassa vasemmalla alhaalla oleva lohko eli lohko 4.).
Kipsisakka-altaat. Päävuoto meni kuvassa oikealta alas kakkosaltaan laitaa tekstin uraanialtaat-suuntaan (en tiedä onko niitä rakennettu, toisessa piirroksessa kohdalla lukee ”tehtaan vesiallas”).
Kainuun ely:n patoturvallisuuden ylitarkastaja Heli Nurmi, miksi haluatte että kipsisakkaa varastoidaan toisessakin kipsisakka-altaassa vain yhteen kolmesta lohkosta?
”Vuotovesi on vaikuttanut altaaseen.”
Onko siis tullut eroosiota?
”Jotain tällaista.”
Millainen on Talvivaaran altaiden turvallisuus nyt patoturvallisuuden kannalta?
”Sakka-allas 2 on nyt ensimmäisenä tutkittava allas. Mitä sille on tapahtunut.”
Lehtikuvissa (kuten alla) näkyy, että kakkosallas on täynnä ja että siihen pumpataan vuotoliuosta. Vuotovesi nuolee altaan vallia.
Talvivaaran vuotoa 9.11. 2012. Oikealla näkyy kakkosallas, jonka reunavallissa ykkösaltaan vuoto virtaa. Vesi on altaassa korkealla. Kuva Pekka Moliis / Lehtikuva
Heli Nurmi, kakkosallas oli lehtikuvien mukaan onnettomuuden jälkeen melko täynnä, kun sinne pumpattiin myös vuotovettä, oliko näin?
“Otettiin paljon. Oli lopuksi HW-tasossa (ylävesitasossa)”
Paljonko on kakkosaltaan tilavuus?
Nurmi plaraa papereitaan.
”Kakkosaltaan kolme lohkoa ovat yhteensä reilut 30 hehtaaria. Tilavuus on siis kolme tai tarkemmin ottaen 2,5 miljoonaa kuutiometriä.”
Osa kakkosaltaan tilavuudesta on kipsisakkaa ”on siinä kipsisakkaakin”, mutta enimmäkseen vettä (oikeastaan kemikaaliliuosta). Missä vesi nyt on? Heli Nurmi kertoo, että vesi siirretään nyt sekä ykkös- että kakkosaltaasta avolouhokseen.
Kuinka paljon siellä (avolouhoksessa) saa varastoida vettä?
”Se selviää ensi viikolla kun asiasta annetaan päätös.”
Avolouhokseen menee siis myös kipsisakka-allas ykköseen jäänyt vesi. Kipsisakka-allas ykköstä korotettiin ennen onnettomuutta Heli Nurmen mukaan pari kolme metriä (harjakorkeudesta 223,5–225 mpy korkeuteen 228 metriä). Altaan välivalleja ei Nurmen mukaan korotettu, joten vesi pääsi vuotamaan niiden paljastumiseen asti koko alalta. Altaan koko on 69 hehtaaria, joten korotuksessa tuli tilavuutta lisää ainankin pari miljoonaa kuutiometriä.
Aivan täynnä allas ei onnettomuuden alkaessa ollut.
Heli Nurmi, kuinka paljon (ykkös)altaan vuodon riskiksi arvioitiin?
”Jos kokonaan tyhjenee, laskimme, että menee miljoona kuutiometriä.”
Jään miettimään Nurmen tietoa kakkosaltaasta. Jos kakkosallaskin on vaurioitunut, paljon suurempi onnettomuus on saattanut olla mahdollinen, koska jo sen yhden lohkon pettäminen olisi tuonut vuotoon lähes saman verran lisää.
Ensi viikolla siis selviää, paljonko vettä aiotaan varastoida avolouhokseen. Happaman ja raskasmetallipitoisen veden varastointi sinne on aikaisemmin herättänyt kysymyksiä, koska sen vuotaminen ympäristöön on sitä todennäköisempää mitä enemmän ja mitä korkeammalle sitä on varastoituna louhokseen. Luonnonsuojeluliitto tiedotti tänään Rysäpuron veden louhoksesta itään muuttuneen happamaksi.
Antti Halkka
toimituspäällikkö
Suomen Luonto
Talviraara on väittänyt tämän vuoden sateita ”historiallisiksi”. Sotkamossa on satanut paljon tänä vuonna, mutta vastaavasti satoi vuonna 2004. Kahdeksan vuotta ei riitä historian pituudeksi riskienhallinnassa.
Talvivaara haluaa laittaa katastrofinsa sateen piikkiin. Tutkimme, onko väite vedenpitävä.
Talvivaaran kahden toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan mukaan sade olisi syy Talvivaaran saastevuotoon.
”Perussyy (ongelmiin) on sää ja sadeolosuhteet. Viimeiseen sataan vuoteen ei ole saatu näin suuria sateita”, Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja Tapani Järvinen sanoi Iltalehdessä. Kauppalehden mukaan uusi toimitusjohtaja Pekka Perä mainitsi puolestaan [tiedotustilaisuudessa] pariinkin otteeseen, että [Perän mukaan] yli sataan vuoteen runsaimmat sateet käynnistivät tapahtumasarjan. Pörssitiedotteessa toimitusjohtaja Harri Natunen puhui sateista näin:
Olen tyytyväinen raportoidessani myönteisestä kehityksestä, mutta samanaikaisesti vesienhallinnan haasteet ovat jatkuneet ja niillä on ollut vaikutusta metallintuotantoon. Historiallisen runsaat sateet ovat jatkuneet Sotkamon kaivoksella keväästä asti, ja kesäkuukausina sademäärä ylitti pitkän aikavälin keskiarvon 50-100 prosentilla.
Marraskuun kahdeksantena julkaistun Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osavuosikatsauksen mukaan “historiallisen runsaat sateet ovat pitkittäneet vesienhallinnan haasteita Sotkamon kaivoksella. Tammi-syyskuussa sademäärä alueella oli 710 mm, mikä ylittää 489 mm:n pitkän aikavälin keskiarvon 45 prosentilla.”
Kuinka on tilastojen mukaan? Ilmatieteen laitoksen ainoa toimiva pitkäaikainen sadeasema Sotkamossa on Sotkamo Saviaho. Suomen Luonto pyysi Ilmatieteen laitokselta sen sadetiedot.
Siellä satoi tammi-syyskuussa tosiaan 710 milliä. Tammi-syyskuussa 2004 asema mittasi peräti 716,7 milliä, mikä on seitsemän milliä enemmän kuin vuoden 2012 historiallinen sade. Entäpä kesäsade? Vuonna 2012 kesä elokuun sade oli Sotkamossa 375,6 milliä, vuonna 2004 390,6 milliä ja vuonna 1981 380,1 milliä.
Sotkamossa on siten aika äskettäin ollut kaksi vuoden 2012 kesää sateisempaa kesää. Vuosi 2004 oli puolestaan osavuosikatsauksen mainitseman tammi-syyskuun sadannan viime vuosien (saimme tilastot vuodesta 1967) ennätysvuosi.
Vuosi 2012 on toki yksi sateisimmista pitkään aikaan. Mutta vuonna 2004 satoi saman verran kuin nyt. Silloin tehtiin jo kaivoksen ympäristövaikutusten arviointia.
Vuoden 2012 tason sateeseen varautumisen pitäisi olla yhtiölle aivan normaalia riskienhallintaa niin kuin ydinvoimalakin varautuu poikkeuksellisiin veden korkeuksiin. Patorakenteilta (myös jätepadoilta) tätä edellyttää jo lainsäädäntö. Vesistöpadon mitoitustulvana käytetään patoturvallisuusasetuksen mukaan tulvaa, joka esiintyy 1-luokan padolla 0,02 – 0,01 prosentin todennäköisyydellä eli keskimäärin kerran 5 000 – 10 000 vuodessa ja 2-luokan padolla 0,2 – 0,1 prosentin todennäköisyydellä eli keskimäärin kerran 500 – 1 000 vuodessa.
Siinä on hieno laki, josta ympäristölainsäädäntökin voisi ottaa oppia. Kahdeksan vuotta ei riitä historian pituudeksi riskienhallinnassa.
Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto
Talvivaaran vuodon keskeisiä kysymyksiä on, miksi
emäksiseksi tarkoitettu kipsisakka-allas on
muuttunut happamaksi juuri ennen vuotoa.
Syy on altaaseen kaivoksen louhoksesta johdettu
hyvin hapan vesi, vahvistaa ely-keskus.
Suomen Luonnon hetki sitten julkaistussa bloggauksessa kerrottiin, miksi on hyvin todennäköistä, että kipsisakka-altaan veden on happamoittanut louhoksesta johdettu hapan vesi.
Tavoitimme Kainuun ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Unto Ritvasen keskuksen johtoryhmän kokoustauolla, ja pääsimme vahvistamaan asian häneltä.
Pitääkö paikkansa, että hapan louhoksesta johdettu vesi on happamoittanut kipsisakka-altaan veden?
”Juu kyllä, siitä on kysymys”, Ritvanen vahvistaa.
”Että siitä nyt halutaan yhtiöltä tarkka selvitys, ja varmasti monet muutkin viranomaiset, että miksi se oli niin hapanta se vesi.”
Myös Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtajat Dina Solatie ja Pia Vesterbacka ovat kertoneet Suomen Luonnolle haastatteluissa, että kipsisakka-altaan happamoitti mitä ilmeisimmin kaivoksen avolouhoksesta altaaseen johdettu vesi.
Veden varastoiminen avolouhokseen on ollut yhtiölle ei-toivottu ratkaisu jo senkin vuoksi, että se on keskeyttänyt kaivoksen ydintoiminnan, louhimisen.
Vettä on jouduttu varastoimaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan louhokseen runsaiden sateiden vuoksi.
Sadevesi on kaiketi happamoitunut kaivosalueella ja louhoksessa jouduttuaan kosketuksiin Talvivaaran rikkipitoisen malmin kanssa. Geologian tutkimuskeskuksen toimialajohtajan aiemmin tänä vuonna Suomen Luonnolle antaman haastattelun mukaan Talvivaaran malmin eräs ominaisuus on, että se happamoittaa nopeasti veden, jonka kanssa se joutuu kosketuksiin.
Kesällä Talvivaara korotti kipsisakka-altaan reunoja useita metrejä. Sen jälkeen yhtiö on tämänhetkisen tiedon mukaan siis alkanut johtaa altaaseen louhokseen varastoitua vettä, joka on erittäin hapanta. Tämä on happamoittanut kipsisakka-altaan veden ja saanut sen kipsilietteessä olevat metallit, kuten nikkelin ja uraanin, liukenemaan nopeasti veteen. Siksi vuoto on sisältänyt runsaasti metalleja.
Suomen Luonnon tietojen mukaan vuotoon liittyvän tutkinnan keskeisiä kysymyksiä tulee olemaan se, kenen luvalla ja milloin happamia vesiä on alettu johtaa kipsisakka-altaaseen vahingollisin seurauksin.
Ritvasella ei ole vielä käsitystä siitä, milloin kipsisakka-altaan vesi on heilahtanut voimakkaasti happaman puolelle, siis milloin happamia vesiä on alettu johtaa altaaseen.
”Siitä tullaan pyytämään yhtiöltä tarkka selvitys.”
Juha Kauppinen
toimittaja
Talvivaaran altaasta purkautui luontoon satojatuhansia kuutiota saastunutta vettä. Luontoon kaivosalueen ulkopuolelle päätyi esimerkiksi noin 1800 kiloa nikkeliä, josta ainakin 900 kiloa pääsi Vuoksen vesistössä Kivijärveen asti. Vuodossa oli mukana hälyttävän paljon alumiinia.
Miksi vesi oli hyvin hapanta? Miksi siinä oli valtavasti alumiinia, vaikka kipsisakan vedessä alumiinia oli huhtikuussa 2012 vain vähän (1,1 milligrammaa litrassa)? Kainuun elyn ylitarkastaja Unto Ritvanen pitää tätä Ylen mukaan keskeisenä kysymyksenä, koska “happamuus on ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että metallit ovat lähteneet liikkeelle veden alla olevasta kipsisakasta“.
Suomen Luonto kertoi maanantaina 12.11 Facebookissa, että happamuuden todennäköinen syy on se, että kipsisakka-altaaseen on pumpattu Kuusilammen avolouhoksen erittäin hapanta vettä. Louhoksessa oli puolestaan varastoitu kipsisakka-altaan vettä muun veden ohessa. Avolouhoksen veden roolista kerroimme jo heti vuodon ilmoittamisen jälkeen. Nyt selvitämme aihetta enemmän.
Vielä huhtikuussa kipisisakka-altaan vesi oli paljon vähemmän hapanta kuin nyt. Veden happamuus sekä kipsisakka-altaassa että louhoksessa selviää Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon lokakuussa toimitetusta selvityksestä.
Happamuus eli pH on logaritminen, jollloin kahden ero merkitsee satakertaista eroa. Avolouhoksen vesi oli siten useita satoja kertoja niin hapanta kuin kipsisakka-altaan huhtikuinen vesi. Myös kadmiumia oli louhosvedessä kaksi kertaa niin paljon kuin kipsisakka-altaassa.
Ennen kaikkea alumiinin määrä on valtava ja voidaan olettaa, että juuri louhoksesta tullut alumiini tukkii nyt kalojen kiduksia. Lisäksi kipsisakasta on saattanut liueta lisää alumiinia ja hapan vesi vapauttaa sitä myös maaperästä.
Yllä louhosveden arvot heinäkuulta 2012, alla kipsisakka-altaan mittaustulokset huhtikuussa 2012 eli ennen kuin sinne alettiin palauttaa avolouhoksen vettä.
Milloin hapanta vettä lisättiin kipsisakka-altaaseen? Talvivaara ilmoitti Kainuun ely-keskukseen 6.7. 2012 toimittamassaan hakemuksessa korottavansa kipsisakka-allasta kesä-syyskuussa 2012 ja myös korotuksen tarkoituksen: “Kipsisakka-altaan korotus mahdollistaa louhoksen pohjalle varastoitujen vesien johtamisen takaisin kipsisakka-altaalle. Takaisinpumppauksen arvoidaan kestävän noin kaksi kuukautta.” Hakemuksen perustella Kainuun ely antoi luvan varastoida vettä louhoksessa. Tämä tapahtui jo toiseen kertaan. Yle kertoi asiasta heinäkuussa. Suomen Luonto ei tiedä, milloin pumppaus alkoi ja miten pitkälle se ehti edetä. Padon korotus ja uusi vesi lisäsivät joka tapauksessa painetta pohjalla. Samalla happamuus teki ulos purkautuvasta aineesta entistä haitallisempaa.
Saastuneen veden hätävarastointi osoittaa, että yhtiön vedenhallinta oli karannut käsistä. Vesiongelman syyksi on sanottu sadetta, mutta sade ei vaikuta poikkeukselliselta. Talvivaaran omien tietojen mukaan kesäsateita tuli vuonna 2012 noin 350 milliä, mutta suunnilleen saman verran vettä näyttäisi sataneen seudulla viimeksi vuosina 1981 ja 2004.
Laki edellyttää varautumaan patojen suunnittelussa hyvinkin harvoin tapahtuviin sateisiin. Patoturvallisuusasetuksen mukaan kakkosluokan padolla tulisi varautua tulvaan, jonka toistumisen todennäköisyys on keskimäärin kerran 500 – 1 000 vuodessa. Näin siis II luokan padolla. Jostain syystä Kainuun ely ei ole luokitellut turmapatoa 1-luokan padoksi, joka onnettomuuden sattuessa “aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle taikka huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle”.
Antti Halkka, toimituspäällikkö, Suomen Luonto
